TUTO löylytti Akatemian isällisellä otteella

MESTIS / Raportti
TUTO pääsi jälleen juhlimaan.
Kuva © Timo Savela
JYP-Akatemia ja illan vierasjoukkue TUTO tarjosivat värikkään ja tunteikkaan väännön Jyväskylän perjantai-illassa. Vaikka TUTOn peli oli ajoittain kurtionta, ei vierailijoilla ollut missään vaiheessa varsinaista hätää. Loppulukemat kirjattiinkin TUTOn hyväksi 0-6.

TUTO siirtyi ottelun toisen erän alkupuoliskolla jo 0-3-johtoon. Ottelua sekoitti runsas jäähymäärä, sillä ottelussa vihellettiin peräti 16 kahden minuutin rangaistusta. TUTO hoiti erikoistilanteensa huomattavasti laadukkaammin ja nappasi voiton lopulta 0-6-lukemin.

− Meillä ei ollut valmiutta ratkaisuihin. Kyllä TUTO ansaitsi tänään voiton, tuumasi isäntien pääkäskijä Jukka Ahvenjärvi.

Turkulaisten päävalmentaja Ismo Lehkonen ei voiton jälkeen hirveämmin kehuja jaellut, mutta heitti ilmoille mielenkiintoisen kommentin ottelun kuvan huomioiden.

− Totaalinen muutos aiempiin otteluihin. Jätettiin taklaukset pois ja vippailtiin kiekkoa.

Kamppailun ensihetket

Ottelun avauserä sujui tasaisissa merkeissä. Molemmille joukkueille sattui virheitä puolustuspäässä, ja TUTO pääsikin iskemään yhdestä heti erän alussa. Neljän minuutin pelin jälkeen Topi Taavitsaisen syöttö löysi maalinedustalta Hannu Kurun, jolla oli helppo työ lusikoida kiekko maaliin.

Erän edetessä JYP-Akatemia sai paremmin otetta pelistä runsaiden ylivoimien kautta. Hyökkäyksiinlähdöt olivat melko väkinäisiä ja menivät puskemiseksi. TUTOn tiivis puolustuspeli onnistui pitämään isäntien vaaralliset maalipaikat vähissä.

Erän loppupuolella nähtiin hieman tunteita herättänyt tilanne, kun Tuukka Pulliainen ja Julius Nättinen törmäsivät keskialueella. Törmäyksen seurauksena Nättinen lähti linkuttaen pukukoppiin ja Pulliainen vihellysten saattelemana jäähyaitioon. Ahvenjärvi varmisti ottelun jälkeen, että Nättisen polvi on "sökönä".

TUTO kasvatti johtoaan heti toisen erän alussa. Valtteri Hotakainen loukkaantui TUTOn maalinedustalla, mutta tuomari ei viheltänyt peliä poikki. Hetkeä myöhemmin turkulaiset karkasivat vastahyökkäykseen, josta Taavitsainen iski komean sommitelman päätteeksi kiekon maaliin.

Erän kuva oli varsin rikkonainen, sillä toisen 20-minuuttisen aikana vihellettiin peräti kahdeksan kahden minuutin rangaistusta. Molemmat joukkueet ottivat kurittomia jäähyjä ja erikoistilanteita pelattiin runsaasti. Akatemia alkoi löytää juonikkuuttta ylivoimapeliinsä, mutta TUTOn tiiviin neliön murtaminen ei onnistunut.

− Otettiin tähän otteluun sellainen alivoima, josta en itse tykkää. Keskityttiin vetojen blokkaamiseen ja ytimen suojeluun, kertasi Lehkonen.

TUTO teki erässä vielä kaksi maalia lisää. Oskari Lehtisen kaaliperhonen leijaili ylivoimalla Juhana Ahon vartioiman maalin yläkulmaan erän puolessavälissä. Erän toiseksi viimeisellä minuutilla Miikka Tuomainen vei TUTOn jo 0-4-johtoon turkulaisten pelatessa alivoimalla.

− Yritetiin vielä vääntää yksi maali, että päästäisiin otteluun mukaan. Ei kuitenkaan siinä onnistuttu, harmitteli Ahvenjärvi.

Menetetty toivo

Kolmas erä alkoi isäntien kannalta varsin vaisusti. Kaikki perusasiat avaussyötöistä lähtien tuottivat suuria vaikeuksia, eikä kiri tahtonut lähteä lainkaan käyntiin. Viimeisetkin toivon rippeet tappoi Pulliainen, joka vei seitsemän minuutin kohdalla vierailijat jo viiden maalin johtoon.

Maalin jälkeen loput ottelusta oli melkoista pelailua. TUTO haki lisäosumia komeilla sommitelmalla ja onnistui iskemään yhden maalin. Koko ottelun vahvasti esiintynyt Taavitsainen pääsi yrittämään maalia rangaistuslauksesta ja uitti kiekon komeasti maaliin. Näin vierailijat nappasivat selkeän voiton 0-6-lukemin.

Hävityn ottelun jälkeen Ahvenjärvi antoi vielä tunnustusta vastustajan maalivahdille, joka pelasi komean nollapelin.

− Kyllä yksi syy tappioon tänään oli Kaapo Kähkösen huippuottelu.

Molempien joukkueiden urakat jatkuvat lauantaina. JYP-Akatemia matkustaa LeKin vieraaksi, kun taas TUTOn urakka jatkuu KeuPa HT:n vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle