"Kauden paras erä" toi valoa TUTOn synkkyyteen

MESTIS / Raportti
TUTO-leirissä oli jälleen aihetta tuuletuksiin.
Synkän marraskuun ajan pahasti rypenyt TUTO löysi valon kuun vaihduttua. Vauhdikkaan pelin jälkeen turkulaiset nappasivat kolme pistettä JYP-Akatemian vieraana.

TUTO oli ottelussa hallitsevampi osapuoli. Päätöserässä pelin ollessa 2−2-tilanteessa TUTOlla riitti mahdollisuuksia mennä johtoon ja tappaa peli.
Lopulta kokemus toi TUTOlle pisteet, kun Aki Keinäsen oivallus vei vieraat johtoon.

Myös kaksi maalia tehnyt Rasmus Kulmala oli 2−4-loppulukemiin päättyneessä ottelussa näkyvä, kun tilille kertyi kaksi maalia.

Ottelun jälkeen Ismo Lehkosella riitti aihetta hymyyn.

− Erittäin laadukasta kiekkoa, kun molemmat laittoivat kaiken peliin. Meidän pelissä paljon mihin olla tyytyväinen, muun muassa kauden paras erä pelin päätteeksi.

Akatemia yritti jälleen sinnikkäästi, mutta jälleen kerran käteen jäi pelkästään luu.

− Monia muita joukkueita vastaan tämänpäiväinen panos olisi riittänyt, mutta ei TUTOa vastaan, harmitteli Jukka Ahvenjärvi.

Selkäydinkiekkoa ja loistavaa viihdettä

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat loistavaa viihdettä, kun kova tempo pysyi yllä ja vaarallisia paikkoja nähtiin molemmissa päädyissä. Kummankin joukkueen huolellisuudessa oli toivomisen varaa, mikä oli omiaan synnyttämään vaarallisia tilanteita.

Ottelun avausmaalin pääsi iskemään Joel Sund, jolle loistavan syötön tarjoili Waltteri Lehtonen. Akatemia ei kuitenkaan kerennyt tuudittautua johtoasemaan pitkäksi aikaa, kun Saku Salminen toi vieraat tasalukemiin.

− Meidän avausmaalin jälkeen pakka hieman sekosi. Harmittava tasoitus riiston jälkeen, tuumi Ahvenjärvi avauserän kuvaa.

Toisessa erässä ote alkoi siirtyä hieman selkeämmin vierailijoiden hansikkaisiin. Erän ensimmäisestä maalista vastasi kuitenkin toistamiseen osunut Sund, mutta jälleen vain hetkeä myöhemmin Kulmala toi TUTOn 2−2-tasatilanteeseen.

TUTOn hienoisesta hallinnasta huolimatta aaltoilu säilyi oleellisena osana peliä. Kummankin joukkueen pelaamisesta paistoi nälkä saada pisteitä, jolloin puolustusvastuu hieman unohtui.

TUTO hyödynsi etsikkoaikansa

Päätöserässä ote oli täysin vierailijoilla. Akatemia oli ennen ottelua löytänyt huomattavasti kiekollista rohkeutta, mikä kostautui päätöserässä lukuisiin kertoihin riistojen muodossa.

Päätöserä ehti vanhentua reiluun puoleen väliin, kunnes Kulmalan maalilla TUTO nappasi johtoaseman ensimmäistä kertaa. Ylivoimaosumasta suuri kunnia kuuluu Keinäselle, jonka loistava syöttö tavoitti Kulmalan maalinedustalta.

Tuo maali jo näytti hieman katkaisevan isäntien selkärankaan, mutta tappava isku nähtiin hetkeä myöhemmin Kulmalan iskettyä toistamiseen. Kun hurrikaaniryhmä ei saanut oikein minkäänlaista kiriä aikaiseksi, TUTO nappasi täyden pistepotin 2−4-loppulukemin.

− Toivottavasti viimeisestä erästä saatiin tietynlaista selkänojaa. Tuollaista kiekkoa olisin halunnut nähdä jo paljon aiemmin, Lehkonen mietti.

» Lähetä palautetta toimitukselle