Kiekko-Vantaa paranteli pistepussiaan - KeuPan kiri ei riittänyt

MESTIS / Raportti
Kiekko-Vantaan Miro Mäkinen teki keskiviikkona kaksi maalia.
Kiekko-Vantaa voitti keskiviikkona Tikkurilan Urheilupuistossa KeuPan maalein 3-1. Vantaalaisten sankareiksi nousivat Mäkisen veljekset Miro ja Atte.

Kiekko-Vantaa nappasi tärkeät pisteet keskiviikkona Tikkurilassa, kun se kaatoi KeuPan maalein 3-1 (2-0, 0-1, 1-0). Ottelun hahmoiksi itsensä pelasivat Mäkisen veljekset Miro ja Atte. Miro merkkautti itselleen kaksi osumaa, kun Atte syötti veljensä molemmat osumat.

Ottelun lähtökohdat olivat selvillä. KeuPalla oli takanaan neljä voittoa peräjälkeen, kun taas vantaalaisten vyöllä oli kolmen aikaisemman ottelun voitto. Lohipaidat nousivat runkosarjassa kuudenneksi, kun taas keskisuomalaiset putosivat pisteen jäljessä seitsemänneksi.

KeuPan päävalmentaja Mikko Heiskanen oli kriittinen ottelun tauottua.

− Onneksi olkoon Kiekko-Vantaalle voitosta. Olimme vähän varpaisillaan ensimmäinen erä, kun tuli kaksi helpohkoa maalia. Toinen erä oli todella hyvää lätkää meiltä. Toiseen erään olen tyytyväinen, Heiskanen kommentoi.

− Saimme kyllä ansaitusti 2-0-johdon. Ensimmäinen erä oli hyvä. Ymmärrän kyllä pelaajia, kun olimme ensimmäistä kertaa johdossa kahdella maalilla, emme tienneet, mitä oikein tehdä, ja se oli huonoa. Otimme kuitenkin opiksi, Kiekko-Vantaan pääluotsi Simo Mälkiä kuvaili.

Kiekko-Vantaalla salama-alku

Kiekko-Vantaa lähti otteluun valmiina taistelemaan arvokkaista sarjapisteistä marraskuun pimeänä iltana. Ottelu on hädin tuskin alkanut, kun vantaalaiset tulivat ensimmäisen kerran ja iskivät tilanteen 1-0:aan. Maalista vastasi Pekka Niemimaa, kun hän sai Iiro Sulinin ja kapteeni Toni Leinosen syötöt. Niemimaa ei aikaillut, vaan ampui KeuPa-puolustajan jaloista Roope Urpolahden selän taakse.

KeuPan avauserän paras tilanne tuli, kun Leinonen otti kampituksesta rangaistuksen. Kippari taklasi avojäällä valkopaitaa ja sai siitä hyvästä kaksi minuuttia jäähyä. KeuPa ei saanut ylivoimapeliään aisoihin, vaan erikoistilannemaalista vastasikin kotijoukkue. Lohipaidat rokottivat KeuPaa, ja Miro Mäkinen teki alivoimamaalin veljensä Aten syötöstä.

− Me palasimme maajoukkuetauolla perusasioihin. Otimme askeleen taakse ja pelasimme yhdessä viisikkopelaamista, kuvaili Heiskanen.

Avauserää oli pelattu lähes nelisen minuuttia, kun KeuPa sai ensimmäisen laukauksen kohti Jani Kauton vartioimaa maalia. Pian KeuPa puolusti kiivaasti, ja Lasse Salonkari sai Kiekko-Vantaan puolustajan laukauksen arkaan kohtaan alavartaloonsa. Mies poistui pukuhuoneen puolelle.

KeuPa mukaan pelin jytinään

Keskisuomalaiset aloittivat toisen erän vahvasti. Ensimmäisen erän lopulla loukkaantunut Salonkari palasi pian tositoimiin, joten hänen loukkaantuminen ei ollut onneksi sen pitempi.

− Ei tarvitse olla mikään Einstein, kun näkee sarjataulukosta, että olemme tehneet vähiten maaleja, Mälkiä sanoi.

Molemmat joukkueet saivat aikaan vaarallisia tilanteita, ja suurimmaksi osaksi koko erää KeuPa hallitsi pelin kulkua. Sen puolustus oli kuitenkin liian kevyt vantaalaisille ripeäjalkaisille hyökkääjille.

Joukkueet yltyivät kovaan taklauspeliin, ja molemmissa päissä uusi joustokaukalo tuli tarpeeseen. KeuPa kavensi ottelun 2-1:een ajassa 39.40, kun Eetu Koivistoinen laukoi rannelaukauksen Kauton selän taakse. Syötöt merkittiin Aki Kangasmäelle ja Joose Antoselle.

Miro Mäkinen ottelun kuningas

Kiekko-Vantaa hallitsi ensimmäisen erän tapaan myös kolmatta erää, kun runsaan minuutin pelin jälkeen vantaalaiset iskivät jälleen. Miro Mäkinen osui toisen kerran ajassa 41.57 ja siirsi lohipaidat 3-1-johtoon.

Kiekko-Vantaalla oli lukuisia hyviä mahdollisuuksia ratkaista tavallaan jo ratkennut ottelu, kun puolustaja Lassi Raitanen nousi laidalta ja ampui, mutta Urpolahti torjui. Kolmas erä oli katkonaista ja yritteliästä jääkiekkoa, missä vauhtia ja vaarallisia tilanteita tuli tuon tuostakin.

KeuPa sai tilaisuuden kaventaa ottelu, mutta hyvin noussut Kangasmäki laukoi kiekon maalin yli pleksiin. KeuPan taistelutahto oli kiitettävää, mutta lohipaidat puolustivat mallikkaasti, eikä Kauton taakse uponnut kuin yksi laukaus.

Kun KeuPa pelasi rohkeasti, avasi se itse paikkoja myös nopeille vantaalaishyökkäyksille. Muutamaan otteeseen näki 491 silmäparia tilanteen, missä vantaalaiset pääsivät ylivoimahyökkäyksiin, kuten vaarallisimmillaan kolmella yhtä vastaan, mutta hyvin maalinsuulla pelannut Urpolahti taisteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle