Vakuuttava hurrikaaniryhmä marssi sarjajohtajan yli

MESTIS / Raportti
Sami Rajaniemi koppaili kiekkoja jälleen Akatemian maalilla.
Kuva © Timo Savela
Sarjajohtaja KooKoo saapui Jyväskylään hakemaan jo kauden neljättä täyttä pistepottia JYP-Akatemian kustannuksella. Isäntien vakuuttava marssi pilasi vierailijoiden aikeet jo avauserässä. Akatemia nappasi tärkeät kolme pistettä 6−3-lukemin.

Ottelun voittaja alkoi selkiytyä jo varsin aikaisessa vaiheessa, sillä JYP-Akatemia karkasi jo ensimmäisessä erässä 3−0-johtoon. Varsinkin KooKoon maalivahti Frederic Cloutier oli suurissa vaikeuksissa. Vaikka KooKoo pääsi pikkuhiljaa paremmin otteluun mukaan, ei isäntien johtoasema ollut todellisesti uhattuna. Isännät nappasivat voiton 6−3-lukemin.

Päävalmentajat korostivat rankasti sitä, että tällä hetkellä eletään rankkoja aikoja. Molemmat joukkueet ovat pelanneet jo 32 ottelua.

− Meidän tahto oli tänään kova. Halusimme näyttää, että pystymme pelaamaan myös kotiottelussa laadukkaasti, totesi Jukka Ahvenjärvi.

− Joukkue on haastettu tiukkaan putkeen, jossa tahto ratkaisee. Kaverilla oli enemmän tahtoa, selvästi parempi voitti, myönsi Petri Mattila.

Tutut miehet lähtölaskennan taustalla

Akatemian vauhdikas alku palkittiin jo toisella peliminuutilla, kun KooKoon kohtalokkaan harhasyötön jälkeen viime aikoina hyvän maalivireen löytänyt Henri Auvinen pääsi avaamaan ottelun maalitehtailun. Nopea avausmaali tuntui lamauttavan vierailijat, sillä isännät olivat jykevästi kuskin paikalla.

Vielä ensimmäisen erän aikana hurjavireisen ykkösketjun Topi Nättinen ja Joonas Sammalmaa komistelivat lukemiksi jo 3−0. Erityisesti Nättisen maaliin runsaasti apua tarjosi KooKoon maalivahti Cloutier, joka hörppäsi kiekon etukulmasta.

− Kun kaikki epäonnistumiset tulevat putkeen, lähtevät asiat kulkemaan miinusmerkkiseen suuntaan, analysoi Mattila.

KooKoo pääsi otteluun mukaan erän jälkimmäisellä puoliskolla, mutta vaaralliset maalipaikat olivat vähissä. Paras maalipaikka siunaantui Joona Karevaaralle, jonka laukaus osui tolppaan.

Toinen erä sujui tasaisemmissa merkeissä. Vierailijat alkoivat toimittaa kiekkoa runsaasti maalille. Kavennusosuma nähtiinkin erän alkuun, kun Juuso Rajala huitoi komeasti kiekon ilmasta sisään. Akatemia oli kuitenkin hallitsevampi osapuoli, sillä kova karvauspelaaminen sekä terävät vastahyökkäykset olivat myrkkyä kouvolalaisille. 

Toisen erän puolessavälissä Akatemian johto kasvoi, kun Mikko Virtanen pääsi lyömään kiekon sisään. Maalissa korostui jälleen myös KooKoon uinuva puolustus, sillä Virtanen pääsi viimeistelemään maalinedustalta luvattoman helposti.

Erän lopulla Jaakko Jokinen komisteli lukemat vielä 5−1:een, mutta lukemat olisivat voineet olla myös paljon rumemmat. Hurrikaaninutut ovat toimittaneet kiekkoja todella suoraviivaisesti maalille, mutta viime aikoina sihti on ollut pahasti hukassa. Myös tässä ottelussa suuri osa laukauksista paukkui päätyplekseihin.

KooKoon laukaukset olivat huomattavasti tarkempia, mutta Sami Rajaniemen tarjoilemista useista irtokiekoista huolimatta viimeistely oli varsin ontuvaa.

− Me onnistuimme olemaan huolellisia. Erityisesti meidän puolustuspelaamisen rytmi oli hyvässä kunnossa, ylisti Ahvenjärvi.

KooKoon kosmeettinen kiri

KooKoo sai päätöserään haluamansa alun, kun Teemu Rinkinen ohjasi Jarno Lippojoen laukauksen maaliin. Akatemia ei ottanut enää riskejä hyökkäyspelissään, vaan keskittyi johdon suojelemiseen. KooKoo jatkui suoraviivaista peliään, mutta tulos oli varsin laiha.

Erän loppuhetkillä isäntien puolustus mureni hetkittäin. Uhrautuva laukauksien peittäminen avasi vierailijoille tilaa laadukkaaseen maskipelaamiseen maalinedustalla. Loppuhetkillä kosmeettista hyötyä vierailijoille tarjosi Tuukka Laakso kavennusmaalillaan, mutta hetkeä myöhemmin Sammalmaa löi viimeisen arkun vierailijoiden arkkuun 6−3-maalin muodossa.

KooKoo hakee paluuta voittojen tielle heti huomenna, kun Hokki saapuu Kouvolaan. JYP-Akatemian urakka jatkuu ensi keskiviikkona, kun K-Vantaa saapuu Jyväskylään.

» Lähetä palautetta toimitukselle