Blues-lainavahti nollasi LeKin Vantaalla

MESTIS / Raportti
Jani Nieminen torjui nollapelin. Torjuntoja kertyi 42.
Kuva © Timo Savela
Keskiviikkona Tikkurilan Urheilupuistossa kohtasivat kolmannen kerran tällä kaudella Kiekko-Vantaa ja Lempäälän Kisa. Lohipaitojen maalissa torjunut Jani Nieminen pelasi mahtavan ottelun ja piti nollan torjumalla yhteensä 42 kertaa. Ainoan maalin ampui puolustaja Iiro Mäntylä, jolle maali oli uran ensimmäinen Mestis-maali.

Keskiviikkona Vantaalla Kiekko-Vantaan ja LeKin ottelu päättyi vantaalaisten hyväksi jalkapallonumeroin 1-0 (0-0, 1-0, 0-0). Maalissa torjunut Blues-lainavahti Jani Nieminen piti nollapelin ja siivitti lohipaidat arvokkaaseen kolmen pisteen iltapuhteeseen. Joukkueiden ensimmäisessä ottelussa syyskuussa Vantaalla LeKi kärsi selkeän tappion numeroin 6-2.

Ottelun ainoan maalin ampui siniviivalta puolustaja Iiro Mäntylä, jolle maali oli hänen uransa ensimmäinen Mestis-maali. Syöttäjiksi juhlamaaliin merkittiin Juha Tarkkanen ja Julius Rantaeskola. Kiekko-Vantaa muutti hiukan ykkösnyrkkiään kesken ottelun, kun ykkösketjussa aloittanut Santtu Sulander sai väistyä ja tilalle luisteli Janne Juutinen.

Tämän jälkeen Sveitsistä Suomeen tullut Sulander ei saanut juuri peliaikaa. Sulander pelasi viimeksi Sveitsin Dübendorfissa maan toiseksi parhaimmassa liigassa.

LeKin päävalmentaja Juha Juujärvi näki ottelun tiimellyksessä mahdollisuuksia. Joukkue on kolunnut kaukaloita siihen malliin, että maalipaikkoja alkoi tulla.

− Olen tyytyväinen kokonaisesitykseen. Harmittaa, että ei saatu onnistumisia. Kuitenkin loimme tarvittavan määrän maalipaikkoja. Kauttaaltaan pelasimme hyvin viidellä viittä vastaan, Juujärvi kertoi.

Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi oli ilahtunut Jani Niemisen pelaamisesta. Joukkueen ykkösvahti Tomi Tuomisto kärsi kuumeesta eikä pelannut Vantaalla.

− Kyllä nyt hymyilyttää, mutta tuolla vaihtoaitiossa ei. Nieminen itse halusi pelata meidän maalilla. Totta kai, kun noin kainosti kysyy, niin onhan se annettava mahdollisuus, Kauppi kommentoi.

Nieminen dominoi maalinsuulla

Kiekko-Vantaan Blues-lainavahti Nieminen loisti ottelun alusta lähtien. Hänen ottamansa kopit ja jalkatorjunnat olivat myrkkyä lempääläläisille. Hän torjui ottelussa 42 kertaa, eikä yksikään tilanne ollut edes lähellä mennä hänen selkänsä taakse. Bluesissa mies on joutunut luopumaan ykkösmaalivahdin roolistaan, ja hänen pelihalunsa uudessa farmissa oli hyvä idea.

LeKi painosti ensimmäisessä erässä, mutta sen yritykset saada maali olivat melko ponnettomia. Kiekko-Vantaan Mäntylän jäähyn aikana esimerkiksi LeKi sai ainoastaan yhden laukauksen aikaan. Ainoa, mikä piti Kiekko-Vantaan mukana pelissä, oli tuolloin maalivahti Nieminen.

Pääasiassa ottelu oli vauhdikasta eikä voinut kuin katsella, kummalle kiekko pomppisi lopulta. Yksi toisensa jälkeen tulleet laukaukset Kiekko-Vantaan maalille pysähtyivät Niemiseen ja LeKin tehottomuuteen. Ottelun kulkua kuvailee parhaiten se, ettei LeKi saanut ylivoimalla aikaan edes pakkopeliä, laukauksista puhumattakaan.

Ensimmäinen erä oli kuitenkin LeKin erä. Valkopaidat hallitsivat kiekollista peliä, mutta eivät osanneet tehdä maalia. Jokin puuttui, vaikka kokonaisuudessa LeKillä on ainesta paremmaksi joukkueeksi. Vielä erän loppuun Kiekko-Vantaan Aleksi Rutasella oli mahdollisuus siirtää kotijoukkue johtoon, mutta maalinteko ei maistunut.

Sulander vilttiin, Juutinen ykkösketjuun

Toiseen erään tultaessa Kauppi oli tehnyt muutoksia kokoonpanoon. Ensimmäisessä erässä ykkösketjussa aloittanut Sulander sai komennuksen vilttiketjuun, kun Kauppi nosti sentteriksi Janne Juutisen. Erän alussa Mäntylä sai kiekon nilkkaansa ja joutui nilkuttamaan vaihtoaitioon. Mutta taistelija laittoi vain hiukan jäätä ja oli taas kohta jäällä.

Ajassa 24.48 Kiekko-Vantaa siirtyi 1-0-johtoon Mäntylän hirmulämärillä siniviivalta. Maalinedustalla kiekko sai jonkinlaisen pompun ja upposi matalana Aaro Peltosen vartioiman LeKi-maalin. Maalin jälkeen joukkueet alkoivat harrastaa kovia otteita. Muutamia maalinedustansseja näkivät 430 katsojaa, mutta muuten ottelu oli rauhallinen ja erittäin vauhdikas.

LeKillä oli mahdollisuutensa, sitä ei käy kieltäminen. Muun muassa Sami Holappa pääsi yllättäen läpi laidasta ja yritti nostaa rystyltä kattoon, mutta Nieminen torjui. Hänet valittiin arvatenkin ottelun parhaaksi pelaajaksi. LeKin päävalmentaja Juujärvi ei ottanut aikalisää, vaan yritti ilman maalivahtiaan. LeKin pyristelyt päättyivät lyhyeen ja Kiekko-Vantaalle kolme pistettä.

Seuraavan kerran joukkueet pelaavat perjantaina, jolloin Kiekko-Vantaa matkustaa Kajaaniin Hokin vieraaksi ja LeKi kohtaa kotonaan TUTOn.

» Lähetä palautetta toimitukselle