Kiekko-Vantaa taisteli voiton Peliitoista

MESTIS / Raportti
Aleksi Järvinen tuuletti torstaina Tikkurilassa jatkoaikamaaliaan.
Kuva © Timo Savela
Kiekko-Vantaan viimeisessä harjoitusottelussa joukkue kohtasi vieraita Heinolasta. Peliitat taisteli tiensä tasoihin, mutta joutui nöyrtymään vantaalaisille jatkoajalla.

Kiekko-Vantaa pelasi torstai-iltana Heinolan Peliittoja vastaan viimeisen harjoitusottelunsa ennen Mestiksen avausta. Vantaalaiset voittivat ottelun jatkoajalla numeroin 4-3 (0-1, 1-0, 2-2, 1-0).

Heinolalaiset olivat alussa kuin unessa, ja Kiekko-Vantaa pääsi vyörymään keskialueen läpi hyökkäyksiin. Ottelun ensimmäinen maali oli syntyä vantaalaisten ylivoimalla, kun Tuukka Rajamäki otti Peliitoille jäähyn ja valkopaidoissa pelannut kotijoukkue sai mahdollisuuden siirtyä johtoon.

Kiekko-Vantaa kärsi kuitenkin takaiskun ajassa 15.12, kun Peliittojen puolustaja Ville Väinölä löysi mainiolla syötöllä Ville-Matti Koposen, joka pääsi läpiajoon. Koponen ei tuhlannut tilaisuutta, vaan iski 1-0-johdon heinolalaisille.

Karvauksesta tasoitusosuma

Peliitat lähti toiseen erään vahvalla sykkeellä. Jos he olivat unessa alussa, he piristyivät toiseen tultaessa. Kiekko-Vantaa aiheutti kuitenkin harmaita hiuksia Peliittojen maalivahti Antti Rautiolalle, joka piti omilla torjunnoillaan joukkueensa johdossa.

Erän puolivälin tienoolla Peliitat sai kaksi jäähyä, ja vantaalaiset pääsivät pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Isäntäjoukkue jauhoi ja jauhoi, mutta ei saanut maalia aikaan.

Erän tapahtumia kuvasi hyvin se, että molemmat joukkueet hallitsivat puolin ja toisin. Kiekko liikkui ja vauhtiakin oli, mutta tavallista maalaisjärkeä ei käytetty. Kiekko-Vantaa tasoitti ottelun ajassa 38.44, jolloin Simo Konttinen karvasi korkealta ja sai kiekon lapaansa. Tarkka laukaus alakulmaan siivitti vantaalaiset tasoihin 1-1:een.

Kolmas erä maalijuhlaa

Kolmannessa erässä joukkueet lisäsivät entisestään vauhtia. Kiekko-Vantaa juhli johto-osumaa 2-1:een, kun jäähyltä jäälle hypännyt Toni Leinonen pääsi läpiajoon eikä epäonnistunut. Laukaus upposi heinolalaismaalin ylänurkkaan. Maalin syötti Panu Mieho.

Peliitat aloitti hurjan takaa-ajon. Kotijoukkue oli eri mieltä, ja se nousikin 3-1-johtoon Eemeli Heikkisen kauniilla laukauksella siniviivalta. Vaikka Kiekko-Vantaa sai maalista lisää virtaa, Peliitat ei lannistunut. Kavennus 3-2:een syntyi ajassa 56.04 Miika Roineen osumalla.

Peliitat taisteli, ja jos väittäisi muuta, tekisi vääryyttä kovaa työtä tehneelle joukkueelle. Se tasoitti ottelun 3-3:een vain kuusi sekuntia ennen viimeisen erän päätöstä. Maalin viimeisteli Miska Siikonen, syöttäjinä Kimi Koivisto ja Christian Silfver.

Kiekko-Vantaan voiton takuuna toimi mainiosti harjoitusotteluissa pisteitä saalistanut Aleksi Järvinen, jonka rannelaukaus jatkoajalla siivitti kotijoukkueen maukkaaseen voittoon. Maalin syöttivät Sebastian Moberg ja Mieho.

» Lähetä palautetta toimitukselle