Kiekko-Vantaa harjoitteli KJT:n nurin

MESTIS / Raportti
Valtteri Heikkilä saalisti keskiviikkona kaksi syöttöpistettä.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Kiekko-Vantaa aloitti kauden harjoitusottelut kohtaamalla keskiviikkona KJT:n. Entisellä Bewe TuusKilla ei ollut sanansijaa varsin yksipuolisessa taistelussa, kun vantaalaiset veivät voiton lukemin 3-1.

Keskiviikkona Kiekko-Vantaa sai vieraita läheltä, kun KJT saapui mittelemään vantaalaisten kanssa. Sininutuille ottelu oli kauden ensimmäinen. Varsin vähämaalisessa taistelussa Kiekko-Vantaa oli parempi maalein 3-1 (1-0, 1-0, 1-1).

Ottelu läksi varsin vauhdikkaasti liikkeelle. Kiekko-Vantaa oli päättänyt näyttää kaapin paikan heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien. Varsinkin vantaalaisten ykkösketju Nico Friman-Teemu Mielonen-Aleksi Järvinen oli pitelemätön. KJT sai ensimmäisen hyvän hyökkäyksen viiden minuutin pelin jälkeen. Siihen asti lohipaidat pitivät kiekkoa.

Vaikka Kiekko-Vantaa oli vauhdikkaampi ja voimakkaampi, pelasi KJT fiksusti. Siinä missä joukkue hävisi lähes kaikki kaksinkamppailut, pyrki se kuitenkin eteenpäin hyvillä syötöillä. Se laittoi kiekon liikkumaan, ja vantaalaiset olivat muutamaan otteeseen melko kovilla.

Kiekko-Vantaa jauhoi väsymättä, liikkui ja pelasi hyvää kiekotonta peliä, kunnes ottelun kuparinen meni rikki Järvisen laukoessa maalin edustalta lukemiksi 1-0. Syötöt menivät Frimanille ja Valtteri Heikkilälle.

Tunteet nousivat pintaan

Kiekko-Vantaa läksi toiseen erään ylivoimalla, mutta ei onnistunut maalinteossa. KJT pelasi heppoisasti, kunnes vantaalaisten Simo Konttinen iski maalinedustalta tilanteeksi 2-0.

Kun Kiekko-Vantaan Valtteri Parikka sai kiinnipitämisestä jäähyn, KJT pääsi pelaamaan ylivoimapeliä. Se ei saanut kuitenkaan aikaiseksi edes kelvollista pyöritystä kulmissa eikä siniviivan kautta. Erän puolivälin tienoilla lohipaitojen Joel Lehtinen pääsi yksin läpi, mutta epäonnistui viimeistelyssään.

Pian Lehtisen läpiajon jälkeen tunteet nousivat pintaan. Maalinedusruuhkassa hierottiin neniä sillä seurauksella, että KJT sai tilanteesta kahden minuutin rangaistuksen. Ottelun kulkua kuvasi hyvin se, että KJT:n ensimmäinen laukaus toisessa erässä tuli runsaan kymmenen minuutin pelin jälkeen.

KJT piristyi kolmanteen erään

KJT pelasi kolmannessa erässä ennakkoluulotonta kiekkoa ilman sen suurempia hienouksia. Se sai hyviä hyökkäyksiä aikaan siinä missä sininutut joutuivat välillä kovaankin ahdinkoon. Siitä huolimatta vantalaisten kokoonpano vaikutti melko valmiilta paketilta.

KJT:n taistelu palkittiin, kun Reko Riihinen nousi kulmasta maalille ja sivalsi kavennuksen 2-1:een. Runsaan minuutin kuluttua tästä Kiekko-Vantaan Janne Öfverström iski loppulukemiksi 3-1.

» Lähetä palautetta toimitukselle