Nurmberg iski kypärätempun tolppien kilistessä

MESTIS / Raportti
Kajaanin Hokki pysyi KooKoon vauhdissa viihdyttävän ottelun ensimmäisen erän, mutta toisessa erässä isännät luistelivat sarjatulokkaalta jalat alta. 8-3 (2-1, 3-0, 3-2) päättyneen pelin suurimpia onnistujia olivat neljä tehopistettä kerännyt Tomi Lindfors sekä syöttelijänä tunnettu Timo Nurmberg joka tällä kertaa kunnostautui kolmella maalilla. Päätuomari Kimmo Nurmisen esitys oli kauden paras tähän mennessä Kouvolassa tuominneista.

Kajaanin Hokki yllätti ennen alkuvihellystä maalivahdivalinnallaan. Hyviä otteita esittänyt Pasi Häkkinen aukoi tänään polvivaivaisena luukkua, ja maalia vartioi Ville Salminen. Hokki ei ole vielä voittanut peliäkään ilman Häkkistä. "Avausvoittoa" ei tullut tänäänkään, vahvasta alusta huolimatta. Vierasjoukkueen Janne Pesonen järjesteli kaksi tekopaikkaa jo pelin toisella minuutilla. Ensin hän pääsi yrittämään itse lähietäisyydeltä pariinkiin kertaan, mutta Sasu Hovilla oli matkassa roppakaupalla tuuriakin. Vähän myöhemmin Pesonen vapautti Jani Tuppuraisen läpiajoon, mutta pitkän vaihdon pelanneen Tuppuraisen kaukolaukaus tuskin pelästytti ketään.

Hokin hienoisesta hallinnasta huolimatta avausmaalin teki KooKoo ajassa 3.08. Jos jääkiekossa voidaan puhua räkämaaleista, lieni tämä sitten räkäräkämaali. Soijärvi laukoi siniviivan tuntumasta hätäisen kääntölaukauksen ensimmäistä kertaa kohti Salmisen vartioimaa maalia, jonka nurkalla odottivat Timo Nurmberg sekä kajaanilaispuolustaja. Kiekko pomppi pelaajien jaloista tolpan vierestä sisään samalla kun maali siirtyi pois paikaltaan. Päätuomari Kimmo Nurminen oli sijoittunut tilanteessa hyvin, eikä epäröinyt näyttää keskialueen aloitusta. Kaikki lasketaan.

Reilua minuuttia myöhemmin KooKoo oli saada toisen tuurimaalin, kun kiekko pomppasi Hokkipakki Mikko Saavisen jaloista kohti maalia. Tolppa pelasti kuitenkin joukkueen toiselta takaiskulta. Nurmberg sai rangaistuksen ajassa 8.12 maattuaan liian kauan kiekon päällä puolustusalueella. Hokki piti kiekkoa alueella hyvin, mutta kouvolalaisnelikko taisteli urhoollisesti. Aivan rangaoistuksen lopulla koeajalla oleva tshekki Zdenek Eichenmann rakensi muutaman hyvän paikan, mutta Hovi piti KooKoon johdossa.

KooKoo teki toisen maalinsa ajassa 14.44 siirretyn rangaistuksen aikana. Maali oli todella komean kuvion tulos. Illan tehomies Tomi Lindfors kiersi maalin ja syötti b-pisteen tuntumaan nousseelle Mikko Pukalle. Pukka jatkoi heti kiekon maalin eteen nousseelle Mikko Kinnuselle, joka iski kiekon reppuun suoraan syötöstä.

Hokin kavennusmaalia edelsi Sami Kaartisen yksinäinen vastahyökkäys yhdellä yhtä vastaan. Tilanne näytti jo olevan ohi, kun Kaartinen heitti kiekon kaukaa kohti maalia, mutta löysä veto muutti suuntaa Eichenmannin mailasta ja nousi yli maihin menneen Hovin. Erän viimeisellä minuutilla Hokilla oli vielä oiva paikka tasoittaa peli, kun Miikka Kuusela pelasi avopaikan Tuukka Liimataiselle. Kiekko kuitenkin karkasi Liimataiselta liian pieneen kulmaan, ja tauolle lähdettiin kotijoukkueen yhden maalin johdossa, vaikka Hokki olikin ensimmäsiessä erässä niskan päällä ollut.

KooKoo lisää vauhtia ja tolpat soi taas

Kotijoukkue sai hyvän alun toiseen erään ja siirtyi 3-1-johtoon ajassa 2.34. Kajaanilaispuolustaja hukkasi kiekon siniviivallaan Mika Rissaselle ja Teppo Liukkonen kaivoi sen pois ruuhkasta. Liukkonen antoi oivaltavan syötön Antti Huuhkalle, joka nosti kiekon lähes nollakulmasta ylänurkkaan. Puolisen minuuttia myöhemmin Kaartinen järjesti paikan toisessa päässä, mutta Kimmo Hapon laukaus jäi tolppaan ja Kaartinen otti turhautuneena turhan jäähyn. Ylivoimaa KooKoo ei kuitenkaan osannut käyttää edukseen.

Myös seuraava ylivoima alkoi kankeasti. KooKoo kulutti lähes koko Hapon kakkosen seisoskeluun, kunnes yht’äkkiä Lindfors iski. Mikko Pukka antoi hyvän syötön siniviivalle, josta Lindfors polki itsensä läpi ja tälläsi laatan ylämummoon, kuten Timo Jutila asian ilmaisisi. Pari minuuttia myöhemmin sama ketju oli jälleen pahan teossa, mutta tällä kertaa tolppa oli Mikko Kinnusen lähettämän kiekon tiellä. Reilun kuudentoista minuutin pelin jälkeen Ville Nissinen lahjoitti alimpana miehenä kiekon Reino Soijärvelle, joka pamautti sen maalivahdin längistä - tolppaan… Kiekko pysyi kuitenkin hyökkäysalueella, ja lopulta Nurmberg lämäsi sen voimalla alanurkkaan ohi Salmisen.

Hokilla ei montaakaan tekopaikkaa toisessa erässä ollut - torjuntoja Sasu Hoville kertyi vain viisi. Erän viimeiset minuutit olivat kuitenkin lievästi kajaanilaisten. Ensin kiekko pomppi Haposta kohti maalia, mutta Hovi oli tiellä ja heittäytyi itse reboundin päälle, ja vähän myöhemmin Kaartinen karkasi läpiajoon. Hovi veti kuitenkin pitemmän korren tilanteessa, eikä antanut KooKoostakin tutun pistepörssivitosen lisätä maalitiliään.

Maaleja, maaleja

Kolmanteen erään lähdettäessä selvistä lukemista näytti siltä, että kumpikin joukkue tyytyy tähän, sillä kovin aktiivista hyökkäyspeliä ei tappioasemassa olleelta Hokiltakaan aivan ensiminuuteilla nähty. Simo Mälkiän estämisjäähynkin aikana paras paikka aukesi KooKoolle, kun Nurmberg ja Soijärvi pääsivät 2-1-vastahyökkäykseen. Nurmberg harhautti vastustajan ja pelasi Soijärvelle tekopaikan. "Repellä" oli reippaammanpuoleisesti aikaa sijoittaa kiekko ylänurkkaan, mutta veto painui yli maalin. Myös Hokki joutui erän alussa alivoimalle, kun Lauri Lahesalu joutui koukkimaan Teemu Timoskaisen nurin Mikko Saavisen hukattua kiekon. Ylivpoima ei kuitenkaan tuonut Ville Salmiselle töitä maalinsa suulla.

Reilun kuuden minuutin pelin jälkeen Salminen oli potkia kiekon itse viivan väärälle puolelle, mutta onnistui steppaamaan sen lopulta väljemmille vesille ja varjeltui näin kuudennelta takaiskulta. Minuuttia myöhemmin Hokin maalia varjeli tuomari Nurminen, joka ei hyväksynyt KooKoon maalia vaikka kiekko kahdesti Nurmbergin aloitusvoiton jälkeen pussin puolella kävikin. Ajassa 48.02 ei Hokkia enää pelastanut mikään. Lauri Mikkola löysäili omassa päässään ja menetti kiekon Lindforsille, joka jatkoi Mikko Kinnuselle maalin taa. Kinnunen näki vapaasti maalille nousevan Mikko Mattilan, syötti tälle - ja ylänurkka soi taas.

Seitsemäs maali näytti menevän maaliin suoraan laukauksesta, mutta koska vetäjä näytti olleen Tony Grönroos ja maalintekijäksi merkittiin Timo Nurmberg taisi kiekko muuttaa matkalla suuntaansa, ja näin Nurmbergille merkittiin kypärätemppu. Veto oli löyshkö lämäri siniviivalta, mutta ainakin äänen perusteella tarkka. KooKoo nukahti pikkaisen siirryttyään 7-1-johtoon, josta Hokki rankaisi välittömästi. Puolisen minuuttia edellisen maalin jälkeen se pääsi vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Jani Tuppurainen käytti hyväkseen Sasu Hovin kylmyyden.

Pari minuuttia myöhemmin Hokki pääsi vielä naljän maalin päähän. Sami Kaartinen syötti laidasta Kimmo Hapon vapaaksi, ja hän kiersi kylmähermoisesti ja hallitusti Sasu Hovin joka oli tullut vastaan. Viimeinen sana oli kuitenkin KooKoon kakkoskentällisen. Lindfors luisteli kaukalon päästä päähän, syötti maalin eteen, jossa tällä kertaa onnistujana oli Mikko Pukka.

Tuomari yllätti

Päätuomari Kimmo Nurminen yllätti - positiivisesti. Peli pysyi miehen hallinnassa koko ajan ja linja piti. Mies ei myöskään usean muun tuomarin tapaan keksinyt jäähyjä olemattomista syistä, vain siksi että kirjureillekin tulisi töitä. Nurmisen esitys oli ehdottomasti paras mitä Kouvolassa on vielä tällä kaudella nähty. Lisää tälläistä, kiitos.

Osin varmasti siitäkin syystä, ettei peli ollut jäähyjen rikkoma, oli ilta viihdyttävä. Taistelua, vauhtia, komeita maaleja ja taklauksia. KooKoon neloskentäälinen jakoi pusuja eniten, mutta illan tyylikkäimmästä vastasi silti Hokin Jani Tuppurainen joka antoi oikein kunnon avojäänpommin pää painuksissa luistelleelle kouvolalaispelaajalle toisessa erässä.

Varsinkin ensimmäisessä erässä Hokki pelasi ahneesti hyökkäyspäässä. Kiekko toimitettiin heti maalille, kuten pitääkin. Ehjin ketju oli kakkonen, jossa Janne Pesonen loi paikkoja. Ykköskenttä puolestaan kärsi, varsinkin alussa, Zdenek Eichenmannista, jolla riittää vielä rutkasti petrattavaa, mikäli mies haluaa Mestis-tasolla loistaa. Viimeisessä kahdessa erässä kaikki vierasjoukkueen paikat loi oikeastaan Sami Kaartinen. Lauri Lahesalu oli hyvä kiekollisena, mutta oli jäällä kolmen tasakentällisin päästetyn maalin aikana, Kaartinen ja Happo neljän. Vain Tuppurainne ja Pesonen jäivät plussan puolelle. Ville Salminen olisi tuskin pelannut peliä loppuun asti, mutta valmentaja Timo Meriläinen sanoi, ettei halunnut riskeerata Pasi Häkkisen polvea.

KooKoosta paras ketju oli jälleen kakkonen, joka voitti oman osuutensa 3-1 ja ahdisteli jatkuvasti Hokin pakkeja. Vielä tehokkaampi oli KooKoon ykköskenttä, joka hoiti oman osuutensa luvuin 4-1. Nurmberg on ilmeisestikin kyllästynyt maineeseensa syöttelijänä, koska tuplasi kauden maalisaldonsa kuuteen. Lisäksi hän rakensi tekopaikan useaan otteeseen. Kolmoskenttä sai pelinsä sujumaan vasta viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi, sen sijaan Teemu Peltolan johtama nelonen pelasi erittäin hyvän ottelun.

-Ensimmäinen erä oli tasainen, ja meillä oli siinä muutama maalintekopaikkakin. Maalinteko on kuitenkin ollut meille onglmallista tällä kaudella. Meillä on pelaajia, jotak luovat hyvin maalipaikkoja, mutta se viimeinen terävyys puuttuu, Hokin Timo Meriläinen sanoi.

-Toinen erä olikin sitten katastrofaalinen. Meillä oli isoja ongelmia omassa päässä, joista vastustaja sitten rokotti. Paremmalle joukkueelle ei vain voinut mitään. Kaikkia pelejä lähdetään toki voittamaan, mutta tärkeämpi peli meille on kuitenkin kun TuTo tulee käymään Kajaanissa, hän jatkoi.

-No, ei se ensimmäinen erä niin tasainen ollut. Hokki hallitsi, ja voitti ensimmäisen erän maalitilanteen 8-3. Heillä oli muutama todella hyvä paikkakin, mutta Sasu (Hovi) oli mahtava ja pohjusti meille voiton. Meillä oli tarkoitus satsata alkuun, mutta se ilmeni taas vähän turhina asioina, KooKoon Reijo Mansikka sanoi.

-Toiseen ja kolmanteen erään lähdimme sitten pelaamaan omaa nöyrää peliä, mikä palkittiin. Mielestäni olemme siinä juuri parhaimmillaan, aina vain ei ole riittävästi kärsivällisyyttä siihen, hän jatkoi.

Ottelu oli tällä haavaa Tappara-laina Sasu Hovin viimeinen KooKoon paidassa, sillä Sami Heikkinen on topiunut jo pelikuntoon. Mansikalle ei jäänyt pahaa sanottavaa kolme voittoa torjuneen Hovin visiitistä.

-Hovi tuli isosta liigaseurasta ja hoiti asiat ammattitaitoisesti. Sasu on kyllä hieno ammattilainen jo nyt, ja tulee nousemaan liigassa eteenpäin mikäli jaksaa jatkossakin tehdä töitä päivittäin, hän sanoi.

Mansikka myös kertoi KooKoon uudesta vahvistuksesta, SaiPan Teemu Sompista (uutinen). Hän kertoi seuraanneensa Sompin kehitystä läheltä jo pitkään. Laituri on joutunut pelaamaan SaiPassa ns. jarrukentässä, mikä ei Mansikan mielestä ole oika paikka miehelle.

-Teemu on nimenomaan maalintekijä. Odotan mielenkiinnolla, miten hän pärjää Mestiksessä, Mansikka sanoi.

Ketjut

KooKoo:

Kattelus - Nurmberg - Soijärvi

Mattila - Kinnunen - Lindfors

Louhivaara - Timoskainen - Keltanen

Huuhka - Peltola - Liukkonen

Holopainen - Grönroos

Mälkiä - Pukka

Raattama - Onnela

Haapalainen - Rissanen

Hovi (Heikkinen)

Hokki:

Kaartinen - Eichenmann - Happo

Pesonen- Silvander -Tuppurainen

Karjalainen - Kuusela - Liimatainen

Kilpeläinen - Yläinen - Määttä

Lahesalu - Saavinen

Siltavirta - Nissinen

Heikkinen - Puustinen

Mikkola - Juutilainen

Salminen (Häkkinen)

» Lähetä palautetta toimitukselle