Taas tarvittiin jatkoaikaa − K-Vantaan Tarkkanen tulitti LeKin nurin

MESTIS / Raportti
Tarkkasen alkukausi on ollut tehokas.
Kuva © Timo Savela
K-Vantaa ja LeKi kohtasivat toisensa jo viidettä kertaa tällä kaudella. Aiemmat voitot olivat joukkueiden välillä tasan, eikä kumpikaan halunnut jäädä Vantaan perjantai-illassa keskinäisissä voitoissa jälkeen. Ottelusta näkyi, kuinka molemmat joukkueet puolustivat omaa maaliaan erityisen tiukasti.

K-Vantaa voitti LeKin edellisessä kohtaamisessa viime viikolla jatkoajan jälkeen 3−2. Tämän illan kamppailu oli jälleen kerran tasainen, eikä kumpikaan halunnut jäädä voittotilastossa jälkeen. Vähämaalisen kamppailun ratkaisemiseksi tarvittiin hyvää maalivahtipeliä ja tehokas puolustaja.

K-Vantaan ja LeKin kauden viides kohtaaminen alkoi tasaisena vääntönä, eikä huippupaikkoja nähty kummassakaan päässä. Ensimmäinen huomionarvoinen tilanne nähtiin, kun Alex Levänen ja Otto Mäkinen ottivat pienet painit maalinedustilanteen jälkitunnelmissa.

Maalivahdit saivat olla melko rauhassa työpaikoillaan, sillä molemmat joukkueet pysyttelivät tiukasti pelin alla, eikä vastustaja päässyt iskemään ylivoimahyökkäyksin vastaiskuissa. Erän vanhetessa niin LeKin Anton Ollikaisella kuin K-Vantaan Julius Rantaeskolalla oli hyvät tekopaikat avausmaalin synnyttämiseen. 

Erän viime minuuteilla kotijoukkue sai mahdollisuuden ylivoimalla, mutta lempääläläisten maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen oli mies paikallaan nollaten yhden aivan maailmanluokan maalipaikan. Toisessa erässä Luukkosen taidot sai todeta myös Jussi Pelto-Arvo, kun nuori maalivahti oli kahdesti peräkkäin K-Vantaa-hyökkääjän lähentelyjen tiellä. LeKin Mäkinen pääsi vielä alivoiman aikana kokeilemaan Jani Kauton kestävyyttä läpiajossa, mutta tiukoista tilanteista huolimatta avauserä päättyi maalittomana.

− Tänään peli oli todella tarkkaa, vaikka molemmat pääsivät ytimeen − me toisessa erässä ja LeKi kolmannessa. Olen pirun tyytyväinen alivoimapelaamiseemme, sillä LeKin ylivoima on sarjan vaarallisimpia, puheli K-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen taiston tauottua.

Toiseen erään vierasjoukkue tuli vahvemmin, ja myöhemmin erässä Anton Levtchillä olikin maukas tekopaikka, mutta taitavan hyökkääjän viimeistely ontui. Myös puolustaja Jere Rouhiainen purjehti kertaalleen näyttävästi keskustasta laukaisupaikkaan.

Toinen erä tarjosi myös ottelun avausmaalin, kun kotijoukkueen tehopuolustaja Juha Tarkkanen onnistui ohittamaan Luukkosen. Syöttöpisteet maaliin nappasivat Pelto-Arvo ja LeKiäkin urallaan edustanut Antti Kauppinen.

Kolmannen erän alussa Ossi Pellinen sai nauttia Roope Laavaisen huippuavauksesta, ja kokenut hyökkääjä Pellinen pääsi läpiajoon. Kautto otti kuitenkin tärkeän torjunnan tilanteessa. LeKi pääsi myös erän alkuminuuteilla ylivoimalle, kun kotijoukkueen Kauppinen lähti istumaan kaksiminuuttista. Tuomas Koskisella oli vieraiden paras paikka ylivoiman aikana, kun hän pääsi neliön keskeltä tinttaamaan kohti maalia.

LeKi loihti tasoituksen, kun Mäkinen voitti hyökkäyspään aloituksen, ja kiekko siirtyi muutamalla syötöllä Jimi Jaloselle. Puolustaja niittasi pelivälineen siniviivalta ohi K-Vantaan Kauton. Vieraat saivat maalin jälkeen kiekkokontrollin itselleen, ja K-Vantaa oli pakotettu puolustuskannalle.

K-Vantaa näytti kynsiään, kun Janne Kivilahti sekä Toni Leinonen hätyyttelivät LeKin maalia. Luukkonen otti muutaman ison torjunnan, ja tilanteesta kehkeytyi pienet joukkonujakoinnit muutaman jäähyn sävyttämänä. Ottelua jatkettiin kahakan jälkeen neljällä neljää vastaan. Juuso Perttilä pääsi heti seuraavassa vaihdossa läpiajoon, mutta Luukkonen esti pistepörssin kakkosnimen maalintekoyrityksen.

Kolmannen erän päätösminuuteilla K-Vantaan Joonas Valkonen huitoi mailallaan LeKi-kapteeni Sami Laaksoa kasvoihin saaden kaksiminuuttisen. LeKi ei saanut ylivoimallaan maalia aikaiseksi, ja tasalukuiseksi tultuaan kotijoukkue sai pyörityksen vastustajan päätyyn. Ratkaisua varsinainen peliaika ei kuitenkaan tuonut, vaan ratkaisu täytyi hakea jatkoajan kautta − aivan kuten edellisessäkin kohtaamisessa.

− Tänään tehot jäivät piippuun. Meillä oli ytimessä paikkoja, joista olisi pitänyt tehdä maaleja. Emme tehneet, joten pisteet jäivät Vantaalle. Pelimme oli tasapainoista ja puolustimme hyvin, LeKin päävalmentaja Miikka Kuusela kertasi.

Viiden minuutin yliaikaa ei tarvinnut kauan vääntää, ennen kuin illan todellinen sankari Tarkkanen kiskaisi b-pisteen yläkaarelta voittomaalin. K-Vantaa voitti saukkopaidat toistamiseen jatkoajalla vain viikon sisään.

− Pitkässä juoksussa nämä jatkoaika- tai rankkarivoitot ovat tärkeitä. Muutaman pelin ajan kärsimme tehottomuuden kanssa, mutta onneksi palasimme tänään voittojen tielle. Tästä on hyvä lähteä viimeisen viikon vieraspelikiertueelle, kotijoukkueen pääkäskijä Arvonen päätti.

Molemmat joukkueet ovat tositoimissa seuraavan kerran ensi keskiviikkona, kun LeKi vierailee IPK:n kotihallissa Iisalmella ja K-Vantaa matkustaa Heinolaan Peliittojen vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle