Vauhtikone nimeltä Niinimäki nujersi KooKoon

MESTIS / Raportti
Kuopiossa kohtasi kaksi Mestiksen kärkipään joukkuetta. Tasokkaan ja tasaisen kiekkoillan sankariksi nousi KalPan Jarno Niinimäki, joka oli mukana kotijoukkueen molemmissa maaleissa.

Avauserässä nähtiin kaksi kovasti luistelevaa kiekkojoukkuetta. Päädystä toiseen mentiin hurjalla vauhdilla, ja tilanteita siunaantui molemmille joukkueille rivakkaan tahtiin.

Illan avausosuma syntyi KalPan Jarno Niinimäen jäähyn jälkeen. Kuopiolaiset karkasivat ylivoimahyökkäykseen, jonka lopuksi Juho Kuronen tälläsi Niinimäen laukauksesta kimmonneen paluukiekon verkon perukoille.

Luostarinen viimeisenä lukkona

Toiseen erään molemmat joukkueet tulivat edelleen kovalla sykkeellä. Ottelun voittomaali syntyi heti erän alkuun ajassa 21.56. Todellisena työn sankarina tilanteessa hääri ottelun parhaana palkittu Jarno Niinimäki. KalPan puolustaja Jyrki Tirkkonen sai siniviivalla kiekon Niinimäen hienon karvauspelin ansiosta ja laukoi pelivälineen tarkasti ohi Sami Heikkisen
KooKoon maalin vasempaan alakulmaan.
Erän loppupuolella KooKoolla oli etsikkoaika ottelun kääntämiseen. Ensin Timo Nurmberg survoi sekavan maalinedustaruuhkan päätteeksi kavennuksen. Hetkeä myöhemmin kouvolalaiset pääsivät pelaamaan ylivoimaa KalPan Samuli Suhosen otettua kaksiminuuttisen kampituksesta.

KalPan alivoimapelaaminen oli kuitenkin kunnossa. KooKoolla oli huomattavia vaikeuksia saada rakennettua kontrolloitua ylivoimapeliä kuopiolaisten aggressiivisen alivoimanelikon painostuksessa. Viimeisenä lukkona toimi maalivahti Ari Luostarinen, joka esitteli jälleen kerran tukun maailmanluokan pelastuksia.

KooKoon riski ei tuottanut tulosta

Päätöserässä ote siirtyi yhä enemmän vieraille. Kuopiolaiset tyytyivät heittelemään purkukiekkoja keskialueelle ja hätyyttelemään kaukolaukauksilla KooKoon maalilla hienon ottelun pelannutta Sami Heikkistä. KooKoo yritti rohkeasti kavennusta ottamalla jo ajassa 57.03 maalivahti Heikkisen vaihtoon ja tilalle kuudennen kenttäpelaajan.

Riski ei kuitenkaan tällä kertaa tuottanut tulosta, ja sitkeän väännön jälkeen pisteet jäivät Kuopioon. Illan ottelu oli kokonaisuutena hyvätasoinen kamppailu. Molempien joukkueiden maalivahdit onnistuivat mainiosti. KalPasta esiin nousi Niinimäen ohella Matti Tiihonen. Voimalaituri kohahdutti kotiyleisöä muutamaan otteeseen rajulla taklauspelillä ja jakeli vielä kaupan päälle hyökkäyspäässä muutamia hienoja syöttöjä.

Voitetun ottelun lisäksi kuului illan kuopiolaisittain myönteisiin uutisiin tieto uudesta paluumuuttajasta. HPK:n riveissä alkukauden tahkonnut sentteri Tatu Miettinen palaa ensi viikolla Kuopioon. Pesti on tosin alustavasti ainoastaan kahden ottelun mittainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle