KeuPa täydensi Jukureiden synkän viikon

MESTIS / Raportti
KeuPa sai viikolleen voitokkaan päätöksen.
Tappiollisesti viikon aiemmat ottelut pelanneet KeuPa ja Jukurit hakivat suunnanmuutosta Keuruun lauantai-illassa. Pitkään tasalukemissa edennyt ottelu ratkesi lopulta päätöserässä ja KeuPa korjasi täyden pistepotin 4-2-numeroin.

Jukurit aloitti ottelun terävästi ja Frank Gymerillä oli loistava paikka iskeä läpiajosta mikkeliläiset johtoon vajaan minuutin pelin jälkeen, mutta Antti Karjalainen pysäytti yrityksen.

Hetkeä myöhemmin Jukurit kuitenkin onnistui maalinteossa. Teemu Turunen toimitti kiekon siniviivalle ja Joonas Valkonen laukoi rannelaukauksella vierailijan 0-1-johtoon.

Heti perään Jukureille tarjottiin ylivoimaa, mutta erikoistilannepelaaminen oli tutun tehotonta. KeuPa puolestaan oli illan ensimmäisellä ylivoimallaan tehokas ja Riku Pitkänen pääsi hyvän kuvion päätteeksi iskemään maalin takakulmalta tasoitusosuman vajaan kuuden minuutin pelin jälkeen.

Erä oli kokonaisuudessaan melko tasainen ja loppuerä mentiinkin melkolailla päästä päähän, mutta lisäosumia ei nähty.

Tasatahtia myös toisessa erässä

Toisen erän alkupuoliskoa värittivät jäähyt, joita jaettiin kaksi molemmille. Ylivoimat eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, vaan sekä Karjalainen että jukurivahti Mika Norja pitivät maalinsa puhtaina.

Viitisen minuuttia ennen erän päätöstä KeuPa pääsi iskemään tasavajaalla johto-osuman. Jukurit menetti kiekon hyökkäysalueella, jonka seurauksena Jesse Pelamo ja Pasi Kouvalainen karkasivat ylivoimahyökkäykseen. Kouvalainen tarjoili kiekon maalin eteen liukuneelle Pelamolle, jolla oli helppo työ siirtää 2-1-osuma tyhjään jukurimaaliin.

Jukurit tuli kuitenkin vielä ennen erän päätöstä tasoihin. Oula Palve pääsi nousemaan ylivoimalla melko vapaasti maalille ja hän nosti rystyltä 2-2-osuman parisen minuuttia ennen erän päätöstä.

Viitanen nousee ottelun ratkaisijaksi

Päätöserässä Jukurit hallitsi peliä ja oli aktiivisempi osapuoli, mutta ei saanut hyödynnettyä tilanteitaan maalien muodossa. 

Vahvasti puolustusalueellaan taistellut KeuPa puolestaan sai palkinnon työstä hieman halvalla tavalla ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella. Laidalta nousseen Jussi Viitasen matala laukaus painui helposti etukulmasta ohi Norjan ja vei kotijoukkueen 3-2-johtoon.

Vierasjoukkue pääsi kokeilemaan vielä loppuhetkillä hetken aikaa ylivoimaakin Joni Suutarin otettua kampitusjäähyn hyökkäyspäässä. Aikalisän jälkeen ilman maalivahtia kavennusta hakemaan lähteneelle mikkeliläisryhmälle jäi kuitenkin vain luu käteen, sillä Eetu Koivistoinen iski tyhjään maaliin loppulukemiksi jääneet 4-2-numerot.

Molempien joukkueiden pelit jatkuvat keskiviikkona, jolloin KeuPa matkaa Hokin vieraaksi ja Jukurit puolestaan isännöi TUTOa.

» Lähetä palautetta toimitukselle