Ketterä kasvatti voittoputkea tehoerän ansiosta - liigakonkari viimeisenä lukkona

MESTIS / Raportti
Ketterällä riitti aihetta tuulettamiseen perjantaina. (Arkistokuva)
Kuva © Antti Varonen
Kotijoukkue Ketterän uskomattoman tehokas toinen erä takasi Mestiksen sarjanousijalle maukkaan 6-0-voiton Hermestä vastaan Imatralla perjantaina.

Hurjat numerot eivät kerro koko totuutta kamppailusta, jossa isäntien tavoin vierasjoukkueella oli vähintäänkin yhtä hyvät saumat voittoon pitkälle toiseen erään asti.

− Vähän oli vaikea alku, tiedettiin, että Hermes tulee kovaa. Maalinteko onnistui hyvin tänään meiltä, (Jere) Myllyniemi piti meidän päässä, Ketterän päävalmentaja Matias Lehtonen summasi, ja myönsi sen, että lukemat eivät tosiaan totuutta kertoneet.

− Lukemat 6-0 ovat aika rajut, mutta eivät ne pelistä kerro ihan.

Pelillisesti tasapäin toisen erän alkuun asti vääntäneiden joukkueiden taisto kääntyi isäntien suuntaan juurikin toisen kaksikymppisen aikana ensiksi Sami Jekusen (1+1) ja hatullisen tehneen Joona Jääskeläisen sekä myöhemmin Erno Ripatin ja Jääskeläisen salamamaaleilla. Ketterältä maalinteossa onnistui myös Jere Laine.

Kolmannen ja neljännen osuman jälkeen Hermeksen selkäranka näytti katkeavan maalien tullessa oikeastaan ikävimpään mahdolliseen saumaan. Joukkueella oli ensiksi useampi tilaisuus nousta vielä 2-0-tilanteessakin isäntien johdon lähelle ja jopa rinnalle, mutta lopulta maaleillaan lähes tuhatpäistä yleisöä huudatti Ketterä.

Kotijoukkueelta ei pidä ottaa mitään pois, mutta osaksi tyly tappio oli myös järkyttäviin yksittäisiin virheisiin sortuneen vierasjoukkueen omaa syytä.

− Me onnistuttiin paikoista, joita oli, Lehtonen painotti.

Hermeksen uskomattoman tehottomat otteet jatkuivat, sillä Ketterä-vahti ja Liigan puolella jo kaudella 2002-03 debytoinut Myllyniemi piti lopulta nollat. Kokkolalainen sarjajumbo on onnistunut tekemään 11 pelissä surkeat 21 maalia, toiseksi vähiten sarjassa maaleja on iskenyt Jokipojat - 29 kappaletta.

− En tiedä, korpeaa. Ei mitään vastustajalta pois, mutta jos ei uskalleta edes pelille heittäytyä... Siinäpä se, Hermeksen päävalmentaja Antti Karhula harmitteli.

− Tyytyväinen olen siihen, mihin suuntaan peli on menossa. Se tiivistyy, Lehtonen kiitteli.

Sarjataulukossa jo kahdeksanneksi nousseen Ketterän leirissä on syytäkin olla tyytyväinen. Sarjanousija on onnistunut esimerkiksi viidessä edellisessä koitoksessa venymään pisteille, lisäksi se viilettää jo kolmen ottelun voittoputkessa. Hermes puolestaan on kokenut viidessä edellisessä pelissä vuorotellen tappioita ja voittoja.

» Lähetä palautetta toimitukselle