Aleksi Mustonen johdatti vantaalaiset voittoon

MESTIS / Raportti
Mustonen johdatti joukkueensa voittoon kahdella maalillaan.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Kiekko-Vantaan ja Hokin perjantai-illan ottelu oli tasaväkistä vääntämistä. Kotijoukkue oli hallitsevampi osapuoli ottelussa ja onnistui loppujen lopuksi ratkaisemaan ottelun itselleen voittomaalikilpailussa lukemin 3-2 (1-1, 0-0, 1-1, 0-0, 1-0).

Ottelun ratkaisu nähtiin vasta voittomaalikilpailun neljännessä parissa. Kiekko-Vantaan Jarmo Jokila oli ainoa onnistuja kahdeksasta laukojasta. Toinen kotijoukkueen onnistujista ottelussa oli Aleksi Mustonen, joka onnistui kaksi kertaa maalinteossa.

Tasaista pelaamista ja hyvää puolustuspeliä

Ottelu oli kauttaaltaan hyvin tasaväkinen. Kummankin joukkueen maalivahti- ja puolustuspelaaminen toimi hyvin. Joukkueet onnistuivat laukomaan yhteensä yli 70 kertaa maalia kohti, mutta sekä K-Vantaan Aaro Peltonen että Hokin Teemu Seppänen olivat miehet paikallaan.

Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 10.06, kun Mustonen pääsi tälläämään Jokilan tarjoilusta kotijoukkueen johtoon. Suurin osa avauserästä oli muutenkin vantaalaisten hallintaa, mutta Hokki onnistui kuitenkin nousemaan tasoihin kotijoukkueen suosiollisella avustuksella.

Tasoitus syntyi ajassa 15.30, kun vantaalaisten puolustaja Saku Salmela kompuroi puolustussiniviivalla kiekon kanssa ja Hokin Miska Humaloja sai riistettyä kiekon. Humaloja pääsi yksin läpi ja laittoi kiekon kylmästi ohi Peltosen.

Huomattavan vaisu toinen erä

Kotijoukkueen pelin taso muuttui vaisummaksi vieraiden tasoituksen jälkeen. Asiaan vaikutti varmasti myös se, että K-Vantaallakin oli useampikin paikka tehdä 2-0-maali, mutta lopputuloksena oli vain vieraiden tasoitusmaali.

Toinen erä oli vauhdikasta ja tasaista kiekkoilua, mutta kunnolliset maalipaikat loistivat poissaolollaan. Erän ainoat tilastomerkinnät olivat yksi jäähy kummallekin joukkueelle. Ylivoimat olivat kuitenkin vaatimattomia. 17:sta maalia kohti suuntautuneesta laukauksesta huolimatta lukemat olivat edelleen 1-1 toisen erätauon koittaessa.

Pelin loppu toi lisämaaleja ja ratkaisun

Kolmannen erän alkupuoli oli tasaista kiekkoilua, mutta kumpikaan joukkue ei onnistunut hyödyntämään maalipaikkojaan. Hokki otti aikalisän reilun kahdeksan minuutin pelaamisen jälkeen, mutta vaikutus ei ollut toivotunlainen. Erän kuparinen rikkoutui ajassa 49.37, kun K-Vantaan Mustonen upotti illan toisen maalinsa.

Erä jatkui tasaisissa merkeissä ja Hokki ajoi tasoitusmaalia tosissaan takaa. Pitkään näytti siltä, että vantaalaiset saavat kaikki kolme pistettä. Kajaanilaiset olivat kuitenkin toista mieltä ja onnistuivat tasoittamaan ajassa 56.21, kun Teemu Virtala ohjasi Riku Toivon viivalaukauksen ilmasta maaliin.

Erän loppu ei tuonut ratkaisua peliin, vaikka K-Vantaakin käytti aikalisänsä reilut 20 sekuntia ennen loppua. Jatkoaika tarjosi hyvin yksitotista kiekkoilua ja sen myötä siirryttiin voittomaalikilpailuun. Kahdeksasta laukojasta vain kotijoukkueen Jokila onnistui maalinteossa ja siten kaksi pistettä jäivät Vantaalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle