Tehokas KeuPa synkisti lohipaitojen illan - "Meillä on paljon opittavaa"

MESTIS / Raportti
Kiekko-Vantaan Miro Mäkinen saalisti KeuPaa vastaan tehopisteet 1+1.
KeuPa voitti lauantai-iltana Tikkurilan Urheilupuistossa kotijoukkue Kiekko-Vantaan jännitysnäytelmässä. Ratkaisu nähtiin varsinaisen peliajan viime hetkillä, kun keuruulaiset iskivät voittomaalin vain kolme sekuntia ennen loppua.

KeuPa nousi voittoon lauantai-iltana Tikkurilan Urheilupuistossa Kiekko-Vantaata vastaan, kun se oli tappiolla jo 0-3. Loppulukemiksi kirjattiin 5-4 (1-1, 2-1, 1-3). Keuruulaiset olivat musertavan tehokkaita ylivoimalla. Kolme KeuPan viidestä maalista syntyi ylivoimalla.

Kiekko-Vantaa hallitsi koko ottelua, mutta KeuPa oli tehokkaampi ja käytti siunaantuneet maalipaikat varmasti hyväkseen. Ottelun kuparisen rikkoi vantaalaisten Julius Rantaeskola Miro Mäkisen syötöstä maalin edustalta.

Maali syntyi, kun KeuPan puolustus teki kohtalokkaan virheen omalla siniviivalla, ja lohipaidat saivat nopeasti kolme yhtä vastaan hyökkäyksen, eikä Rantaeskola erehtynyt.

− Olen erittäin pettynyt sitoutumiseemme. Peli lähti viemään meitä, ja saimme hölmöjä jäähyjä. Meillä on paljon opittavaa johtoasemassa pelaamisesta. Saimme hyvää oppia, totesi Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen.

KeuPa tuli tasoihin parin minuutin kuluttua, kun se hyödynsi ylivoiman, maalintekijänä Jesse Pelamo. Vaikka tilanne oli tasan, Kiekko-Vantaa hallitsi ja piti kiekollista hallintaa itsellään. KeuPan syötöt varsinkin omassa päässä olivat epävarmoja.

Lohipaitojen ykkösvitja Atte Mäkinen-Miro Mäkinen-Julius Rantaeskola oli kaukalossa hyvällä pelituulella. Se järjesteli yhtenään vaarallisia tilanteita, mutta KeuPan maalissa torjunut Lassi Lehtinen piti KeuPan pelissä mukana.

Kiekko-Vantaa karkasi johtoon

Toiseen erään luisteli ryhdistäytynyt KeuPa. Syötöt omasta päästä hyökkäyksiin toimivat ja koko joukkue tuntui saaneen virtaa erätauolla. Ensi töikseen lohipaitojen Atte Mäkisellä oli mainio tilaisuus viedä vantaalaiset johtoon, mutta Lehtinen torjui yrityksen.

Pian tuon jälkeen KeuPa sai neljällä kahta vastaan hyökkäyksen, mutta lohipaitojen maalivahti Jani Kautto näytti hänkin pelitaitojaan, eivätkä keuruulaiset onnistuneet maalinteossa. Omassa päässä sen sijaan soi ajassa 30.40, kun Sakari Turtiainen laukoi siniviivalta korkean kiekon ohi Lehtisen. Tilanne 2-1 vantaalaisille.

− Oli hyvin viihdyttävä ottelu. Toivottavasti katsojatkin nauttivat. Tämä oli meiltä niin sanottu määrämittainen, kommentoi KeuPan päävalmentaja Mikko Heiskanen.

Kolmisen minuuttia Turtiaisen maalista onnistui Kiekko-Vantaa kolmannen kerran. Tilanteeksi 3-1 tälläsi Miro Mäkinen Joakim Kukkosen ja Juha Tarkkasen syötöistä. KeuPa ei lannistunut, vaan se kavensi ottelun 3-2:een Olli Aitolan maalilla.

Jotakin kertoo sekin seikka, että Kautto torjui toisessa erässä ainoastaan neljä torjuntaa, yhteensä 17 koko ottelussa. Lehtinen urakoi 26 kertaa, joista viimeisessä myöskin neljä kertaa. Erän lopuksi Kiekko-Vantaa sai jäähyn, kun Joonas Hyttinen komennettiin koukkaamisesta istunnolle ajassa 39.58.

KeuPa tasoihin ja ohi

Kiekko-Vantaa aloitti kolmannen erän vajaalla, mutta KeuPa ei saanut kiekkoa maaliin. Myöhemmin lohipaidat otti jälleen jäähyn. Nyt Miro Mäkinen otti korkeasta mailasta kaksiminuuttisen, minkä seurauksena KeuPa laukoi ylivoimalla tilanteen tasoihin 3-3:een. Maalintekijänä ylivoimalla kunnostautui Riku Tiainen.

KeuPa sai tasoituksesta silminnähden lisää virtaa, eikä kulunut kuin parisen minuuttia, kun keuruulaiset juhlivat jälleen tekemällä 4-3-johtomaalin. Maalista vastasi Miro-Pekka Saarelainen.

Kiekko-Vantaa näytti venymiskykyään tasoittamalla ottelun 4-4:ään, kun Tarkkanen ampui kaukaa viivalta, eikä Lehtinen mahtanut maalille mitään. Loppuottelu oli melkoista KeuPan pyöritystä, ja koko intohimoinen yrittäminen palkittiin vain kolme sekuntia ennen peliajan täyttymistä. Voittomaalin 5-4:ään iski Joni Piipponen.

» Lähetä palautetta toimitukselle