Tehokas JYP-Akatemia ryösti Keski-Suomen derbyn voiton

MESTIS / Raportti
JYP-Akatemia viimeisteli perjantaina tehokkaasti.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
KeuPa HT ja JYP-Akatemia avasivat Mestiksen revanssiviikonlopun keskinäisen otteluparinsa perjantaina Keuruulla. Kotijoukkue hallitsi ottelua, mutta tehokkaan viimeistelyn ansiosta JYP-Akatemia nappasi Keski-Suomen valtikan itselleen.

Alavireisesti viime aikoina pelanneet keskisuomalaiset lähtivät otteluun hyvin erilaisista lähtökohdista. JYP-Akatemia katkaisi helpottavasti edellisessä ottelussaan pitkän tappioputkensa, kun taas KeuPa lähti kamppailuun kaksi tappiota allaan.

Ottelun ensimmäinen erä oli tasaista puurtamista, mistä kertoivat myös 1-1-lukemat tulostaululla.

Hienoisesti niskan päällä ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen aikana ollut kotijoukkue KeuPa aloitti maalinteon, kun kapteeni Taneli Maasalo pääsi tuikkaamaan kiekon jyväskyläläismaaliin ottelun alkuminuuteilla.

Kauaa keuruulaiset eivät kuitenkaan johtoasemasta saaneet nauttia, kun JYP-Akatemian Jere Mäkitalo laukoi pelin tasoihin vain muutamaa minuuttia myöhemmin.

Toisessa erässä JYP-Akatemia onnistui karkaamaan kahden maalin karkumatkalle. Petrus Pietiläinen laukoi hurrikaanipaidat siniviivalta johtoon, ja hieman myöhemmin Arttu Likola lisäsi johdon kahteen maaliin.

KeuPa kuitenkin tarjosi nopean muistutuksen vaarallisuudestaan. Akatemian kolmannesta maalista ehti kulua vain 38 sekuntia, kunnes keuruulaisten Eetu Koivistoinen iski isännät taas maalin päähän ylivoimalla.

Keuruulaiset olivat niskan päällä erityisesti toisessa ja kolmannessa erässä, mistä kertoo myös laukaustilasto. Kahdessa jälkimmäisessä erässä KeuPa laukoi yhteensä 25 kertaa, kun Akatemia sai aikaiseksi vain kymmenen laukausta kohti Petri Pitkästä.

Heti päätöserän alussa KeuPa myllytti hyökkäyksiään pitkän aikaa vieraiden päädyssä äänekkään kotiyleisön kannustaessa, mutta tuloksena oli vain ylivoima, joka jäi sekin hyödyntämättä. JYP-Akatemian maalilla torjunut Dennis Saikkonen oli mies paikallaan liimaten keuruulaisyritykset eleettömän varmasti.

Kun KeuPa jätti tilaisuutensa käyttämättä, jatkoi erän loppupuolella jälleen paremmin otetta pelistä saanut Akatemia tehokasta viimeistelyään. Kiekko jäi pyörimään maalin eteen, josta Taavi Tiala pääsi napauttamaan joukkueensa jälleen kahden maalin karkumatkalle.

Erän lopulla isännät yrittivät vielä kiriä rinnalle aikalisän ja maalivahdin poisoton avulla, mutta erityisen vaarallisille maalipaikoille kotijoukkue ei enää päässyt hyvästä pyörityksestä huolimatta. Näin ollen JYP-Akatemia pääsi tuulettelemaan toista perättäistä voittoa.

Keuruulaisille on tarjolla mahdollisuus revanssiin huomenna Jyväskylän Hippoksella, missä joukkueet kohtaavat toistamiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle