KooKoo oli jäätyä lopussa - sarja katkolla Mikkelissä

MESTIS / Raportti
KooKoo ajoi Jukurit ahtaalle.
Kuva © Sohvi Kinnunen
Kouvolan KooKoon ja Mikkelin Jukurien finaalitaival jatkui kolmannen ottelun muodossa lähes täyteen ahdetussa Kouvolan jäähallissa. Jukurit oli altavastaajana kaksi ensimmäistä erää, mutta kun dieselkone vihdoin lähti käyntiin, ei ottelun tasoituskaan ollut kaukana. Kolmen maalin takaa-ajoasema oli kuitenkin liian pitkä, ja KooKoo otti kolmannen kiinnityksen mestaruuteen numeroin 5−3 (2−0, 2−1, 1−2).

Joukkueiden kaksi edellistä kohtaamista on edennyt enemmän tai vähemmän KooKoon pillin mukaan, ja siltä se näytti myös perjantai-iltana - tosin vain kaksi erää. KooKoo oli kaksi ensimmäistä erää kuskin paikalla ja käytti maalipaikat hyväkseen. Tuossa vaiheessa näyttikin, että ottelu on aivan KooKoon heiniä.

Jukurit kuitenkin ryhdistäytyi toisella erätauolla ja tuli varsinaisen peliajan viimeiseen erään aivan uudella latauksella. Keltapaitainen vierasjoukkue näytti, ettei se sattumalta kaatanut Vaasan Sportia ja runkosarjan voittanutta TUTOa tieltään.

Jukurit piti KooKoon puolustuksen todella ahtaalla, ja kun tarpeeksi kauan pääsee pyörittämään, niin kyllä maalin jossain vaiheessa on tultava. Mikkeliläiset nousivat kolmen maalin takaa-ajoasemasta maalin päähän, eikä tasoituskaan ollut kaukana.

KooKoon pakka kuitenkin pysyi kasassa ja joukkue varmisti kolmannen kiinnityksen laukomalla kiekon tyhjään maaliin.

Suomalaisen jääkiekkoillan suurimman yleisömäärän kerännyt Kouvolan jäähalli koki todella hienon finaalikamppailun, tämän totesivat myös molemmat päävalmentajat.

− Laadukkain Mestis-ottelu, missä minä olen ollut mukana. Ei niitä montaa ole, mutta mentiin kyllä lujaa. Oltiin hyvän SM-liigaottelun tasolla, oli todella kova tempo, luonnehti jukurikäskyttäjä Antti Pennanen.

− Kyllähän tänään oli huikea tapahtuma kokonaisuudessaan, eikä yleisö häpeä yhtään pelin laatua. Hyvä tunnelma yleisössä ja välillä oli karuselli kyllä kentälläkin, tosin sitä taas ei valmentajana ehkä halua nähdä. Välillä se oli Jukureiden päässä, mutta oli se välillä meidänkin päässä tuossa lopussa, hekumoi puolestaan Juha Juujärvi.

Lahjamaaleja ja todellisia pudotuspeliosumia

Ottelun maalihanat avautuivat todellisella onnenkantamoisella. Toni Jalo voitti puolustuspään aloituksen Jari Kauppilaa vastaan sata−nolla, mutta sen jälkeen tapahtui jotain, mitä Oskari Setänen miettii edelleen.

Kiekko suuntautui b-pisteen kaarella seisseen Pasi Järvisen luistimia kohti ja muutti näistä suuntaa sen verran, että Setäsen katse kiekosta herpaantui, ja pikkumusta valui nuoren raumalaisveskarin jalkovälistä maalin perukoille.

Ottelun toinen maali oli puolestaan Antti Mäkilän tahtomaali. Mäkilä katkaisi alivoimalla jukuripakkien välisen syötön, polki läpiajoon ja nosti rystyllä kiekon ohi Setäsen.

− Ensimmäinen erä oli meiltä erittäin hyvää hyökkäyspelaamista, kiekko liikkui ja harhasyöttöjen määrä oli aika minimaalisen pieni. Myös pelinopeus oli korkea. Tosiaan vähän halvalla saatiin maalit, mutta pelaamisen rytmi meillä oli siinä hyvä kaiken kaikkiaan, Juujärvi kertasi ensimmäistä erää.

Myös Jukureiden ensimmäinen maali oli kunnon tahtomaali. Toni Jalo jakoi kulmasta b-pisteellä päivystäneelle Niko Laakkoselle hyvän syötön, joka laukoi suoraan kohti KooKoo-veskari Mikko Rämöä. Torjunnan jälkeen kiekko tippui Rämön taakse, ja Jukurit-kultakypärä Pentti Nöyränen kävi runttaamassa kiekon verkkoihin.

KooKoo teki myös toisessa erässä kaksi täysosumaa. Ensimmäinen lähti Tomi Peltosen lavasta ylivoimalla, kun kiekko kimposi jukuripuolustajasta pirteällä pelipäällä olleen Peltosen lapaan. Toinen, ja samalla KooKoon neljäs maali, meni taas puolestaan vähän helpohkosti Setäselle.

Henri Tuominen polki Aatu Hämäläisen heittämän pystykiekon perään ja nousi laidasta maalin kulmalle ohi keltapaitaisen puolustajan. Tuomisen kulma jäi kovin pieneksi, mutta miehen heittämä kiekko maalin etukulmaa kohden lirahti Setäsen kainalosta maaliin.

− Maalin hinta halpa, neljä vähän lapsusta. Ensiksi vahinko omaan maaliin, sitten annettiin taas KooKoolle alivoimamaali. Sen jälkeen matka kävi vähän liian pitkäksi. Lopussa päästiin jo lähelle ja taisi olla muutama ihan huippu maalipaikka tasoittaa, Pennanen sadatteli.

− Toinen erä oli sitten selkeästi tasaisempi erä - molemmilla oli omat hetkensä. Me pystyttiin tappamaan niitä hetkiä, ja tekemään samalla tärkeitä maaleja, Juujärvi analysoi.

Jukurit laittoi yli nelituhatpäisen yleisön jännittämään

Koko ottelun ajan askeleen jäljessä luistellut Jukurit hurautti moottorin täydelle teholle toisella erätauolla. Joukkue tuli täysin uudella ilmeellä, ja oranssimusta kotijoukkue oli monesti hätää kärsimässä.

Ei edes minuuttia kerennyt kolmas erä kulua, kun Laakkonen räväytti aloituksen jälkeen kiekon aivan maalin yläkulmaan. Syötön maaliin kirjautti jälleen Jalo.

Kymmenen minuuttia edellisestä ja Mikko Laine ohjasi Ilkka Vaarasuon viivakudin ohi Mikko Rämön. Maali syntyi Jukureiden ylivoiman jälkimainingeissa, kun KooKoon pitkään kentällä ollut nelikko ei päässyt vaihtamaan.

− Sitten tuli kyllä tämän finaalin meidän osalta selkein jäätyminen. Se pallo lähti pienistä pyörimään. Sitä ei voi pistää pelkästään meidän jäätymisen piikkiin, vaan kyllähän Jukurit näytti sen, että ei ne turhaan ole tuosta raivannut ensin Sportia ja sitten TUTOa tieltään, Juujärvi pyöritteli vaikeaa kolmatta erää ja jatkoi:

− Tuollaisella liikkeellä ja intensiteetillä kun pelaa, niin tottakai siinä on vastustaja vaikeuksissa. Siitä me saatiin hyvä signaali, mitä huomenna on varmasti luvassa.

Kotijoukkueen uhrautuvainen puolustaminen palkittiin lopulta, kun Kauppila heitti keskialueelta illan toisen maalinsa tyhjiin.

− Tässähän pitää pystyä pelaamaan, oli taulussa tai kellossa mitä tahansa. Oltiin tosiaan sillassa, mutta saatiin maalivahdilta loistoseivi siihen loppuun ja sitä kautta myös tämä kiinnitys, Juujärvi päätti.

Finaalisarja jatkuu lauantaina Mikkelissä, missä KooKoolla on ensimmäinen katkaisun paikka.

» Lähetä palautetta toimitukselle