Viimeinen minuutti kaiken muuttaa voi – LeKi tuuman verran parempi

MESTIS / Raportti
Valentin Claireaux oli LeKin sankari kahdella maalillaan.
Kuva © Timo Savela
Viimeinen minuutti toi JYP-Akatemian ja Lempäälän Kisan väliseen otteluun kaivattua rytinää. Lopulta LeKi nappasi kaksi pistettä 4−3-lukemin.

Moni valmistautui jo jatkoajan alkuun 2–2-tilanteesta. Molemmat joukkueet iskivät kuitenkin vielä yhdet maalit viimeisen puoliminuuttisen aikana.

− Pääsimme lähelle voittoa jo varsinaisella peliajalla, mutta heiltä tuli kova rynnistys, Lempäälän Kisan Juha Juujärvi tuumasi.

− Ottelun lopussa tullut tasoitus lämmittää. Hyvää punnertamista kuudella viittä vastaan, JYP-Akatemian Jukka Ahvenjärvi kehaisi.

LeKi oli lopulta tuuman verran parempi ja nappasi kaksi pistettä voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 4–3.

− Oli lähellä, että jäätäisiin täysin ilman pisteitä, mutta nappasimmekin kaksi pistettä. Yksi kauden parhaista peleistä, Juujärvi iloitsi.

Epätyypillistä Mestis-kiekkoa

Ensimmäisen ja toisen erän kuva oli varsin samantapainen. Molemmat joukkueet hakivat teräviä vastahyökkäyksiä, joiden jälkeen vaaralliset maalipaikat olivat molemmissa päädyissä vähissä varsinkin avauserässä. Ottelun avauserässä molemmat joukkueet pääsivät yrittämään kertaalleen ylivoimalla, mutta sekä Akatemian että LeKin ylivoimapelaaminen oli ponnetonta.

Pelin kuva ei ollutkaan täysin tyypillisintä Mestis-kiekkoa, sillä tunne ja vaaralliset paikat loistivat poissaolollaan.

− Molemmat joukkueet olivat ytimessä ja pelasivat tarkkaa peliä, Juujärvi mietti.

Toinen erä sai räväkän alun, kun LeKi sai heti kiekon maalin. Maali kuitenkin hylättiin, sillä kiekko ohjattiin maaliin korkealla mailalla. LeKin epäonni jatkui läpi erän alun, sillä hetkeä myöhemmin Sami Laakso loukkaantui ja Sami Holappa laukoi tyhjästä maalista tolppaan.

Ottelun maalinteon aloitti Topi Nättinen, joka laukoi kiekon suoraan syötöstä maalin perukoille. LeKi nousi kuitenkin nopeasti rinnalle, kun Valentin Claireaux laukoi terävän hyökkäyksen päätteeksi kiekon komeasti maaliin.

Molemmille joukkueille sattui nukahduksia omalla puolustusalueella, minkä seurauksina paikkoja syntyi maalien edustoille.

Kirsikka pannukakun päälle

Vierailijat astuivat ottelussa jo kuskin paikalle, kun Markus Jokinen vei LeKin 2–1-johtoon heti hyökkäyspään aloituksen jälkeen. Tämän jälkeen Akatemia aloitti kovan rynnistyksen, jotta ottelusta irtoaisi pisteitä. Kiri tuotti tulosta, kun Kalle Saramäki niittasi ottelun tasoihin.

Muuten melko vähätapahtumainen ottelu sai hurjan lopun, kun viimeisellä minuutilla syntyi vielä kaksi maalia. Ensin Claireaux vei illan toisella osumallaan LeKin johtoon vain 34 sekuntia ennen loppua. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä Taavi Tiala toi isännät tasoihin vain viisi sekuntia ennen loppua.

Jatkoaika mentiin Akatemian komennossa, mutta vaaralliset maalipaikat jäivät vähiin. Lopulta ratkaisua haettiin voittolaukauskilpailusta, jossa LeKi oli selvästi parempi. Voittomaalin vierailijoille iski Ville-Vesa Vainiola.

» Lähetä palautetta toimitukselle