Turkulaiset säilyttivät otteensa jatkopaikassa

MESTIS / Raportti
K-Vantaa jäi jatkoerässä TUTOn jalkoihin.
Kuva © Aki Joensuu - http://www.akikuvaa.com/
K-Vantaa ja TUTO tarjosivat sunnuntain kiekkoiltaan hivenen väsynyttä läpsyttelyä. Maaleja syntyi yhteensä peräti yksitoista, mutta muuten joukkueilla taisi lauantain peli painaa jaloissa. Ottelu päättyi lopulta jatkoerässä TUTOn 5−6-voittoon.

Edistystä lauantain pelistä oli tapahtunut molempien joukkueiden puolella, sillä peli pysyi siistinä ilman suurempia kahakoita tai jäähysumia. Rangaistuksia kyllä annettiin, mutta huomattavasti vähemmän kuin lauantaina. Joukkueiden huolellisuus oli parantunut ja kiekko pysyi lavassa tiukasti.

Kummatkin joukkueet olivat läpi illan haluttomia luomaan minkäänlaista painetta vastustajan päätyyn. Hyökkäyksiin lähdettiin, mutta pelaajilla ei ollut mitään aikomusta pitää kiekkoa omassa hyökkäyspäädyssään. Vauhdikkaiden hyökkäysten ja salamannopeiden liikkeiden ansiosta maaleja kuitenkin syntyi, mutta ahtaalle ei joutunut kumpikaan joukkue.

Illan ensimmäinen maali nähtiin seitsemän pelatun minuutin jälkeen, kun peräti kolme maalia illan pelissä taiteillut Anrei Hakulinen avasi turkulaisten maalihanat. Eikä ensimmäisestä häkistä ehtinyt kulua kuin pari minuuttia ja tilanne oli jo 0-2 jälleen Hakulisen viimeistelystä.

− Oltiin takaa-ajajana koko kamppailu ja pojille täysi tunnustus siitä, että luovutusta ei tullut missään vaiheessa, totesi K-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi.

− Tämä urheilu on siitä mielenkiintoista, että me olemme kiistaton ennakkosuosikki tässä ja vastapuolen tehtävä on pistää kaikin mahdollisin keinoin meidät vaikeaan paikkaan. Sen he hemmetin hyvin tekivät ja siihen tuli sitä jännittyneisyyttä, tuumi puolestaan TUTO-luotsi Ismo Lehkonen.

K-Vantaa ei kuitenkaan tyytynyt kohtaloonsa, sillä läpi pelin vantaalaiset kostivat TUTOn iskemät maalit suhteellisen nopeasti. TUTOn toisesta maalista oli ehtinyt kulua vain minuutti, kun jo aikaisemmin ensimmäisessä erässä kohti Tommi Virtasta iskenyt Aleksi Rekonen kavensi tilanteen 1-2:een.

TUTO iski kolmannen osumansa avauserän lopulla, ja lohipaitojen 2-3-kavennus syntyi heti toisen erän alkuun. Kolmannessa erässä TUTOn neljännen ja Vantaan kolmannen maalin väliin mahtui vain 31 sekuntia.

Loppua kohden peli piristyi

Jos lauantain pelissä K-Vantaan kohtaloksi koitui typerät jäähyt ja TUTOn tehokas ylivoima, olivat vantaalaiset sunnuntai-iltana turvassa. Turkulaisten ylivoima ei nimittäin pelittänyt alkuunkaan, vaikka kiekko hyvin vantaalaispäädyssä pyörikin. Ponnettomiksi jääneet vedot ja vantaalaisvahti Aaro Peltosen torjunnat pitivät kiekon loitolla.

Jos pelin alussa pelaajista ei välittynyt kunnon peli-intoa, alkoi todellinen pudotuspelihenki löytyä pelin edetessä. Etenkin K-Vantaan iskemät nopeat kostomaalit toimivat TUTOlle herättelijöinä siihen, että kaukalossa todella oli peli käynnissä.

− Yleensä meidän pelaamisella viidellä maalilla suoraan pitäisi voittaa. Tämä meni tiukoille, mutta minun mielestäni me ansaitsimme sen. Siinä vähän ehkä kolmannessa erässä alkoi sitä jännittyneisyyttä olla, manasi Lehkonen. 

Tommi Virtanen antautui Vantaalla jälleen viidesti.
Tommi Virtanen antautui Vantaalla jälleen viidesti.
Kuva © Aki Joensuu - http://www.akikuvaa.com/

Kolmannessa erässä sai puolestaan K-Vantaa näyttää miten ylivoiman kuuluu pyöriä. Kalle Moision 4-5-maalilla vantaalaisten alkoivat ottaa TUTOa tosissaan kiinni ja tässä vaiheessa turkulaisille iski paniikki.

Hivenen turhan itsevarmasti kolmanteen erään lähtenyt turkulaispoppoo joutui pian huomaamaan, että K-Vantaa rokottaa pienistäkin nukahduksista. Kolmannen erän viimeisillä minuuteilla Saku Salmela iski tasoitusmaalin ja edessä häämötti jälleen kerran jatkoerä.

Jatkoerässä nähtiin todellista vääntöä, kun pelaajat halusivat ratkaista pitkälle venyneen pelin. Jatkoerää ehdittiin pelata kymmenisen minuuttia, kun Aki Keinänen iski TUTOlle ratkaisevan maalin. Turkulaisten tuulettelut kuitenkin keskeytettiin pitkän videotarkastuksen ajaksi, mutta lopulta osuma hyväksyttiin.

− Me ei hirveästi päästy ampumaan, mutta laukausten laatu oli hyvä. Mutta kun kaveri vie jatkoajalla voiton, ei tässä auta muu kuin katsoa jo tiistaita kohti, päättää Kauppi.

Sarja on nyt lukemissa 3-1 TUTOn hyväksi ja turkulaisilla onkin mahdollisuus lähettää vantaalaiset kesälomille ensi tiistaina, kun joukkueet kohtaavat viidennen kerran.

» Lähetä palautetta toimitukselle