Hurja kiri vahvisti SaPKon asemia sarjakärjessä

MESTIS / Raportti
SaPKo esitti päätöserässä hienon loppukirin.
Kuva © Antti Varonen
KeuPan ja SaPKon välinen Mestis-ottelu tarjosi jännitystä koko rahalla. Pisteet näyttivät jo karkaavan 3-1-johtoon karanneelle KeuPalle, mutta SaPKon päätöserä muutti kaiken.

Avauserä mentin pääosin SaPKon komennossa. Vieraat tulittivat ensimmäisen kaksikymppisen aikana peräti 15 kiekkoa kohti Roope Urpolahden vartioimaa KeuPa-maalia, mutta erän ainoasta osumasta vastasi kotijoukkueen Janne Väyrynen.

KeuPalle tarjoutui erinomainen tilaisuus tuplata johtonsa erän lopulla, kun Roberts Locans pääsi yrittämään rangaistuslaukausta. SaPKo-veskari Joonas Toivonen kuitenkin selvitti tilanteen.

Toinen erä alkoi räväkästi. Erää oli ehditty pelata ainoastaan 33 sekuntia, kun SaPKon Niklas Salo toi pässipaidat tasoihin Toni Henttosen ja Mikko Lahtelan esityöstä.

Ainoastaan kahta minuuttia myöhemmin keuruulaiset kuitenkin kuittasivat uudelleen johtoon Jere Fribergin osumalla, ja viisi minuuttia myöhemmin Aki Kangasmäki laukoi isännät jo 3−1-johtoon.

Erän loppu oli rikkonainen molempien joukkueiden jäähyillessä vuoron perään. Ylivoimaosumia ei kuitenkaan syntynyt kumpaankaan päätyyn.

Myös toista erää vei pääosin SaPKo, mutta maaleista vastasi isäntäjoukkue.

Sarjakärjen hauiksennäyttö käänsi pelin

Päätöserässä savonlinnalaiset näyttivät, miksi he keikkuvat tällä hetkellä sarjan piikkipaikalla. Erä eteni pitkälle yli puolivälin, kunnes vieraiden läpi ottelun jatkunut hallinta palkittiin.

Rasmus Hämäläinen kavensi pelin 3-2:een juuri KeuPan tullessa alivoiman jälkeen täysilukuiseksi. Vain kahta minuuttia myöhemmin Hämäläisen maalin syöttänyt Teemu Lepaus laukoi pelin tasoihin.

Tasoitusmaalin jälkeen KeuPan otteissa näkyi pientä paniikkia, mikä realisoitui rangaistuksina. Marec Hudec passitettiin istumaan, ja Panu Hyyppä teki seuraa vain 30 sekuntia myöhemmin 2+10-minuutin rangaistus niskassaan.

Kahden miehen ylivoiman tarjoutuessa SaPKo otti aikalisän, joka myös kannatti. Jonatan Tanus laukoi vieraat johtoon ainoastaan reilu minuutti ennen loppusummeria.

KeuPa haki vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta pisteet matkasivat Savonlinnaan.

Molemmat joukkueet jatkavat pelejään jo huomenna lauantaina. KeuPa matkaa Kajaaniin Hokin vieraaksi, SaPKo taas isännöi RoKia.

» Lähetä palautetta toimitukselle