KooKoo fileroi lohipaidat

MESTIS / Raportti
Mikko Rämö oli yksi illan onnistujista.
Kuva © Timo Savela
Ottelu oli käytännössä ohi ensimmäisessä erässä. Kiekko-Vantaa ei päässyt missään vaiheessa ottelua peliin mukaan. Kauniit maalit tekivät marraskuisesta jääkiekkoillasta viihdyttävän.

Vierasjoukkue jäi aseettomaksi KooKoon puolustaessa kurinalaisesti. Viimeisenä lenkkinä tolppien välissä seisoi nollapelin pelannut maalivahti Mikko Rämö, joka ei antanut vieraiden yllättää itseään. Kotijoukkueen tuhoa tehnyt hyökkäyskalusto Aki Kangasmäen johdolla kirjaimellisesti jyräsi lohipaidat.

Ottelu käynnistyi kotijoukkueen komennossa. Vantaalaisilla oli vaikeuksia päästä pois omalta alueeltaan ja KooKoo sai luotua painetta hyökkäysalueelleen. Painostus tuotti tuloksen, kun Pauli Levokari pelasi tilanteen loppuun maalinedustalla, ja siirsi kotijoukkueen 1-0-johtoon, kun peliä oli pelattu vasta kolme minuuttia.

Tämän jälkeen kotijoukkue esitti todella vahvaa hyökkäyspelaamista ja viimeisteli näyttävästi. Ensin Niklas Appelgren ohjasi Esa Lehikoisen siniviivapommin maalin kattoon. Seuraavat kaksi maalia olivat kuin toistensa kopioita. Poikittaissyötöstä viimeistelivät maalinkulmalta Timo-Pekka Heikkinen ja Kangasmäki. Ensimmäisen erän jälkeen ottelu oli jo lukemissa 4-0, ja ottelu vaikutti ratkenneen.

KooKoon päävalmentaja Petri Mattila oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin.

− Ensimmäinen teema oli kasvojen pesu surkean TUTO-ottelun jälkeen. Olimme todella hyviä ensimmäisessä ja kolmannessa erässä, Mattila kehui.

Toinen erä oli ensimmäistä tasaisempi. Molemmat joukkueet saivat luotua muutamia tilanteita. Toisen erän ainut huomionarvoinen asia oli kuitenkin Marlo Koposen suihkukomennus laitataklauksesta. Kotiyleisö ei voinut hyväksyä rangaistusta, joka tuli laitakahinassa lähes ilman vauhtia tapahtuneesta, pehmeältä näyttäneestä tuuppauksesta.

Kolmas erä oli jälleen kotijoukkueelta vahva. Reilu kymmenen minuuttia ennen loppusummeria Markus Västilä ohjasi hyvässä pelivireessä esiintyneen konkaripuolustaja Levokarin vihaisen lämärin verkon perille. Viimeiset minuutin pelattiin pois kellosta puoliteholla.

K-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi onnitteli rehdisti hyvin pelannutta kotijoukketta.

− Todella vahvaa pelaamista KooKoolta. Maalinedustalle ei ollut asiaa, ja se kertoo KooKoon hyvästä puolustuspelaamisesta, Kauppi analysoi.

Huonoa pelaamista lohipaitojen käskyttäjä selitteli pelin ulkopuolisilla tekijöillä.

− Iso kaukalo tuotti vaikeuksia, koska etäisyydet olivat pitkät. Huolestuttaa myös, että onko joukkueella tankit tyhjenemässä. Huomenna pitäisi jaksaa vielä Turussa, Kauppi totesi.

Illan yksi sankareista oli KooKoon kultakypärä Kangasmäki. Kangasmäki keräsi tehot 1+1, ja oli muutenkin joukkueensa näkyvin, ja työteliäin pelaaja. Myös päävalmentaja Mattila pani merkille Kangasmäen otteet.

− Yksi pelaaja nousee muiden yläpuolelle, ja hän on Aki Kangasmäki. Hän johti joukkuettaan omilla vahvuusalueillaan ja oli työnteon esimerkkinä, Mattila kiitteli.

Vantaalaiset yrittävät saada tankkeihinsa täytettä, ja matkustavat lauantaina TUTOn vieraaksi. KooKoon ottelut jatkuvat kotikaukalossa ensi keskiviikkona, kun sarjanousija KeuPa saapuu haastamaan sarjakärkeä.

» Lähetä palautetta toimitukselle