K-Vantaa jätti HCK:n nollille paikalliskamppailussa

MESTIS / Raportti
Artem Iossafov osui Ville Husson selän taakse kahdesti.
Kuva © Timo Savela
Kiekko-Vantaa ja HCK kohtasivat lauantaina paikalliskamppailun merkeissä Vantaalla. Perjantaina Mikkelissä Jukureille murskatappion kärsinyt vantaalaisryhmä löysi HCK-peliin uuden vaihteen ja voitti ottelun puhtaasti 3-0 (1-0, 1-0, 1-0).

Perjantaina Jukureille 8-2 hävinnyt Kiekko-Vantaa puolusti HCK-ottelussa tehokkaasti ja käytti maalipaikat edukseen. Vantaalaisten suurin sankari oli maalia vartioinut Aaro Peltonen, joka torjui viime kauden seuraansa vastaan tyylipuhtaan nollapelin.  Myös kultakypärä Artem Iossafovin kaksi maalia olivat avain voittoon.

- Lähtökohdat olivat haastavat, kun tämä oli yhdentoista päivän sisään kuudes peli. Tiedettiin, että vastaan asettuu levännyt joukkue, vantaalaisten päävalmentaja Pekka Kangasalusta kommentoi ottelun jälkeen.

HCK:lla oli ottelun alla neljän pelin voittoputki ja se toi haastetta valmistautumiseen. Joukkue otti runsaasti rangaistuksia ja teki paljon huolimattomuusvirheitä.

- Ensimmäisestä sekunnista viimeiseen ei onnistuttu tänään missään, totesi HCK:n päävalmentaja Mikael Kotkaniemi ytimekkäästi.

Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä. Vantaalaisten korkea karvaus toi heti alussa vaikeuksia HCK:n puolustukselle. Tämä avasi K-Vantaalle maalitilanteita, joista paras osui Ahn Jinhuille. Korealainen pääsi vapaasti sutimaan maalin edustalla, mutta Ville Husso venytti patjansa upeasti kiekon tielle.

Vierailijat tuottivat itselleen vaikeuksia ottamalla avauserässä peräti neljä kaksiminuuttista. Vajaa kolme minuuttia ennen eräsummeria vantaalaiset pääsivät pelaamaan kahden miehen ylivoimalla, kun Olli Korkeavuori ja Husso saivat jäähyt. K-Vantaa kiitti mahdollisuudesta, kun Jere Karjalainen laukoi kiekon suoraan Aleksi Mustosen läpisyötöstä ohi Husson. Myös Esa Lindell merkkautti osumaan syöttöpinnan.

Vantaalaiset lisäsivät johtoaan alivoimalla

K-Vantaan Oskari Mannisen istuessa jäähyllä HCK:n Tommi Laine yritti katkaista purkukiekkoa ja hän pääsikin väliin, mutta kiekko karkasi ja tilanteen hyvin haistanut Iossafov ampaisi läpiajoon. K-Vantaan kultakypärää kantava Iossafov esitti komean harhautuksen ja nosti kiekon maalin kattoon.

Hanakasti kavennusmaalia hakenut keravalaisryhmän paras maalintekopaikka osui Edgar Lukjanoville. Lukjanov voitti vantaalaispakit luistelukilpailussa ja pääsi yrittämään maalintekoa läpiajosta, mutta erinomaisesti esiintynyt Peltonen piti maalinsa koskemattomana.

Myös tunteet alkoivat kuumeta ottelun edetessä. Toisen erän alussa Kalle Moisio otti 2+10-minuuttisen taklattuaan Nikke Kettukangasta päähän. Erän lopulla Pasi Salonen otti myös 2+10-minuuttisen rangaistuksen taklattuaan nuorta Santeri Saarea selästä.

Päätöserässä vantaalaiset tekivät vielä yhden osuman. Tero Konttisen viivalaukaus viuhui ohi ja kimposi kohti omaa päätyä. Tästä vantaalaiset saivat ylivoimahyökkäyksen, jonka päätti illan toisella osumallaan Iossafov. Syöttöpiste merkattiin Markus Hännikäiselle.

Vantaalaisten peli on sujunut kotikaukalossa hyvin tällä kaudella. Voittoja on kertynyt kuudesta kotipelistä viisi. Kangasalusta toivoisikin lisää katsojia hallille. Paikallispeliä seurasi noin 700 silmäparia.

- Se on hienoa että ollaan pystytty voittamaan kotona. Toivoisin, että tuonne lehtereille tulisi enemmän porukkaa. Paikallispeleissä hallin pitäisi olla täynnä, hän pohti.

Keravalaiset jatkaa pelejään ensi keskiviikkona 16.10. kotonaan, kun Vaasan Sport saapuu kylään. Vantaalaiset puolestaan pelaavat Kouvolassa KooKoota vastaan samana päivänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle