Kiekko-Vantaa taisteli voiton TUTOsta - "Oli tunnetta kuin pudotuspeleissä"

MESTIS / Raportti
Juuso Perttilän saalis lauantaina TUTOa vastaan oli kaksi maalisyöttöä.
Kuva © Jarno Hietanen
Kiekko-Vantaa ja TUTO kohtasivat Tikkurilan Urheilupuistossa lauantaina. Tunteikkaan ottelun voiton taiteilivat vantaalaiset hyväkseen, vaikka TUTO nousikin kolme kertaa takaa tasoihin.

Kiekko-Vantaa kukisti TUTOn, kun joukkueet kohtasivat toisensa toiseen kertaan viikonvaihteessa lauantaina Tikkurilan Urheilupuistossa. Jatkoerään edennyt ottelu päättyi lopulta lukemiin 4−3 (1−1, 2−1, 0−1, 1−0).

TUTO oli sitkeä. Se nousi kolme kertaa tasoihin, mutta joutui taipumaan jatkoerässä. Kiekko-Vantaa aloitti melkoisella paineistuksella, mutta TUTO sai juonesta kiinni, ja ottelusta kehkeytyi varsin tasaväkinen.

Kun perjantaina Turussa toisilleen rakkaat viholliset pääsivät toistensa ihon alle, jatkui se myös Vantaalla. Avauserässä syntyi tuon tuosta nenänkaivuuoperaatioita, joista muutamasta oli tuloksena rangaistus.

TUTOlla aloitti maalissa Markus Ruusu, mutta tämä vaihdettiin toisessa erässä Julius Pohjanoksaan. Ensimmäistä maalia saatiin odotella aina aikaan 8:43. Maalin saivat aikaan vantaalaiset, kun Otto-Eemeli Linke laukoi tilanteeksi 1−0. Maaliin merkittiin syöttäjiksi Juuso Perttilä ja Erik Embrich.

− Tämä oli kova suoritus joukkueelta. Eilen pelasimme kymmenellä hyökkääjällä, ja tänään kahdeksalla. Maalivahtipeli petti, eikä kestä näissä peleissä noin helppoja maaleja, totesi TUTOn päävalmentaja Miika Elomo.

Ottelusta ei puuttunut vauhtia, mikä sopi mainiosti vantaalaisille, joiden tavaramerkki tuo nimenomainen vauhdikkuus on. TUTO pyristeli kuitenkin pelissä mukana, ja tasoitti ensimmäisen erän loppupuolella Matias Lehtosen maalilla. Tilanne 1−1.

Lohipaidat saivat pari minuuttia ennen taukovihellystä maukkaan paikan, mutta Perttilän kuti osui tolppaan.

TUTOn maalivahdin vaihto ei tuottanut tulosta

Toinen erä alkoi turkulaisten jäähyllä, kun Juho Virtanen otti jäähyn kiinnipitämisestä. Kiekko-Vantaa ei saanut ylivoimaa käyntiin, eikä TUTOlla ollut vaikeuksia estää vantaalaisten rynnistystä ja laukauksia.

Jos ensimmäisessä erässä pelaajat olivat tunteikkaita, viilenivät pelaajat sen verran, että tuomaristo saattoi huokaista helpotuksesta. Linjan oli oltava selvä ja tarpeeksi tiukka.

− Mielestäni hyvä, tunteikas ottelu, missä tuli paljon taklauksia ja vääntöä sekä kääntöä. Tänään oli tunnetta kuin pudotuspeleissä. Kolmannessa erässä oma peli oli tuskaista, Kiekko-Vantaan pääluotsi Pasi Arvonen virkkoi.

Toisessä erässä joukkueet tekivät yhteensä kolme osumaa, kun lohipaidat tekivät kaksi ja TUTO yhden. Kotijoukkueen Alex Levänen aiheutti 567 silmäparille sydämentykytyksiä, kun hän sai tällin päähänsä omalla alueella. Mies pystyi kuitenkin jatkamaan ottelua.

Kolmas erä oli yhtä vauhdikas kuin kaksi aiempaa. Peli soljui eteenpäin, eikä katkoja tullut paljoakaan. Molemmilla joukkueilla oli hyvät tilaisuudet tehdä lukuisia maaleja, mutta maalinteko ei maistunut pelaajille.

Erän ainoasta maalista vastasi TUTO, joka näin nousi jo kolmannen kerran tappioasemasta tasoihin. Tasoituksen 3−3:een iski Aki Kangasmäki Niklas Näpin ja Niclas Luceniuksen syötöistä.

Jatkoerässä Kiekko-Vantaa oli hivenen hukassa, mutta sai viimeisteltyä voittomaalin, kun peliaikaa oli jäljellä tasan minuutti. Maalintekijäksi merkittiin Sakari Turtiainen. Näin lohipaidat voittivat maalein 4−3.

» Lähetä palautetta toimitukselle