SaPKo voitti Ketterän ensimmäistä kertaa tällä kaudella. (Arkistokuva)

Antti Varonen

SaPKo jäädytti Ketterän hyökkäyspelin lähes olemattomiin - imatralaisten kiri syttyi vasta viime minuuteilla

Lauantai-illan ottelussa Imatralla kohtasivat Ketterä ja SaPKo. Pässipaidat olivat läpi ottelun imatralaisia edellä, eivätkä päästäneet kotijoukkuetta puolustusalueellaan vaarallisille maalintekopaikoille.

SaPKo haki lopulta kauden ensimmäisen voittonsa Ketterästä lukemin 3−1. Savonlinnalaiset olivat lähes koko 60-minuuttisen pelisuunnitelmassa ja sen toteutuksessa Ketterää edellä.

− Olimme hyvin valmistautuneet tänään tähän, SaPKo-luotsi Pasi Räsänen kommentoi ja kertoi joukkueensa olleen valmiina Ketterän ottelun aloitukseen.

− Löytyi sitä oikeanlaista puolustamista, mitä haettiin Vantaa-pelin jälkeen.

Ottelun ensimmäisen tilaisuuden maalintekoon sai Tomi Iso-Mustajärvi, joka pääsi Ketterän ensiminuuttien ylivoimalla läpiajoon Sameli Ventelän syötöstä. Karolus Kaarlehto kuitenkin nollasi Iso-Mustajärven yrityksen hanskakädellään.

Ylivoiman myötä Ketterä hallitsi alkuminuutteja ja piti SaPKon poissa kiekosta. Vierasjoukkue vastasi kuitenkin ottelun avausmaalista ensimmäisen ylivoimansa lopulla ajassa 05.49. Mikko Lahtela ohjasi Niklas Salon lättysyötön maalin edustalta ohi Ketterä-vahti Jere Myllyniemen.

Johtomaalinsa jälkeen SaPKo oli kiekolla Ketterää maltillisempi ja pyrki rakentamaan hyökkäyksiään helpoilla avaussyötöillä ja ajoittaisilla viivelähdöillä. Ketterä oli joukkueista hieman aktiivisempi kiekollisessa pelaamisessaan, mutta ratkaisut kiekolla eivät johtaneet tilanteisiin lähelle SaPKo-maalia.

Kumpikaan joukkue ei avauserässä päässyt kunnolla maalintekosektorille. Joukkueiden ykkössektorin laukaukset kirjattiin 4−4, ja vaikka SaPKo sai aikaan pitkiä hyökkäyksiä, eivät nekään uhanneet Myllyniemen vartioimaa Ketterä-maalia.

− Pelihän tasoittui siitä huomattavasti. Kovaa vääntöä molemmin puolin, Räsänen sanoi.

Joukkueet peittivät tehokkaasti laukaisusuunnat ykkössektorilla myös toisessa erässä. Ketterä nousi 1−1-tasoihin Sami Jekusen siniviivalaukauksella ottelun puolessa välissä. Jekusen laukaus yllätti tyystin Kaarlehdon, joka oli edessä olleen maskin takia maalissaan voimaton.

Heti seuraavassa vaihdossa Iso-Mustajärvi rynnisti jälleen läpiajoon, mutta Kaarlehto pysyi tälläkin kertaa kiekon ja maalin välissä. Kotijoukkue sai myös ylivoimaa pian tasoitusmaalinsa jälkeen, mutta johto-osumaa ei syntynyt.

SaPKo pysyi niskan päällä

Toisen erän loppua kohden Ketterä oli SaPKoa hieman vahvempi keski- ja hyökkäysalueella, muttei kirjauttanut erässä kuin kolme laukausta ykkössektorilta. SaPKo pääsi ylivoimalle kesken Ketterä-painostuksen, kun Joona Jääskeläinen otti hyökkäyspään jäähyn poikittaisesta mailasta.

− Se [pelaaminen] oli vähän vajavainen tunnetasoltaan ja tekemiseltään. Siinä meillä on opin paikka, joka haetaan tästä mukaan ensi viikolle, Ketterän Matias Lehtonen sanoi.

SaPKo ei jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä ja Henri Keskilohko laukoi vieraat b-pisteen kaaren tuntumasta 2−1-johtoon. SaPKo siirtyi toiselle erätauolle johdossa, vaikka ei laukonut erässä kertaakaan ykkössektorilta.

Kolmatta erää kontrolloi päätösminuutteja lukuun ottamatta SaPKo. Mikko Lahtela teki ketjukaverinsa Niklas Salon esityöstä illan toisen maalinsa ajassa 42.23 ja vei SaPKon kahden maalin johtoon.

− Olimme paikalla, mutta ei ihan oltu läsnä. Näkyi huolimattomuudessa, näkyi pelivalmiudessa jollain tasolla. SaPKo oli hyvä tänään, ehdottomasti, Lehtonen myönsi.

Maalin jälkeen SaPKo hallitsi ottelua, eikä Ketterä päässyt hyökkäyksissään keskialuetta pidemmälle. SaPKo käytti puolustusalueellaan maltillisesti levityssyöttöjä puolustajalta puolustajalle eikä luopunut turhaan kiekosta.

Hallintaa vierasjoukkueelle siirsi entisestään lähes täysi kahden minuutin ylivoimapyöritys Ketterän alueella päätöserän jälkimmäisellä kymmenminuuttisella. Ketterän päätöserän ensimmäinen laukaus maalia kohti syntyikin vasta ajassa 56.42.

− Muutamaa läpiajoa lukuun ottamatta ei ihan hirveän montaa paikkaa saatu lähelle maalia. Omissa olimme vähän kiekon kanssa ongelmissa, Ketterä-luotsi totesi.

Ketterälle tarjoutui ottelun lopulla tilaisuus kaventaa ottelu ylivoimalla. Kahdella erillisellä ylivoimakerralla ilman maalivahtia kuudella neljää vastaan pelannut Ketterä ei kuitenkaan löytänyt aukkoja SaPKo-nelikosta. Vierasjoukkue tappoi alivoimat kuuden Ketterä-hyökkääjän edessä uhrautuvasti.

− Mielestäni pelasimme erittäin kurinalaisen ja hyvän vieraspelin. Siitä palkintona kolme pistettä, Räsänen kertasi.

Kommentit