Hokki vei vähämaalisen ottelun pisteet

MESTIS / Raportti
Hokki ja KJT kohtasivat ottelussa, jonka kaksi ensimmäistä erää olivat varsin tylsää kiekkoilua ja kolmas erä jäähyilyä. Peli ratkesi Hokin hyvään viimeistelyyn ja maalivahtipeliin.

Ottelu lähti liikkeelle sekavasti, ja jo 53:n pelisekunnin jälkeen KJT:hen Jukureista siirtynyt Riku Rahikainen määrättiin jäähylle laitataklauksen seurauksena. KJT kuitenkin pelasi hyvää alivoimaa, eikä Hokki saanut muodostettua hyviä tilanteita.

Tämän jälkeen peli pyöri vahvasti keskialueella, eikä kummallakaan joukkueella ollut kunnollisia hyökkäyksiä. Ottelun ensimmäinen maalia kohti suuntautunut laukauskin nähtiin vasta erän 7. minuutilla Miikka Lindholmin toimesta.

Ottelun ensimmäinen kunnon maalipaikka siunaantui Teemu Elomolle vähän ennen erän puoliväliä, kun mies pääsi laukaisemaan suhteellisen pienestä kulmasta, Hokin varmaotteisen maalivahdin, Pasi Häkkisen, kuitenkin torjuessa hanskallaan. Parikymmentä sekuntia myöhemmin KJT:n Riku Rahikainen taklasi Hokki-veskaria maalin takana, mutta ottelun tuominnut Sebastian Auger ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa mitään sääntöjen vastaista.

Vähän avauserän puolivälin jälkeen järvenpääläiskapteeni Jaska Vilen avasi kiekon omalta alueelta vastustajan siniviivalla päivystäneelle Miikka Lindholmille, jolta kiekko kuitenkin karkasi ratkaisun hetkillä. Muutamaa minuuttia myöhemmin sama parivaljakko oli jälleen pahojaan tekemässä, kun Vilen syötti maalin eteen Lindholmille, tämän vedon kuitenkin kilpistyessä Hokki-vahti Häkkisen hyvään torjuntaan.

Ajassa 14:22 KJT pääsi koettamaan ylivoimapeliään ensimmäistä kertaa ottelussa, kun kajaanilaispelaaja tuomittiin kaksiminuuttiselle kiinnipitämisen seurauksena. Jo siirretyn rangaistuksen aikana KJT:n Rahikainen pääsi laukaisemaan maalin edestä yli. Itse ylivoiman aikana kiekkoa siirreltiin hyvin, mutta kovaluisen puolustajan, Patrik Lostedtin, laukaus jäi myllytyksen ainokaiseksi.

Lähimmäksi maalia järvenpääläisistä pääsi koko ottelun aikana vielä kaksi ottelua joukkueessa ennen armeijaan siirtymistä pelaava Toni Mustonen, joka laukoi pikkumustan tolppaan erän 18. minuutilla.

KJT:n Patrik Lostedt määrättiin erän lopussa vielä jäähypenkille. Hokin pyörityksen tuloksena syntyikin ottelun voittomaali, kun puolustaja Sami Siltavirta laukoi kiekon siniviivalta vastustamattomasti verkon perukoille Sauli Kelan ja Juha Silvanderin syötöistä.

Väritöntä kiekkoilua

Toinen erä alkoi ensimmäisen tapaan verkkaisesti, eikä mainittavia maalipaikkoja syntynyt kummallekaan joukkueelle. Pelikellon raksutettua neljän minuutin verran järvenpääläisten Iippo Suutarinen kuitenkin syötti Matti Lievoselle maalin eteen. Pasi Häkkinen oli tässäkin tapauksessa mies paikallaan, eikä KJT saanut avattua maalitiliään.

Toisen erän 6. minuutilla ottelun tuomaroinnissa pahasti haparoivia otteita esittänyt Auger teki ensimmäisen selvän virheensä määrätessään KJT:n Niko Harjun jäähyaitioon estämisen seurauksena. Tosi asiassa tilanteessa ei ollut havaittavissa minkäänlaista rikettä, vaan Hokin maalivahti kaatui omia aikojaan – Harjun ollessa monen metrin päässä itse tilanteesta. Ylivoiman ainoaksi ratkaisuyritykseksi jäi kajaanilaisten kovalämyisen virolaispuolustajan, Lauri Lahesalun, laukaus.

Kyseenalaiset tuomariratkaisut jatkuivat noin 5 minuutin kuluttua edellisestä tilanteesta, kun järvenpääläisten Ville Raatikainen määrättiin jäähylle tämän taklattua puhtaasti Hokin Teemu Juntusta. Minuuttia myöhemmin jäähylle käskytettiin 3 miestä lisää, ja ottelu jatkui tasavajaalla. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan onnistunut luomaan hyviä maalipaikkoja tarkasta keskialueen pelaamisesta johtuen.

37. minuutilla Hokin Miikka Kuusela löysi itsensä jäähyaitiosta kiinnipitämisen seurauksena, ja tällä kertaa KJT saikin luotua oivaa ylivoimamyllytystä. Kiekkoa siirreltiin ripeästi ja muutamia maalipaikkojakin saatiin luotua. Kimmo Pikkarainen, Jussi Saarinen ja Jaska Vilen saivat vuoronperään kuitenkin todeta Pasi Häkkisen olevan huippuvireessä.

Erän viimeisellä minuutilla oli Hokin vuoro päästä pelaamaan ylivoimaa, parhaan paikan kuitenkin muodostuessa KJT:lle: Matti Lievonen karvasi kiekon hyökkäyssiniviivalla ja syötti Jaska Vilenille, jonka laukauksen Hokki-vahti Häkkinen kuitenkin jälleen torjui.

Jäähyilyä, jäähyilyä

Kolmannesta erästä muodostui oikein kunnon jäähykarkelot ja illan päätuomari Sebastian Auger tuntui menettävän pelin lähes täysin hallinnastaan. Jäähyily alkoi jo erän ensimmäisellä minuutilla Jaakko Suomalaisen ja Kimmo Hapon toimesta.

Pelin jälleen jatkuttua ei kestänyt pitkään ennen kuin oli taas katkon paikka. Tällä kertaa syynä ei kuitenkaan ollut kentällä tapahtunut rike, vaan taklauksen seurauksena irronnut nurkkapleksi. Kymmenen minuutin paikkailun jälkeen peliä voitiin jatkaa, ja nyt KJT saikin muodostettua monta hyvää maalipaikkaa lyhyen ajan sisällä. Virheettömästi pelannut Häkkinen kuitenkin poimi järvenpääläisten yritelmät helpohkosti, ja Hokin valmentaja Timo Meriläinen sai huokaista helpotuksesta.

KJT:n myllytyksen jälkeen Hokki pääsi 2-1-ylivoimahyökkäykseen, jonka Matti Lievonen kuitenkin pelasti heittäytymällä uhrautuvasti. Järvenpääläisten pyöritys onnistui erän 10. minuutin lähestyessä jälleen mainiosti, mutta vetoja ei saatu suunnattua maalia päin. KJT:n huonoa tuuria päästin jälleen manailemaan rännikiekon pompatessa maalin takana olleen Häkkisen edestä avopaikkaan maalin eteen, järvenpääläisten kuitenkaan onnistumatta sohimaan kiekkoa maaliin.

Erän jäähyilyt kulminoituivat kolmannen erän viimeiseen kymmenminuuttiseen, jolloin jäähypenkeillä vieraili muutaman minuutin aikana peräti 8 pelaajaa. Pahimman näköinen tilanne nähtiin, kun järvenpääläisten kapteeni Jaska Vilen sohaisi Hokin pelaajaa pahannäköisesti: tuloksena 5+20 minuuttia rangaistuksia.

Jäähyjen aikan peli ymmärrettävästi palloili päästä päähän. Parhaimmat paikat saivat KJT:n Miikka Lindholm, joka hävisi luistelukilpalussa heittäytyvälle Häkkiselle, sekä Hokin Lauri Lahesalu, jonka laukauksen KJT:n Jaakko Suomalainen kuitenkin torjui kilvellään.

Jäähyjen lomassa KJT pääsi pelaamaan 4-3-ylivoimaa, jonka aikana vetoja jälleen sateli Häkkistä päin – tälläkään kertaa yksikään veto ei kuitenkaan ohittanut tätä varmaotteista miestä. KJT:n valmentaja Seppo ”Hodo” Repo ei hyvistä paikoista huolimatta kuitenkaan ottanut Suomalaista pois maalilta ennen ottelun viimeistä minuuttia.

KJT:n loppuhetkien paniikkipelaamisen keskeytti Hokin Zdenek Eichenmann, joka sinetöi kajaanilaisten voiton laukomalla kiekon tyhjiin omalta alueelta.

KJT hallitsi, Hokki ratkaisi

Vierailija Kajaanin Hokki pääsee pitkälle kotimatkalleen mukanaan täysin pistepotti Forssan ja Järvenpään otteluista. Joukkue joutui lähtemään otteluun pahasti vajaamiehisenä, ja monet pelaajat saivat osakseen todella paljon vastuuta. Esimerkiksi Kimmo Happo joutui sairastumisten takia pelaamaan todella paljon, mikä sitten kostautui jäähyilynä. Kajaanilaisista kunnostautui erityisesti maalivahti Pasi Häkkinen, joka pelasi täysin virheettömän ottelun. Monen monta kertaa KJT:n hyökkääjät saivat todeta miehen kuuluvan Mestis-veskarien eliittiin. Suurin kunnia Hokin voitosta kuuluukin koko ottelun läpi parhaat paikat luoneen KJT:n vedot kiinni napanneelle Häkkiselle.

Hokin valmentaja Timo Meriläinen oli luonnollisesti tyytyväinen voitettuun otteluun.

- Päästiin hyvin niskan päälle ja onnistuttiin pitämään KJT nollissa. Pyrimme miehittämään maalinedustan ja keskialueen ja kääntämään peliä nopeasti, missä onnistuimmekin hyvin. Häkkisen Pasi oli myös mies paikallaan, Hokin valmentaja Timo Meriläinen kertaili ottelun tapahtumia.

KJT:n tolppien väliin paluun tehnyt Jaakko Suomalainen torjui suhteellisen varmasti, mutta valmentaja Repokin totesi, että mies ei joutunut kunnolla koetukselle, kun Hokki ei saanut luotua kunnon paikkoja.

- Kaveri pelasi odotusten mukaan ja näennäisesti hallittiin, mutta ei tehty yhtään maalia. Ottelussa vastakkain olivat meidän hyökkäys ja vastustajan hyvä maalivahtipeli ja uhrautuva puolustuspelaaminen, pettynyt Repo luonnehti ottelun kulkua.

KJT sai kyllä luotua hyvin paikkoja, mutta maaleja ei saatu aikaan – osittain loistaneen Häkkisen, osittain huonon viimeistelyn takia. Repokin myönsi maalinteon olevan joukkueen akilleen kantapää, mutta samalla kertoi onnistumisten tulemisen olevan aikakysymys. Monet nuoret junnut eivät ole vielä saaneet onnistumisia alle, mutta parempaa on odotettavissa kokemuksen kasvaessa.

Kumpikaan valmentaja ei kommentoinut ottelun vähintäänkin kyseenalaista tuomarilinjaa. Jos tuomaritoiminnasta jotakin positiivista etsii, voi ainakin todeta, että enemmän tai vähemmän kyseenalaisia jäähyjä sateli molemmille joukkueille. Etenkin viimeinen kymmenminuuttinen oli todella rikkonainen jatkuvan jäähyilyn takia.

Joka tapauksessa jääkiekossa enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa, pisteet siis ansaitusti Hokille.

» Lähetä palautetta toimitukselle