Tehokas Ketterä rokotti armotta - Hermeksen hurja taistelu ei riittänyt

MESTIS / Raportti
Ketterä sai tuulettaa myös perjantaina. (Arkistokuva)
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com
Sarjanousija Ketterä päätti pudotuspelipaikasta yhä vääntävän Hermeksen kuuden pelin pisteputken Imatralla perjantaina numeroin 4−1. Ottelu ratkesi ainakin numeroita tuijottamalla toisessa erässä, jossa kotijoukkue mässäili peräti kolme maalia ainoastaan muutaman minuutin sisään.

Ennen näitä osumia peli eteni maalittomassa tasatilanteessa reilut 30 minuuttia. Kun sarjan keskikastin yläpuolella keikkuva imatralaislauma sai katkottua vieraiden selkärangan numeroiden valossa, oli Hermes ärsytetty.

− Hyvä tunne alkuun, ja onnistuttiin siinä. Myös hyvä toinen erä. Tänään meidän pelissä painoi se, että hyviä jaksoja seurasi huonot jaksot. Saatiin onnistumisia, ja mukavoiduttiin välittömästi. Hermes pääsi paikoille sitä mukaan, kun mukavoiduttiiin, Ketterän päävalmentaja Matias Lehtonen kertasi.

Hermeksen kannalta ilta oli siinä mielessä mollivoittoinen, ettei mikään tuntunut riittävän: Ensimmäisen ja toisen erän armoton puolustustaistelu sekä päätösperiodin loistava hyökkääminen jäivät toiseksi, ja Ketterän äärimmäisen tylyn tekemisen varjoon.

− Kyllä täytyy olla tyytyväinen, että saatiin kolme pistettä, (Santeri) Lipiäinen piti vastustajan yhdessä, Lehtonen jatkoi viitaten pelin sankariin.

Lisäksi vierailta pienten marginaalien pelissä erottuivat ei niin usein tilastoissa näkyvät pelaajat. Se kuvasti iltaa, sillä Hermes sai pidettyä isäntien timanttisimmat tähdet kurissa.

Toisaalta, Ketterän hyvyys oli se, että joukkue kairasi väkisin voiton iskemällä mainitut kolme häkkiä vieraiden hurjasta puolustussumpusta huolimatta - eikä isännät horjuneet edes Hermeksen herätessä hyökkäämään kolmannessa erässä.

Haalarit päällä vetävät työn sankarit nousivat valokeilaan.

− (Erno) Ripatti, (Jesse) Koskinen, (Samuli) Vuokniemi, jotka eivät tilastossa näy, pelaavat illasta toiseen virheetöntä peliä omassa roolissaan. He ovat todella arvokkaita joukkueelleen, 53 pisteeseen nousseen Ketterän Lehtonen kehui lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle