TUTO haki Tikkurilasta välieräpaikan - Kiekko-Vantaan kausi ohi

MESTIS / Raportti
TUTOn Niklas Näppi ratkaisi ottelun hienolla osumallaan.
Kuva © Timo Savela
TUTO eteni välieriin, kun se kukisti Tikkurilassa lauantaina Kiekko-Vantaan lukemin 2−1. Puolivälieräsarja päättyi lopulta turkulaisille 4−1. Viime kauden hopeajoukkueella alkoi sen sijaan aikainen kesäloma.

Kiekko-Vantaa kärsi kotitappion Turun TUTOlle Mestiksen puolivälierissä lukemin 1−2 (1−0, 0−2, 0−0). Näin ollen TUTO eteni välieriin yhteisvoitoin 4−1.

Ottelu alkoi TUTOn pienellä hallinnalla, ja joukkueet pelasivat tarkasti. Kumpikin vältti liian tuttavallisia kaulailuja maalin edustalla. Tunteet olivat jonkin aikaa piilossa, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä hanakammin pelaajat syleilivät toisiaan.

TUTOlla oli hyvä mahdollisuus mennä 1−0-johtoon, kun Tomi Wilenius sai kiekon maalinkulmalle. Näpäkkä rystynosto päätyi kuitenkin Kiekko-Vantaan maalivahti Jani Kauton haltuun.

− Olen erittäin tyytyväinen. Pääsimme seuraavalle askeleelle. Minun nippuni venyi, vaikka poissaoloja oli jonkin verran. Kiekko-Vantaa oli kova vastus, mutta me ansaitsimme voiton, kommentoi TUTOn päävalmentaja Miika Elomo.

Ottelun kuparisen ja samalla ainoan lohipaitojen maalin teki Joonas Hyttinen Janne kivilahden ja Erik Embrichin hyvästä syötöstä. Maali syntyi ylivoimalla. Henri Mäntylä ennätti istua jäähyaitiossa vain neljätoista sekuntia.

Joukkueet pelasivat rohkeasti, ja kumpikin ryhmä taisteli ansiokkaasti. Ottelusta ei puuttunut kontaktien ottamista, eikä pudotuspelien kuvan mukaisesti erotuomaristolla ollut harmaita hiuksia tekevä iltapuhde.

Kiekko-Vantaalla nihkeä loppukiri

TUTO otti rangaistuksen heti toisen erän alkuun, kun Juho Mäkelä joutui jäähylle koukkaamisesta. Ylivoima oli Kiekko-Vantaalle kovinkin vaikea. Se ei saanut avatuksi peliä, saati sitten pyörittämään kelvollista ylivoimapeliä.

− Pettymys on hirveä tällä hetkellä. Kovasti yritimme, mutta peli meni väkinäiseksi. TUTO ansaitsi paikan välierissä. Haluan kiittää Kiekko-Vantaata tästä vuoden projektista. Myöhemmin katsotaan sitten tulevaisuutta, sanoi Kiekko-Vantaan pääluotsi Pasi Arvonen.

Mainiosti läpi ottelun torjunut TUTOn maalivahti Karolus Kaarlehto pompotteli hieman kiekon kanssa, mutta harvinaisen hapuilun jälkeen mies esti lisämaalien syntymisen. TUTO tasoitti ajassa 25.25. Juho Virtanen laukaisi jäätä pitkin maalin edustalta, ja digitaalit näyttivät tasatulosta 1−1.

TUTOn voittomaali syntyi erän viimeisellä minuutilla, kun peliaikaa oli jäljellä 42 sekuntia. Niklas Näppi sai kiekon maalin kulmalla ja ampui tarkasti etuylänurkkaan, ja teki näin ottelun voittomaalin.

Kolmannessa erässä Kiekko-Vantaalla oli lukemattomia maalintekotilaisuuksia, mutta lohipaidat tuhlasivat niistä yksitellen jokaisen. TUTO alkoi hallita otteita viimeisessä erässä, vaikka se päättyikin 0−0.

Tunteet nousivat pintaan. Ajassa 6.03 TUTO otti rangaistuksen, minkä aikana lohipaidoilla oli hyvä tilaisuus tasoittaa ja viedä ottelu jatkoerään. Seuraavassa vaihdossa TUTO otti uudelleen jäähyn, ja Kiekko-Vantaa sai pelata hetken viidellä kolmea vastaan.

Mutta kuten peliesitykset näyttivät, vantaalaisten otteet eivät vakuuttaneet ja TUTO marssi välieriin.

» Lähetä palautetta toimitukselle