Rantaeskola upotti RoKin - "Teimme neljä virhettä"

MESTIS / Raportti
Julius Rantaeskola tehtaili keskiviikkona tehopisteet 2+1.
Keskiviikon Mestis-kierroksella Tikkurilassa kohtasivat RoKi ja kotijoukkue Kiekko-Vantaa. Ottelu oli varsin maalirikas, ja lopulta jatkoerässä lohipaidat iskivät tarvittavan voittomaalin.

Mestiksen keskiviikon kierroksella Tikkurilassa Kiekko-Vantaa oli RoKia parempi jatkoajalla maalein 5−4 (2−2, 1−0, 1−2, 1−0). Ottelun tehokkain pelaaja, Kiekko-Vantaan hyökkääjä Julius Rantaeskola tehtaili kaksi maalia ja maalisyötön.

RoKi lähti otteluun rohkeasti. Se karvasi korkealta useamman pelaajan turvin, mutta lohipaitojen puolustus pelasi varsin mallikkaasti. Kiekko-Vantaa hallitsi kiekollista peliä, ja RoKin mahdollisuudet olivat alusta lähtien vähempiä kuin vantaalaisten.

Ensimmäisen vaarallisen tilanteen Kiekko-Vantaa rakensi niin, että Erik Embrich sai kiekon maalinkulmalle, nosti kiekon korkealle, mutta RoKin veräjänvartija Rasmus Reijola venytti viime hetkellä hanskansa kiekon tielle.

− Pelin kuvaan nähden oli ansaittu voitto. Varsinkin kolmannessa erässä oli mahdollisuuksia tehdä enemmän. Tulimme tasoihin monta kertaa, se on hyvä juttu, totesi RoKin pääluotsi Petri Karjalainen.

Kun ottelua oli pelattu nelisen minuuttia, Kiekko-Vantaa onnistui maalinteossa. Joonas Valkonen laukoi pikkumustan maaliin b-pisteen kaarelta Emil Leppäsen syötöstä. Seuraavassa vaihdossa RoKi otti rangaistuksen, eikä se ainakaan helpottanut rovaniemeläisten otteita.

Kiekko-Vantaan Janne Kivilahti sai hetkeä myöhemmin muutaman tuhannen taalan paikan, mutta ilta ei ollut Kivilahdelle suopea, vaan Reijola veti pidemmän korren. Otteluun hieman hitaan lähdön saanut RoKi sai tilaisuutensa. Ajassa 12.58 Olli-Matti Järvelä iski kiekon maaliin, kun oli sitä ennen osunut laukauksellaan tolppaan.

Ensimmäisessä erässä tehtailtiin mukavasti maaleja. Erän päättyessä tulostaululla komeili tilanne 2−2.

Toisen erän alussa Kiekko-Vantaan Miro Mäkinen sai mainion tilaisuuden viedä lohipaidat uudelleen johtoon, mutta Reijola torjui. RoKin pelaaminen oli keskiviikkona hyvää luokkaa. Sen hyökkäykset olivat harvassa, mutta pääosin rovaniemeläiset pääsivät kuitenkin maalipaikkoihin.

Paikkoja tehdä useampikin maali

Erän vanhetessa kävi selväksi, että erä oli selvästi Kiekko-Vantaa-merkkinen. RoKin parhaat puolet tulivat esiin etenkin ensimmäisessä ja kolmannessa erässä. Toinen erä pelailtiin kaikin puolin mukiinmenevää jääkiekkoa.

− Kun mennään tuloksen taakse, niin siinä oli neljä henkilökohtaista virhettä. Ilman virheitä pelasimme hyvin. Tehottomuus edelleen vaivaa. Ei riitä, että pelaa hyvin, virkkoi Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen.

Tilanteeksi 3−2 laukoi Miro Mäkinen. Kolmanteen erään Kiekko-Vantaa lähti vauhdilla matkaan. Kuitenkin Embrich otti estämisestä kahden minuutin rangaistuksen. Alivoimapeli oli rautaa, ja Joona Harjama pääsi kasvokkain Reijolan kanssa, mutta maalia ei syntynyt.

RoKi pelasi melko hyvin, mutta se ei ollut tasaisen varma. Kiekko-Vantaalla oli mahdollisuus karata kahden maalin johtoon, kun yhdessä vaihdossa joukkue sai aikaan kolme hyvää maalintekopaikkaa.

Jatkoaikaa oli pelattu vain 54 sekuntia, kun Rantaeskola nousi laidasta maalille ja nosti kiekon takakulmaan, ja RoKi oli lyöty.

» Lähetä palautetta toimitukselle