UJK sai kyytiä rikkonaisessa sarja-avauksessa

MESTIS / Raportti
Kiekko-Vantaa kuritti Uudenkaupungin Jää-Kotkia Mestiksen kauden avauskierroksen ottelussa Tikkurilan areenalla. Runsaiden jäähyjen myötä erittäin rikkonaiseksi muodostuneessa ottelussa vantaalaiset rankaisivat vierailijoitaan varsinkin ylivoimalla.

Kotkien pirteä alku

Länsirannikon vierailija aloitti ottelun todella pirteästi ja intoa puhkuen. Rami Kaupinsalo murtautui heti toisessa vaihdossa puolustajan ohi laidalla ja oli yllättää pikakomennuksen K-Vantaan maalille saaneen Sami Heinosen. Seurauksena UJK:lle ylivoimatilaisuus, jonka joukkue myös käytti hyödykseen.

Uusikaupunkilaisten paras pelaaja Joni Aurasuo laukoi ylivoimalla tiukan lyöntilaukauksen, jonka eteen Heinonen vielä ehti. Paluukiekko pomppasi kuitenkin suoraan Topi Riutan lapaan, jolla oli helppo työ siirtää kiekko tyhjänä ammottaneen maalin perukoille.

Hyvän alun jälkeen ote kuitenkin siirtyi nopeasti ennakkosuosikkina otteluun lähteneelle vantaalaisryhmälle. UJK:n johto ei kestänyt kuin tasan minuutin verran, kun Teemu Kuusisto jo iski tasoitusosuman. Tilannetta edelsi puolustaja Kauppisen erinomainen pelinluku viivalla ja nopea syöttö Petja Pietiläiselle. Pietiläinen pysäytti syötön ja antoi Kuusiston rauhassa laukoa kiekon ohi Matias Valavuon.

Linjureilla riitti töitä kiihkeätunnelmaisessa pelissä

© Matti Liljaniemi
alt="Linjureilla riitti töitä kiihkeätunnelmaisessa pelissä">


Maalinteko jatkui vielä ennen erän puoliväliä. UJK:n nelosketju sai tilaisuutensa – ja möhli sen. Vikkelä vantaalainen Hannu Väisänen päästettiin karkaamaan laidalta läpi ja hän pääsi helposti nokikkain Valavuon kanssa. Väisänen odotti maltillisesti kunnes UJK-vahti kaatui jäihin ja nosti sen jälkeen kiekon verkon perukoille.

Ottelun rikkonaisesta luonteesta nähtiin jo paljon merkkejä avauserässä, tosin siinä vaiheessa jäähypenkkiä kulutti lähes pelkästään kotijoukkue – yhteensä viiden kakkosen verran. UJK:n ylivoimapeli oli kuitenkin muutamia lyhyitä väläyksiä lukuunottamatta tehotonta ja vaisua. Näin ensimmäiselle erätauolle lähdettiinkin vantaalaisten niukassa johdossa, vaikka vierailijalla olisikin ollut mahdollisuutensa ja etsikkoaikansa.

Kis-kis tehoaa

Toisessa erässä jäähyily jatkui ja tällä kertaa myös K-Vantaa pääsi testaamaan ylivoimansa tehoa. Kuvio toimikin välittömästi, kun Tuomas Nikoskelainen pyöritteli yhdessä Henri Ekholmin kanssa UJK:n neliön sekaisin. Tiukka syöttö alivoimaryhmityksen läpi takatolpalle, johon Thomas Heinrichs oli hiipinyt ja vantaalaisten kolmas maali oli nähty.

Jää-Kotkat jaksoivat kuitenkin yhä sinnitellä mukana. Ensimmäisen erän tapaan UJK oli parhaimmillaan erien ensimmäisen viiden minuutin aikana, jonka jälkeen tahti hiipui dramaattisesti. Vierailijoiden toiveita kannatteli Topi Riutta, joka näyttävän yksilösuorituksen päätteeksi iski kavennusmaalin. Kotkien tähtipelaaja sai syötön Aurasuolta ja sen jälkeen hän mainiosti kiekkoa suojaten pääsi parhaalle maalintekosektorille ja iski kuljetuksensa päätteeksi kiekon Sami Heinosen längistä sisään. HPK:sta lainalla oleva huippuvahti hermostui helpohkosta osumasta sen verran, että hankki itselleen 10 minuutin käytösrangaistuksen.

UJK:n liekki kuitenkin sammui nopeasti, kun K-Vantaa iski ylivoimalla näyttävän kuvion jälkeen ottelun voitto-osuman. Pete Suonpää kiersi kiekon kanssa UJK:n maalin taitse ja jatkoi kiekon viivalle Jonni Kiiskille. Kiiski ohjasi suoraan yhdellä kosketuksella laatan A-P Pajuluoman lapaan, joka sai rauhassa laittaa kiekon reppuun.

Ottelu alkoi tuossa vaiheessa kuumeta tosissaan ja maalin edessä sekä jälkitilanteissa nähtiin rumia otteita. Päätuomari Teemu Salminen kuitenkin piti jämäkän linjansa ja jäähyaition saranat eivät ehtineet ruostumaan. Molemmat joukkueet saivat toisessa erässä tilaisuutensa myös kahden miehen ylivoimalla, mutta kummankaan ylivoimakuviosta ei tullut valmista.

Joni Aurasuon tyhmän kampitusjäähyn vantaalaiset kuittasivatkin nopeasti. Pajuluoma kisutteli UJK:n pakkeja ja koko vierailijan neliö hajosi kuin korttitalo tuulessa. Sitten ei tarvinnutkaan kuin passi viivalta nousseen Hakkaraisen lapaan ja Valavuo oli yllätetty kuudennen kerran. Ottelun jälkeen UJK:n valmentaja Aki Mykkänen sättikin omia puolustajiaan – kovin helposti neliö tosiaankin narutettiin.

Jos tuossa vaiheessa oli vielä kenties pieni epäselvyys ottelun voittajasta, niin sekin hälveni erän viimeisellä minuutilla. Ensin pieni ja vikkelä Petri Pitkäjärvi karkasi alivoimalla kahden puolustajan estelyistä ja koukkimisista huolimatta läpiajoon. Varman harhautuksen päätteeksi kiekko maalin ylänurkkaan ja peli oli selvä. UJK:n tuska näkyi selvästi, kun vain hetki ennen summerin soittoa koko ottelun läpi kuumana käynyt Vikki Tammelin taklasi vantaalaispelaajaa rumasti päähän.

Pelailua ja neppailua

Valavuo oli täystyöllistetty K-Vantaan painaessa päälle

© Matti Liljaniemi
alt="Valavuo oli täystyöllistetty K-Vantaan painaessa päälle">

Kolmanteen erään kumpikaan joukkue ei enää jaksanut tulla täysillä. Peli oli pikkukikkailua ja kellon kulutusta – ja samalla vielä yhtä rikkonaista kuin kaksi ensimmäistäkin. Kohtalaisesti torjunut Matias Valavuokaan ei ollut enää parhaassa vireessään, sen verran helposti K-Vantaa pääsi lisäämään maalitiliään erän alussa. Heikki Löfmanin löysä ranne upposi luvattoman helposti Valavuon kainalon alta sisään.

Seuraavia mielenkiintoisia tapahtumia saatiinkin odotella ottelun viidelle viimeiselle minuutille asti. Ensin K-Vantaa jatkoi maalitehtailuaan ylivoimalla. Teemu Kuusisto sai kiekon täysin vapaasti neliön keskelle ja viritti kovaa lyöntilaukausta. Kuusiston harmiksi miekkonen ei osunut edes kiekkoon ja pyyhi pelkkiä lumia kumilaatan päältä. Tästä kotkapakisto kuitenkin hämmästyi niin paljon, että Kuusisto sai kaikessa rauhassa ladata vetonsa uudestaan ja tällä kertaa osuma oli täydellinen.

Tämän jälkeen muuten melko näkymättömissä ollut Topi Riutta viimeisteli hattutemppunsa täydentäneen kolmannen maalin – joskin hieman kiistanalaisesti. Riutta kiersi K-Vantaan puolustuksen näppärästi ja pääsi laukomaan. Heinonen kuitenkin torjui vedon, mutta paluukiekko päätyi Riutan lapaan – valitettavasti vain viivan väärällä puolella. UJK-tähti yritti vielä maaliviivankin takaa kiepauttaa kiekkoa sisään, mutta ei päässyt tolppaa lähemmäksi. Sitten kiekko jäikin pomppimaan maalin edustalle, josta se loppujen lopuksi saatiin kuin saatiinkin Heinosen selän taakse. K-Vantaan pelaajien mielestä Riutta tosin potkaisi pikkumustan ilmasta sisään.

Heikki Löfman viimeisteli ottelun loppuluvut, jälleen ylivoimalla. Vaikka Löfman ei osunutkaan Valavuon torjumaan paluukiekkoon täysin, niin silti se pyörähti viivan yli. Vantaalaisten yhdeksännestä osumasta neljän ottelun lainalle Naantalista saatu Vikki Tammelin hermostui niin, että antoi Linnonmaalle kyytiä poikittaisella mailalla. Koko ottelun sääntöjen rajamailla, ja väärälläkin puolella usein, pelannut Tammelin kuittasi tempauksesta itselleen pelirangaistuksen sekä viisiminuuttisen.

Salminen piti pelin aisoissa

Ottelun erotuomari Teemu Salminen kuului niihin harvoihin, joille voi antaa pelkästään kehuja. Salminen piti kiihkeän ottelun hyvin hanskassa ja suuremmilta ylilyönneiltä vältyttiin. Kuumana käyneet joukkueet olivat ehkä avausottelussa hieman yli-innokkaita – tosin suuri osa jäähyistä oli suoraan sanottuna yltiötyperiä. Salminen sai kehuja myös erotuomaritarkkailija Karl-Gustav Kaislalta.

- Hyvä suoritus sarjakauden avaukseen. Hän piti linjansa niin kuin oli sovittu alusta loppuun. Toinen joukkue väsähti vähän lopussa, teki suurempia rikkeitä ja sai suurempia jäähyjä. Kaikki meni kuten on sovittu, kertoi entinen tuomarisuuruus tyytyväisenä tuomarin linjaan.

- Hän näytti linjansa ja piti linjansa. Ihmettelen, että joukkueet eivät huomanneet sitä. Vaikka Salminen varoitti joukkueita toisen erän alussa, niin siltikään peli ei siistiytynyt, Kaisla jatkoi.

UJK:lla on edessään tasonnosto, mikäli pisteitä mielitään saada vieraskentiltä. Tosin joukkueessa on akuutti puolustajavajaus, johon toivotaan apuja länsirannikon liigajoukkueiden taholta. Uusikaupunkilaisten nuori pakisto ei vielä jaksanut Mestiksen vauhdissa, ainakaan näin sarja-avauksessa.

- Sen huomasi jo heti alkulämmittelyssä, kun meillä oli niin monta nuorta pakistossa, jotka pelasivat ensimmäisen Mestis-pelinsä. Jollain tavalla joukkueesta huokui hermostuneisuus. Se näkyi myös sitten tuolla kaukalossa tuona tökkimisenä ja koukkimisena, ihan järjettömiä jäähyjä, totesi valmentaja Mykkänen harmistuneena.

Jää-Kotkien parhaimmistoa olivat hyökkääjät Joni Aurasuo sekä Topi Riutta. Riutta tosin oli ajoittain erittäin flegmaattinen ja olisi miinuspuolella ilman kolmea maaliansa. Myös isokokoinen laituri Pasi Reunanen saa plussan papereihinsa. Virolaisvahvistus Ivanov väläytteli ajoittain, mutta jäi enimmäkseen pimentoon, koska tukea ei juuri ollut tarjolla. Pakistosta erottui Vikki Tammelin – niin hyvässä kuin pahassa. Tammelin pelasi monta vaihtoa erittäin jämäkästi ja varmasti, mutta järjettömät jäähyt ja ryntäilyt aiheuttavat pitkän miinuksen. Viki on neljän ottelun lainalla VG-62:n joukkueesta.

Vantaalaisten valmentaja Jarmo Kauppi oli tyytyväinen omiensa otteisiin. Erityiskiitoksen luotsilta saivat nuoret, -84 syntyneet, puolustajat Erkkilä ja Hyytiäinen. Joukkueensa ylivoimatehoista Kauppi oli myös iloissaan, mutta totesi myös, että tuollaisilla kuvioilla ei maaleja tehdä kovin montaa joukkuetta vastaan. Kauppi ihmetteli pelaajiensa heikkoa kuuloa, erätauolla annetut ohjeet pelin siistimisestä eivät olleet menneet perille.

- Ilmeisesti pojilla oli erätauolla vaikkua korvissa, kun tuosta jäähyilystä huomautettiin. Tai sitten luullaan, että ollaan niin suuria tähtiä, että jos vastustaja tökkää, niin on lupa tökkiä takaisin, Kauppi manasi.

Vantaalaisten maalia vartioi lainalle HPK:sta saatu Heinonen. Ilman häntä tilanne olisikin synkkä, sillä Joni Hallikainen joutuu uuteen leikkaukseen edellisen epäonnistuttua nastan irtoamisen vuoksi. Toinen vahti Antti Niemi huilaa myös yhä ainakin parin viikon verran, joten ilman Heinosta tilanne olisi lohduton. Heinonen pelaa Vantaalla toistaiseksi, seuraavan ottelun tilanne selviää alkuviikosta.

Onnistujiin voi laskea lähes koko K-Vantaan puolustuksen. Valmentajan nimeämien nuorukaisten lisäksi maininnan ansaitsevat ”saksalais”pakkipari Heinrichs-Schantz. Hyökkäyksestä pääsivät herkuttelemaan lähes kaikki, näyttävimmistä kuvioista vastasi A-P Pajuluoma. Vantaalaisten kapteeni Mika Peltonen oli saanut lomapäivän osallistuakseen isänsä häihin.

» Lähetä palautetta toimitukselle