TUTO nappasi pisteet vahvan toisen eränsä avulla

MESTIS / Raportti
Vanha konkari Pärssinen oli yksi lauantain hahmoista.
Kuva © Timo Savela
JYP-Akatemian ja TUTOn pelissä oli selkeä panos. Isännät himoitsivat nousua pudotuspelien kotietuun oikeuttavalle sijalle, ja vieraat taas pyrkivät pitämään Hokin takanaan ja pysymään kolmansina. TUTO oli lopulta hallitsevampi osapuoli ja vei ottelun lukemin 2-4.

TUTO oli ottelussa kaiken kaikkiaan vahva ja ansaitsi voittonsa. Joukkueen päävalmentaja Ismo Lehkonen kehuikin pelaajiensa esitystä ottelun jälkeen.

− Vahva, hyvä esitys meiltä. Tiesimme, että ei täällä kukaan pääse helpolla. Jos täällä meinaa pisteitä ottaa, niin varsinkin puolustuspelin pitää olla kunnossa, Akatemia tulee päälle kuin yleinen syyttäjä. Pojat hoitivat homman tänään tyylikkäästi.

Avauserä oli tasaväkistä kiekkoilua. TUTO hallitsi määrällisesti enemmän, muun muassa kahden ylivoimansa turvin, ja vei laukauksetkin selkein lukemin, mutta JYP-Akatemia avasi maalinteon.

Jyväskyläläisten Samuel Salonen pääsi iskemään oman irtokiekkonsa tolpan kautta sisään, kun peliä oli takana reilut yhdeksän minuuttia. Tämän jälkeen Akatemia ajautui ottamaan kaksi jäähyä, mutta se selvitti ne. Lopulta TUTOkin rikkoi ylivoimallaan, ja Timo Pärssinen joutui kuluttamaan jäähypenkkiä.

Tämän myötä joukkueet purkautuivat pukukoppeihin kotijoukkueen 1-0-johdossa.

Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi oli tyytyväinen joukkueensa avauserään.

− Ensimmäinen erä oli rytmiltään hyvä meiltä. TUTO sai ansaitut maalipaikat, mutta pystyimme toisaalta puolustamaan kärsivällisesti siinä vaiheessa.

Toinen erä oli jotain aivan muuta

TUTO nappasi itselleen määräävän aseman heti toisen erän alussa. Se myös hyödynsi hallintansa tehokkaasti, sillä reilun kahdeksan minuutin jälkeen se oli iskenyt kaksi maalia ja mennyt johtoon. Maalintekijöinä kunnostautuivat Iikka Kangasniemi ja Aki Keinänen.

Akatemian pelaaminen oli kovin sekavaa tästäkin eteenpäin. Eriskummallinen fakta erästä oli se, että jyväskyläläiset veivät kyllä maalia kohti suuntautuneet laukaukset 11-4, mutta erän maalilukemat olivat silti 1-3.

Turkulaiset tekivät kolmannen maalinsa reilun 13 minuutin kohdalla, kun Hannu Kuru ohjasi kiekon sisään hienosti maalin edestä. Vieraat pääsivät vielä kertaalleen ylivoimallekin, mutta sitten iski Akatemia.

Waltteri Lehtonen sai huikean syötön Samu Markkulalta ja sai nostaa kiekon maaliin aivan vapaasti. Kavennusosuma tuli tärkeään kohtaan.

TUTOn päävalmentaja Lehkonen kehui joukkueensa kahta ensimmäistä erää.

− Pelasimme kaksi ensimmäistä erää mielestäni hyvin, emme jakaneet kovin montaa maalipaikkaa vihulaisille. Oma hyökkäyspelaamisemmekin toimi hyvin.

Isäntien pääkäskijä Ahvenjärvi ei ollut aivan yhtä tyytyväinen keskimmäiseen erään.

− Toinen erä oli sellainen, että maalipaikkojen suhteen meidän olisi pitänyt olla suurin piirtein tasoissa. Tämä on kuitenkin maalitekopeli ja TUTO vei sen ansaitusti.

Akatemia rynnisti vielä

Jyväskyläläiset tulivat kolmanteen erään voimalla ja ajoivat vahvasti turkulaisia takaa. He loivat useita maalipaikkoja, mutta TUTOn puolustus ja maalivahti Kaapo Kähkönen kestivät.

Akatemia vei laukaukset maalia kohti 12-6, mutta ei saanut realisoitua hallintaansa tulostaululle. TUTOkin pääsi erän loppupuolella taas peliin paremmin mukaan ja sai luotua omat tilanteensa. Vieraat iskivät lopullisen ratkaisun taululle reilun 14 minuutin pelin jälkeen, kun Kristian Tuohilammen laukaus yllätti helpohkosti Akatemia-maalivahti Dennis Saikkosen.

Isännät ottivat vielä maalivahdinkin pois aivan lopussa ja saivat luotua painetta, mutta se ei riittänyt. TUTO piti ottelun hallussaan ja vei kolme pistettä mennessään Turkuun.

Joukkueiden päävalmentajien näkemykset päätöserästä myötäilivät pitkälti toisiaan.

− Kolmanteen erään saimme rytmin takaisin päälle ja pelasimme sitä kuuluisaa omaa peliämme. Keskimäärin on kuulemma mukavaa voittaa ja me kyllä hävisimme tämän pelin. Mieli on sen osalta musta, Akatemian Ahvenjärvi totesi.

− Viimeinen erä meni oman maalin suojelemiseksi, kun tämä oli vähän niin kuin maalin peli. Saimme siinä helpottavan maalin ja se helpotti oman maalin suojelua, TUTOn Lehkonen jatkoi.

Akatemia sijoittui Mestiksen runkosarjassa viidenneksi ja TUTO kolmanneksi. Jyväskyläläiset saavat vastaansa pudotuspeleissä Hokin ja turkulaiset LeKin.

» Lähetä palautetta toimitukselle