Viekas LeKi veivasi itselleen kaksi pistettä

MESTIS / Raportti
Claireaux'n maali oli ottelun kulminaatiopiste.
Kuva © Antti Varonen
Mestiksen keskiviikon kamppailussa JYP-Akatemia sai vieraaksen LeKin. Ailahteleva ottelu eteni aina voittolaukauskilpailuun saakka, jonka päätteeksi LeKi nappasi kaksi pistettä 2-3-lukemin.

Ottelun alla oli ilmassa revanssin henkeä, sillä JYP-Akatemia haki lauantaina täyden pistepotin Lempäälästä 2−6-lukemin.

JYP-Akatemia näytti marssivan jälleen voittoon, kun se johti ottelua viime hetkillä 2−1. LeKi onnistui kuitenkin nousemaan tasoihin, ja viemään ottelun jatkoajalle. Komeat suoritukset voittomaalikilpailussa toivat vierailijoille voiton.

− Joskus kysyy, että mikä motivoi tekemään tätä. Ne on nämä illat, komeasti väännettiin voitto, kiitteli Juha Juujärvi.

JYP-Akatemian puolella otteluun ei oltu kuitenkaan yhtä tyytyväisiä.

− Tiedettiin, että edessä on todella haasteellinen ottelu, sillä ilmassa oli pientä revanssia lauantaista, kertasi Jukka Ahvenjärvi.

− Ei saatu neljän viisikon peliä sille tasolle, mitä voiton ottamiseksi tarvitaan.

LeKin virheiden määrä vastaan Akatemian virheiden laatu

Ensimmäisen erän kuva oli vielä melko sekava. LeKille sattui pitkin erää huolimattomuusvirheitä, joita isännät eivät kuitenkaan onnistuneet käyttämään. Lempääläiset puolestaan hyödynsivät JYP-Akatemian nukahduksen erän puolivälissä, kun Henri Tuominen pääsi sutimaan kiekon vapaasti maaliin.

Molemmat joukkueet pääsivät yrittämään maaleja ylivoimalla, mutta varsinkin vierailijoiden ylivoima oli heikkoa. Jyväskyläläiset saivat hyvin painetta LeKin päätyyn, mutta LeKi onnistui pitämään keskustan tiiviinä, ja vakuuttavasti pelannut Aaro Peltonen hoiti työnsä kunnialla. Lähimmäksi maalintekoa pääsi Topi Nättinen, jonka käsihuitaisusta syntynyt maali hylättiin.

JYP-Akatemia tuli toiseen erään vielä energisemmällä ilmeella. Työteliäs peli palkittiinkin jo erän ensiminuuteilla kahdella maalilla. Ensin Atte Kukonlehto tasoitti ottelun ylivoimalla ja hetkeä myöhemmin LeKin jatkuvat harhasyötöt kostautuivat Joel Sundin johtomaalin muodossa.

− Toiseen erään saimme sen liikkeen, jota kaivattiin jo avauserään, selitti Ahvenjärvi.

Hurrikaaninuttujen siirryttyä ottelussa johtoon LeKin ilme piristyi. Vierailijat onnistuivat saamaan paineen JYP-Akatemian päätyyn sekä kulmamyllyjen että suorien hyökkäyksien kautta. Maalit jäivät kuitenkin puuttumaan, sillä Dennis Saikkonen pelasi maalillaan varmasti. Tiukka tuomarilinja näkyi myös toisessä erässä, mikä osoittautui pelin ajoittaisena sekavuutena.

− Ylivoimapelaaminen oli vaarallista, mutta väärään päätyyn. Oltiin ajoittain aika helisemässä, valitteli Juujärvi.

 Akatemian vuoro sulaa päätöshetkillä

Kolmas erä jatkui siitä mihin toinen erä päättyi. LeKi oli huomattavasti vahvempi ja onnistui luomaan runsaasti paikkoja. LeKin kova karvauspeli tuotti Akatemialle runsaasti vaikeuksia, eikä isännät päässeet kontrolloituihin hyökkäyksiin lainkaan.

Ahvenjärvi otti erän alkupuoliskolla aikalisän, mikä selvästi paransi hurrikaaninuttujen peli-ilmettä. Akatemia ei ylivoimamahdollisuudestaan huolimatta onnistunut naulaamaan vierailijoiden arkkua. Tämä avasi paikan LeKille, jota vierailijat eivät jättäneet käyttämättä. Neljä minuuttia ennen loppua Valentin Claireaux suti vierailijat tasoihin.

LeKi pääsi yrittämään jatkoajalla ratkaisua ylivoimalla kahdesti, mutta ylivoima oli melko ponnetonta. Ratkaisua haettiin lopulta voittolaukauskilpailusta, jossa LeKi oli vahvempi Antti Hildénin ja Miikka Männikön komeilla suorituksilla.

LeKin päävalmentaja Juujärvi ei ollut voiton jälkeen kuitenkaan joukkueensa otteisiin täysin tyytyväinen.

− Meidän oma peli ei pysy ihan täysin kasassa. Viitteitä siitä näkyy, mutta pitäisi saada se itämään kunnolla.

Molempien joukkueiden urakat jatkuvat perjantaina, kun JYP-Akatemia isännöi Jukureita ja LeKi SaPKoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle