Viisaalla pelillä voittoon

MESTIS / Raportti
KooKoo vei keskiviikkoisessa kamppailussa kolme pistettä.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
KooKoo kohtasi keskiviikkoillan kamppailussa kotonaan JYP-Akatemian. Akatemia on ollut kuluvalla kaudella KooKoolle vaikea vastus, mutta tällä kertaa kotijoukkue KooKoo nappasi ansaitusti täyden pistepotin lukemin 3-0 (1-0, 2-0, 0-0).

Kouvolalaiset olivat ennen keskiviikkoa napanneet kymmenestä viimeisestä kotipelistään vähintään pisteen. KooKoo lähti siis hakemaan tärkeitä pisteitä, sekä jatkamaan pisteputkeaan yhdentoista ottelun mittaiseksi.

Jyväskylästä vastaan luisteli tunnetusti nuori ja nälkäinen joukkue. Edellisellä viikolla JYP-Akatemia otti kaksi tiukkaa jatkoaikavoittoa, toisen Keravalla ja toisen kotonaan Jukureita vastaan.

Isäntien vahvuudesta puuttuivat muun muassa kultakypärä Jan-Mikael Juutilainen, sekä vikkelä turkulaishyökkääjä Santtu Huhtala. Mustaoranssissa paidassa oli kuitenkin uusia kasvoja. 39 ottelua sivussa ollut Lasse Lappalainen palasi kouvolalaisten kokoonpanoon, myös tällä viikolla Kouvolaan saapunut Antti Mäkilä oli kotijoukkueen vahvuudessa mukana.

Ensimmäisen erän tunnelma oli pitkään odottava. Kumpikaan joukkue ei tuntunut saavan laukauksia ja vetojen tarkkuudessa oli huomattavasti toivomisen varaa.

Erän loppuminuuteilla vahvoja otteita esittänyt KooKoon Teemu Tallberg sai kiekon maalin eteen Aatu Hämäläisen loistavasta syötöstä, eikä Tallberg erehtynyt, vaan siirsi oranssimustat maalin karkumatkalle.

JYP-Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi myönsi ottelun jälkeen KooKoon rakentaneen laadukkaammat maalintekopaikat.

− Laukaisu- ja torjuntatilastot olivat ottelussa aika tasaisia. Näkee, että vastustaja pääsi niille ykköspaikoille selkeästi meitä paremmin kuin esimerkiksi kauden aiemmassa kohtaamisessa Jyväskylässä, Ahvenjärvi pohti.

Vahva toinen erä toi lopullisen ratkaisun

Toinen kaksikymmenminuuttinen ei alkanut kotijoukkueen kannalta kovin ruusuisesti, kun KooKoolle tuomittiin jo puolentoista minuutin jälkeen väärä vaihto.

Tiiviin alivoimaneliön ja aggressiivisen puolustuksen tuloksena Tallberg pääsi nopeaan vastahyökkäykseen. Helsinkiläishyökkääjä ei vetänyt tälläkään kertaa ohi, vaan JYP-Akatemian maalivahti Dennis Saikkonen oli yllätetty jo toistamiseen.

Alivoimamaalin tuloksena KooKoo näytti saaneen ison piristysruiskeen peliinsä. Ottelun kolmas maali näkikin päivänvalon jo kolmen minuutin kuluttua Mikko Virtasen nakuttaessa kiekon Akatemian verkkoon. Virtasen johtama nelosvitja teki koko illan hienoa työtä ja loi monia maalipaikkoja.

− Jääkiekko on itseluottamuslaji. Ei tarvitse enää miettiä, vaan joukkueen pelitapa alkaa tulla selkäytimestä. Se alkaa näkyä tuloksissa, totesi päävalmentaja Juha Juujärvi.

Kouvolalaiset lähtivät viimeiseen erään luottavaisin mielin. Hyökkäysnopeus sekä hyökkäyksien suoraviivaisuus paranivat maalien myötä huomattavasti. Palkintona näkyi taululla paistattelevat 3−0-lukemat.

Akatemia-luotsi antoi ansaitut kehut nollapelin pelanneelle Mikko Rämölle ottelun jälkeen.

− Viimeiseen erään yritimme nostaa jalkaa ja uskoa omaan tekemiseen. Saimme muutamia laadukkaita maalipaikkoja, mutta Rämö oli tänään hyvä maalilla, kehaisi Ahvenjärvi.

Erä oli kuitenkin jäähyjen sävyttämä, kun joukkueille jaettiin yhteensä kaksitoista jäähyminuuttia. JYP-Akatemia ei kuitenkaan saanut hyödynnettyä neljää ylivoimaansa, joten jyväskyläläisten maalisarake jäi näyttämään pyöreää nollaa.

Kotijoukkueen veräjänvartija Rämö näytti palanneen loukkaantumisen jälkeen takaisin omalle tasolleen. Joukkueen uusin tulokas Mäkilä erottui kentältä myöskin aktiivisella pelillään. Juujärven mukaan joukkue oli aikaisemmista otteluista viisastuneempia.

− Maltoimme puolustaa ja pelata joukkueelle, pelissä oli paljon hyvää. Lopussa keskittyminen tosin hieman hajosi ja jäähyt sotkivat peliä, KooKoo-luotsi analysoi.

Joukkueet pelaavat seuraavan kerran jo perjantaina. KooKoo saa kotona vastaansa viime aikoina alavireisesti esiintyneen LeKin ja Akatemian vieraaksi saapuu puolestaan Savonlinnan Pallokerho.

» Lähetä palautetta toimitukselle