KooKoolla voitokas kotiavaus

MESTIS / Raportti
Jan-Mikael Juutilainen vietti perjantaina kahden maalin iltaa.
Kuva © Timo Savela
Perjantaina pelattiin Kouvolassa KooKoon kauden ensimmäinen kotiottelu, ja vastaan asettui JYP-Akatemia. Ottelu oli hienoista KooKoon hallintaa, mutta JYP-Akatemia pisti isännille hyvin kampoihin. Lopulta vauhdikas ja viihdyttävä kamppailu päättyi oranssimustien 4-1-voittoon.

Vain hieman alle 2000 katsojaa oli saapunut katsomaan KooKoon kotiavausta, mutta se ei tahtia haitannut. Ne, jotka ottelun näkivät, eivät varmasti ole pahoillaan maksetusta lipustaan. Ottelussa riitti vauhtia sekä hyviä maalintekopaikkoja puolin ja toisin. Joukkueilta oli kuitenkin havaittavissa alkukankeutta, koska kumpikaan ei huippupaikkojaan pystynyt kunnolla hyödyntämään.

Ottelun alussa joukkueilla oli selvästi intoa pelata taas sarjapisteistä, koska erän alussa ottelussa oli enemmän vauhtia kuin järkeä mukana. Kiekon kanssa mentiin päästä päähän vauhdilla ja samalla tapahtui paljon virheitä, joita kumpikaan joukkue ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään, eikä laadukkaita vetopaikkoja pystytty rakentamaan.

Lopulta KooKoon Jussi Nättinen pääsi kuin varkain Marlo Koposen syötöstä purjehtimaan lähes koko kentän läpi ja samalla hyvälle vetopaikalle. Nättinen myös käytti tämän hyväkseen ja ampui napakan ranteen ohi Akatemia-veskari Antti Lehtosen. Kuti livahti osittain ehkä hieman liian helposti Lehtosen kainalosta, sillä vedossa ei ollut lainkaan maskia.

– Etäisyydet olivat liian pitkät. KooKoo pääsi tulemaan hyvin väleihin ja tuomaan hyökkäykset siniviivan yli laadukkaasti. Siinä hyökkäyksessä, mistä ensimmäinen maali tuli, oli liikaa tilaa ja taitava joukkue hyödyntää tuollaiset paikat, JYP-Akatemia luotsi Jukka Ahvenjärvi manasi.

Maalin jälkeen KooKoo lisäsi ottelun tempoa, ja JYP-Akatemia jäi hieman jälkeen. Tämä kostautui lopulta kampitusjäähyllä pienen KooKoo-pyörityksen seurauksena. Isäntien ylivoima ei aluksi ottanut tuulta purjeisiin, mutta sitten Jesse Jyrkkiö pääsi heittämään lepakkokiekon maalille, jonka Jan-Mikael Juutilainen pääsi ohjaamaan kiekon verkon perukoille.

– Hieno tulla avaamaan tämmöiseen paikkaan vieraspelikausi. Valitettavasti työnteon osalta 40 minuuttia ei riitä tässä sarjassa ottelun voittamiseen. Meillä oli 40 minuuttia laadukasta pelaamista, ensimmäinen erä oltiin niin sanotusti Volgogradin yössä ja ihmeteltiin suurta kaupunkia, Ahvenjärvi summasi ottelun alun.

– JYP-Akatemia tarjosi erittäin hyvän vastuksen, oli kiihkeä ja vauhdikas peli. Viime vuonna oli jo heitä vastaan hyviä pelejä. Ja jos miettii meidän tekemistä, niin se pelivalmius oli aivan eri luokkaa kuin keskiviikkona Keravalla, oltiin otetttu virheistä oppia ja pelaajat oli lukeneet läksynsä, KooKoon päävalmentaja Juha Juujärvi kehui.

Toinen erä jäähyjen sävyttämä

Toisen erän alkuun KooKoo joutui alivoimalle ja tämän myös JYP-Akatemia käytti hyväkseen. Isännät pelasivat erittäin lepsua alivoimapeliä ja Valtteri Kemiläinen sekä Joonas Sammalmaa pelasivat hienosti paikan JYP:n liigajoukkueesta lainalle tulleelle Jonne Virtaselle paikan maalin eteen. Virtanen pääsi sohimaan kiekon kolmannesta rebound-kiekosta sisään vailla KooKoo-puolustajien ahdistelua.

Maalin jälkeen kotijoukkueen peli hajosi totaalisesti, ja joukkue alkoi tehdä hölmöjä virheitä sekä sekoilla kiekon kanssa. KooKoon avauspeli muuttui hitaaksi eivätkä oranssimustat meinanneet päässeet keskialueen yli millään.

– Saatiin kyllä hyvä lähtö peliin niin kuin haettiinkin, mutta sitten nähtiin myös pelin aikana, että jos tässä yhtään tiputat tekemisen tasoa ja työn tekemistä sekä lähdet pelaamaan liian hidasta peliä, niin vaikeuksissa olet, Juujärvi kertasi toisen erän vaikeuksia.

Lopulta KooKoo sai kiekon Akatemian puolustusalueelle ja samalla vierailijoiden jäähykierre alkoi. Joukkue otti noin kymmeneen minuuttiin neljä kaksiminuuttista. KooKoo ei näitä pystynyt hyödyntämään, mutta erityisesti kotijoukkueen ykkösylivoima sai luotua erittäin paljon tekopaikkoja, mutta viimeistely kaipaa vielä terävöittämistä. Hyvin pyörinyt ylivoima sai myös päävalmentaja Juujärven lausumaan ylistyssanoja ylivoimakentälliselleen.

– Olihan meiltä erittäin näyttävää ylivoimapelaamista. Siinä oli muutama ylivoima ja lähes 15 paikkaa, josta 5-6 oli huippupaikkoja, mutta meidän tulivoimaisimmat jätkät eivät vain saaneet kiekkoa reppuun.

- Mutta on vain ajan kysymys milloin reppu alkaa heilua, jos ylivoima tuolla lailla pyörii. Erittäin hyvää pyöritystä ja sen varaan on hyvä laskea. Erityisesti Kauppilan kentältä oli pitkiä pyörityksiä.

– Toiseen erään olen ylpeä, että joukkue pysty parantamaan tuolla tavalla, että toisen erän alku oli selkeästi meidän. Oli kova jalkatyö ja laatua oikeissa asioissa, Ahvenjärvi kehaisi joukkuettaan.

Salamamaali ratkaisi pelin

Kolmannen erän alkuun nähtiin melkoinen salamamaali, kun ottelua oli pelattu vain alle minuutti. Tomi Peltonen riisti kiekon Akatemian puolustussiniviivan päällä ja pääsi nokikkain hyvin pelanneen Lehtosen kanssa. Peltonen liukui rauhallisesti maalille ja ujutti kiekon kylmän viileästi Lehtosen jalkovälistä maaliin.

– Kolmas erä meiltä miehekäs esitys, ei otettu jäähyjä ja puolustettiin hyvin ja se heti erän alkuun tullut maali auttoi meidän pelaamista, Juujärvi puolestaan kommentoi.

Loppuerä oli joukkueilta tasaista puurtamista, eikä oikeita huippupaikkoja nähty kummaltakaan. Peli muuttui osittain jopa melkoiseksi sähläilyksi, kun molemmat antoivat harhasyöttöjä ja teki erinäköisiä virheitä. Pelin loppuun Juutilainen pääsi vielä kaunistelemaan loppulukemat tyhjään maaliin illan toisellansa Joona Karevaaran syötöstä.

– Loppu olikin sitten kosmetiikkaa ja kamppailtiin tasaväkisesti molempiin suuntiin, Ahvenjärvi summasi.

– Haluan kehua vähän sekä ykkösketjua että maalivahtipeliä. Kauppilan kenttä teki niitä asioita, joita johtavalta kentältä vaaditaankin: ei välttämättä tehojen muodossa, mutta kun oli omassa päässä paine, niin voittivat aloituksen ja lähtivät paineen alta pois, nosti painopisteen toiseen päähän, Juujärvi kehui ykköskenttäänsä.

– Viime peli hävittiin vähän niihin neljännen kentän pieniin puolustuspelivirheisiin, mutta nyt neloskenttä oli kanssa jämäkkä. Neljän kentän joukkuetta me tässä haetaan, ja tänään oli jo viitteitä siitä. Matka on vasta alussa, ja molemmat joukkueet varmasti parantavat tekemistä, mutta nyt on saatu homma rukkaamaan ja ei muuta kuin eteenpäin, Juujärvi päätti.

Joukkueiden kausi jatkuu keskiviikkona 18.9., kun JYP-Akatemia matkaa Jukureiden vieraaksi Mikkeliin. KooKoo puolestaan kohtaa Jokipojat Joensuun Mehtimäellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle