Yli-innokkuus maksoi Akatemialle pisteet – SaPKon kolmen vuoden putki poikki

MESTIS / Raportti
Mikko Nuutinen oli jälleen vaikea pidettävä Akatemialle.
Kuva © Antti Varonen
JYP-Akatemia ja SaPKo tarjosivat viihdyttävän ottelun. Akatemia oli läpi ottelun hallitsevampi osapuoli, mutta SaPKo oli tappavan tehokas maalipaikoissaan. Lopulta kolme pistettä matkasivat Savonlinnaan ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen 6−3-lukemin.

SaPKo oli saapunut Jyväskylään taistelemaan sisukkaasti, vaikka joukkueessa vallitsikin flunssa-aalto. Tämän vuoksi muun muassa päävalmentaja Janne Sinkkosta paikkasi apuvalmentaja Sampsa Jakonen.

JYP-Akatemia oli ottelussa pitkään niskan päällä, mutta vierailijoiden kova taistelu kantoi loppuun asti. Pieniä nukahduksia lukuun ottamatta SaPKo näytti siltä, että se todella halusi pisteitä.

− Alun jälkeen olimme vastaanottavana osapuolena, mutta puolustimme hyvin. Tällaiset voitot ovat meille todella tärkeitä, Jakonen iloitsi.

− SaPKo oli selvästi nälkäisempi. Emme ansainneet voittoa tällä kertaa, Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi harmitteli.

Spektaakkelin ainekset

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun erittäin fyysisellä ilmeellä. Vuoroin Akatemian Joel Sund ja SaPKon Nikke Kettukangas hakivat kovilla taklauksillaan tunnetta peliin. Molemmat joukkueet tekivät röyhkeitä haastoja kohti vastustajan maalia, mutta sanaharkat jäivät yllättävän vähiin.

Painopiste oli pääosin savonlinnalaisten päädyssä, mutta isännät eivät onnistuneet maalinteossa. Käyttämättä jätetyt paikat kostautuivat Akatemialle, kun SaPKo sai kaksi vaarallista maalipaikkaa viiden minuutin sisään ja käytti molemmat. SaPKo johti avauserän jälkeen 2−0-lukemin Nikke Kettukankaan ja Miiko Hintzin maaleilla.

− Meidän teema oli viime otteluista parantaa meidän alkua. Onnistuimme siinä hyvin, Jakonen tiivisti.

Toinen erä jatkui Akatemian hallinnassa. Jyväskyläläiset hieman nostivat karvaustaan, mikä tuotti ongelmia SaPKolle. Erän edetessä vaakakuppi kääntyi entistä selkeämmin Akatemian puolelle, kun isännät pääsivät jatkuvasti vyöryttämään vaarallisia hyökkäyksiä. Hurrikaaniryhmä nousi peliin mukaan parantuneen ylivoimansa ansiosta, kun Samu Markkula laukoi kiekon ohi loistavasti pelanneen Petteri Similän.

Iloa ei kuitenkaan kestänyt kauan ennen kuin vierailijat karkasivat jälleen kahden maalin karkumatkalle. Akatemian puolustajat sumputtivat maalinedustaa, mikä avasi Mikko Nuutiselle vapaan kaistan rientää maalintekoon. Erätauolle lähdettiin kuitenkin SaPKon 3−2-johtolukemista, kun Olli Aitola toi isäntien toisella ylivoimaosumalla Akatemian takaisin maalin päähän.

− Pääsimme viime viikolla pitkästä aikaa harjoittelemaan ylivoimaa. Harjoittelu tuotti hyvää tulosta, Ahvenjärvi mietti.

Kirsikka kakun päälle

Päätöserä alkoi isäntien ylivoimalla, joka tuotti jo illan kolmannen ylivoimamaalin. Kiekko pyöri pitkään maalinedustalla pelaajasuman keskellä, josta Ville Virtanen pääsi yllättämään hölmistyneen Similän. Tasoitusosuma aktivoitti isäntiä entisestään hyökkäyssuuntaan, mutta maalinteko oli vaikeaa.

Isäntien hyökkäyspelaamista kuvasti jälleen yli-innokkuus, mikä avasi SaPKolle paikkoja vastahyökkäyksiin. Paras paikka siunaantui Mika Mörskylle, joka ei kuitenkaan onnistunut yllättämään läpiajostaan Dennis Saikkosta.

Kuten kaikissa aiemmissakin maaleissa, SaPKo iski itsensä jälleen johtoon hieman yllättäen. Tällä kertaa Saikkosen maalilla oli sekava tilanne, jonka päätteeksi Joonas Hyytinen suti kiekon maaliin.

Isäntien kiri oli kova, mutta pässipaidat pitivät maalinedustansa tiukasti tukossa. Loppuniitit ottelulle iskivät Kristian Kangas ja Teemu Suhonen, jotka kaunistelivat loppulukemat 6−3 tyhjään maaliin.

Akatemia jatkaa pelejään perjantaina, kun matka käy kohti Keuruuta KeuPa HT:n vieraaksi. SaPKon seuraava haaste on lauantaina, kun Savonlinnaan vieraaksi saapuu K-Vantaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle