JYP-Akatemian orastavalle voittoputkelle tyly loppu: "Tappiot ovat väliaikaisia, jos antaa periksi, niistä tulee olotila"

MESTIS / Raportti
Markus Ruusu joutui kaivamaan neljästi kiekon selkänsä takaa.
Perjantai-illan huumassa Jyväskylässä pelattiin mielenkiintoinen paikallisvääntö JYP-Akatemian ja KeuPan välillä. KeuPan toisen ja kolmannen erän alun salamamaalit siivittivät vierailijat voittoon.

Ottelusta muodostui vaudikas, paljon kaksinkamppailuja sisältänyt ottelu. Keuruulta oli tullut bussilla joukkueen kannattajia kannustamaan paikan päälle. Keuruulaisten fanien kannustus kuuluikin läpi ottelun ja siivitti vierailijat 4-1-voittoon.

− Hienoja pelejähän nämä paikallispelit on, 50 keuruulaista fania katsomossa. Todella hieno tunnelma oli, KeuPan päävalmentaja Mikko Heiskanen kehui joukkueensa kannattajia.

Ensimmäisen erän alku oli vauhdikas ja taklauksiakaan ei säästelty. Kotijoukkueella oli vaikeuksia omassa avauspelaamisessaan, kun keuruulaiset tulivat herhiläisinä päälle. Akatemian pelaajien syöttöjen ja syötön vastaanottamisen laatu oli heikkoa läpi ottelun.

Läpi erän KeuPa pelasi paremmin kiekon kanssa ja pääsi ajoittain hyvin omasta päädystä pois. Maalipaikoilla ei juhlittu kummankaan joukkueen toimesta. Akatemian Waltteri Lehtonen vei joukkueensa 1-0-johtoon erän lopulla käytännössä ensimmäisestä Akatemian maalipaikasta: haasto kiekon kanssa, kahden KeuPa-pelaajan välistä läpiajoon ja kiekko ohi vieraiden maalilla pelanneen Roope Urpolahden.

− Meillä oli vähän sellainen alku, että olimme tulossa liipaisimelle koko erän ajan, Heiskanen mietti.

Toisen ja kolmannen erän alut kotijoukkueelle myrkkyä

Toiseen erään keuruulaiset tulivat ryminällä. Ensin Thomas Andres toi joukkueensa tasoihin ylivoimahyökkäyksestä, ja heti perään seuraavassa vaihdossa joukkueensa kultakypärä Samuel Salonen vei vierailijat johtoon Emppu Pulliaisen loistavasta syötöstä laidalta maalin eteen.

− Löysimme toisessa erässsä liipaisimemme, ammuimme haulikolla ja saimme maalit, Heiskanen kuvaili joukkueensa ottelun avausmaaleja.

KeuPan toisen maalin jälkeen Akatemia otti aikalisän. Aikalisän jälkeen Akatemian pelaaminen parani ja hyökkäyksiä alkoi rakentumaan. Kotijoukkueella olikin erän puolivälissä paikkansa tulla tasoihin, mutta etsikkoaikaa ei hurrikaaniryhmä onnistunut hyödyntämään.

− Me ei annettu tänään periksi, toisessa erässä meillä oli mahdollisuudet tulla tasoihin, JYP-Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi totesi.

− Meillä oli kolme äärimmäisen laadukasta maalipaikkaa tulla takaisin kiinni siihen peliin.

Kolmannen erän alku oli yhtä murheellinen Akatemialle kuin toinenkin. Jussi Viitanen vei joukkueensa 3-1-johtoon Joose Antosen mainiosta esityöstä. Tälläkään kertaa seuraavaa vieraiden maalia ei tarvittu odottaa kuin reilu minuutti, kun Roberts Locans murtautui laidasta läpiajoon ja harhautti Akatemian maalilla pelanneen Markus Ruusun ja viimeisteli loppulukemat.

− Tosi tyytyväinen olen joukkueen esitykseen, nyt nollataan tämä mahdollisimman nopeasti, Heiskanen kehui joukkuettaan.

Tunnelmasta kehut

Kaiken kaikkiaan tunnelma hallissa Mestis-otteluksi oli varsin mainio. Ahvenjärvi oli mielissään väenpaljoudesta ottelussa.

− Se on aina haaste pelaajille sekä molempien joukkueiden valmentajille että tuomareille, kun saadaan pieni painekattila aikaseksi. Vaikka ei ihan infernaalista kannattamista ollutkaan, siitä huolimatta se auttaa pelaajia kehittymään, Ahvenjärvi totesi.

− Hieno homma, että yleisöä oli tänään noin paljon.

KeuPa oli läpi ottelun parempi osapuoli. Keuruulaiset olivat parempia perusasioiden tekemisessä kuin Akatemia. Ahvenjärvi ottelun jälkeen myönsi vastustajan paremmuuden, mutta muistutti, että häviöistä ei saa tulla tapa.

− KeuPa oli tänään parempi ja ansaitsi kolme pistettä.

− Tappiot ovat väliaikaisia, jos antaa periksi, niistä tulee olotila, Ahvenjärvi päätti.

Joukkueet kohtaavat uudestaan huomenna lauantaina Keuruulla. KeuPan päävalmentaja heitti ilmoille kotijoukkueen faneille toiveen.

− Toivottavasti saataisiin huomenna vaikka 50 Akatemian fania, Heiskanen toivoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle