KooKoo paketoi Jukurit jo avauserässä

MESTIS / Raportti
Kahden maalin mies Mikael Kuronen väänsi jukuripuolustajien kanssa.
Kuva © Sohvi Kinnunen
Arkkivihollisten KooKoon ja Jukurien finaalisarjan avausottelu ratkesi jo avauserään, jonka jälkeen oranssimusta kotijoukkue johti ottelua jo viidellä maalilla. Ottelu päättyi lopulta 6−2-lukemiin.

Mestiksen kuuma joukkue Jukurit ja KooKoo aloittivat finaalisarjansa Kouvolassa. Arkkivihollisten kohtaamiset ovat olleet totutusti tiukkoja, kiihkeitä kamppailuita, mutta tällä kertaa ottelun ratkaisu nähtiin jo avauserässä.

Kotijoukkue KooKoo käytti tekopaikkansa erittäin kovalla prosentilla hyväkseen ja ensimmäisen kaksikymppisen jälkeen taululla oli tylyt 5−0-lukemat.

− Peli oli meidän osalta nopeasti ohi. KooKoo oli uskomattoman tehokas alussa: viidestä paikasta viisi maalia ja taululla viisi−nolla. Sen jälkeen pelailtiin peli pois ja nyt on pää auki. Ajatukset kohti keskiviikkoa, Jukurit-luotsi Antti Pennanen tuumi.

Oskari Setänen päästi kolme kiekkoa selkänsä taakse, mikä johtui pitkälti jukuripuolustuksen kehnosta pelaamisesta. Maaleista vastasivat Mikael Kuronen (2+0) ja Santtu Huhtala (1+1).

Huhtalan osuman jälkeen maalille vaihdettu Tadeas Galansky päästi Timo-Pekka Heikkisen vedon luvattoman helposti selkänsä taakse. Joona Karevaaran 5−0-ylivoimaosumassa puolestaan Jukurit-alivoimanelikko hoiti hommansa heikosti: KooKoo laittoi kiekon nelikon läpi jopa muutamaan otteeseen eikä ripareilla ollut ketään estämässä Karevaaraa.

Vaikka numerot antavat olettaakin jotain muuta, ei Jukurit ollut umpisurkea. Mikkeliläiset rakensivat monia hyviäkin maalipaikkoja, mutta viimeistely ei ollut likimainkaan oranssimustien tasolla. Myös KooKoo-päävalmentaja Juha Juujärvi myönsi tämän.

− Pelihän ei numerollisesti täysin kuvannut niitä ensimmäisen erän tapahtumia, sillä paikkoja oli molemmissa päissä. Me käytettiin nyt niitä paikkoja hyväksi, mitä on meillä aiemmin pudotuspeleissä jäänyt käyttämättä.

Loppu avauserään verrattuna pelailua

KooKoo lisäsi vielä johtoaan avauserän alussa, kun jukuripelaaja hukkasi kiekon maalinedustalla jalkoihinsa ja potki pelivälineen suoraan loistavaan tekopaikkaan Mikko Virtaselle.

Toisen erän puolivälissä Jukurit pyöritti ylivoimaa todella mainiosti ja sai kiekon maaliinkin, mutta potkaisemalla. Kavennus tuli kuitenkin pian ylivoiman jälkeen, kun Jesse Rohtla iski 2−1-hyökkäyksen päätteksi kiekon maaliin ohi Mikko Rämön. Tilannetta edelsi kotijoukkueen 2−1-hyökkäys toisessa päädyssä, mikä päättyi Galanskyn torjuntaan.

KooKoo pelasi viimeiset kaksi erää järkevästi johtoasemassa ja vältti jäähyjä helpottaakseen omaa talkootaan. Päätöserässä kouvolalaiset joutuivat kertaalleen alivoimalle ja olivat lähellä tehdä jopa maalin, kun Heikkinen ja Jussi Nättinen karkasivat kahdestaan läpiajoon. Galansky kuitenkin haistoi seinäsyötön ja selvitti tilanteen.

Päätöserän puolivälin jälkeen vierailijat kavensivat vielä pelin Pentti Nöyräsen osumalla 6−2:een, joka jäi ottelun lopputulokseksi.

− Sarja on 1−0 tässä vaiheessa ja keskiviikkona lähdetään taas nolla-nollasta liikkeelle. Peliä täytyy pystyä parantamaan, mutta on tässä paljon hyviäkin elementtejä, Juujärvi mietiskeli pelin jälkeen jo tulevaa.

Finaalisarja jatkuu keskiviikkona Mikkelissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle