JYP-Akatemia värikkäiden vaiheiden jälkeen voittoon: "En muista, millon viimeksi olisi sattunut ja tapahtunut noin paljon"

MESTIS / Raportti
Mikko Salmio pelasi tänään JYP-Akatemian riveissä.
Kuva © Timo Savela
Perjantai-iltana nähtiin Jyväskylässä vauhdikas ja paljon tapahtumia sisältänyt ottelu. JYP-Akatemia tuli kahdesti tasoihin ja meni lopulta ohi voittaen jatkoajalla luvuin 5-4. Kiekko-Vantaa pelasi hyvän ottelun, mutta tänään se ei riittänyt.

Kiekko- Vantaa meni ensimmäisessä erässä jo 3-0- johtoon, mutta kotijoukkue tuli lopulta toisessa erässä tasoihin. Vantaalaiset menivät vielä erän puolivälissä johtoon, mutta Akatemia tuli kolmannessa erässä vielä kerran tasoihin.

− Olipahan kiekko- ottelu! Rehellisesti sanottuna en muista, millon viimeksi olisi sattunut ja tapahtunut noin paljon, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä ihmetteli.

− Ottelu oli vähän samanlainen, kun ensimmäiset lumet tulevat ja lähdetään kesärenkailla liikenteeseen. Siinä tulee jännittäviä tilanteita, joskus vähän kolahtaa ja voi mennä umpio vähän rikki, JYP-Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi kuvaili ottelua.

Ensimmäisen erän alussa Kiekko-Vantaa meni johtoon Paavo Ylipainon maalilla. Seuraavaa maalia ei tarvinnut odottaa kuin neljä minuuttia, kun Joonas Hyttinen vei joukkueensa jo 2-0- johtoon. Simo Konttinen teki Kiekko-Vantaan kolmannen maalin hienon hyökkäyksen päätteeksi. Kolmannen maalin jälkeen JYP-Akatemia otti aikalisän.

− Jos olisimme pelanneet hyvin, ja tilanne olisi ollut 3-0, niin en olisi ottanut aikalisää. Maalit tulivat sellaisista tilanteista, mitkä on Kiekko-Vantaan vahvuuksia ja ne oli tiedossa meillä, Ahvenjärvi kommentoi aikalisän ottoa.

Aikalisästä oli selkeästi apua ja Akatemia tulikin kahden maalin päähän, kun Joel Sund laukoi ylivoimalla maalin edestä kiekon maaliin ohi Kiekko-Vantaan maalilla pelanneen Aaro Peltosen. Erän lopussa Waltteri Lehtonen toi Akatemian jo maalin päähän ylivoimalla maalin kulmalta.

Loukkaantumisia ja maaleja

Toisen erän alussa Robert Rooba loukkaantui, kun Lasse Uusivirran taklaus osui päähän. Uusivirta sai ulosajon tilanteesta ja Rooban ottelu jäi siihen. Rooban tilanne ei näyttänyt hyvältä, kun jalat eivät kantaneet ollenkaan ja hyökkääjä näytti olevan eri maailmassa.

− Erätauolla (Rooba) makasi meidän sairasvuoteella. Tällä hetkellä en tiedä missä hän on, onko sairaalassa vai missä, Ahvenjärvi kertoi.

− Tuollaista bambia en ole nähnyt kuin Disney- elokuvassa liukkaalla jäällä. Toivotaan, että ettei pahempaa tullut.

Kyseisen ylivoiman aikana Akatemia pääsi kahden miehen ylivoimalle. Ylivoima tuotti tulosta, kun Sund toi Akatemian tasoihin tulisella laukauksellaan. Vierailijat menivät kuitenkin johtoon, kun Konttinen illan toisellaan vei Kiekko-Vantaan 4-3- johtoon erän puolivälissä.

− Olemme sitkeä joukkue, 3-0 tilanteesta nousimme tasoihin. Uskomme tällä hetkellä omaan tekemiseen, Ahvenjärvi totesi.

Kolmannessa vielä kerran tasoihin

Kolmas erä alkoi tasaisissa merkeissä. Kiekko-Vantaa sai kiekon kertaalleen tolppaankin, mutta maaliin asti kiekko ei mennyt. Akatemia pääsi erän puolivälissä ylivoimalle, jonka aikana Riku Pitkänen kilautti kahdesti tolppaa. Painostus tuotti tulosta, kun Arttu Likola ja Waltteri Lehtonen riistivät kiekon vantaalaisten puolustusalueella. Riiston seurauksena Pitkänen ja Likola pääsivät ylivoimahyökkäykseen, jonka seurauksena Likola pääsi laittamaan kiekon tyhjään maaliin. Kiekko-Vantaa pääsi erän lopulla vielä ylivoimalle, mutta maaleja ei enää nähty.

Jatkoajalla Akatemian Lehtonen ratkaisi lopulta voiton suoran hyökkäyksen päätteeksi. Kaiken kaikkiaan vantaalaiset tulivat otteluun hyvällä sykkeellä ja olivat niskan päällä. Kiekko-Vantaa liikutteli kiekkoa jouhevasti lavasta lapaan ja sai luotua painetta Akatemian puolustusalueelle. Vantaalaiset pääsivät keskialueen yli hyvin kiekon kanssa, joko kuljettaen tai hyvin syöttelemällä. Akatemian puolustusalueella vantaalaiset saivat myös rakenneltua syöttöketjuja.

− Vastustaja oli äärimmäisen kova tänään. Oli hyvin kiekossa kiinni, pyrki purkamaan meidän puolustusta, varsinkin keskialueella. Olimme tuon verran tänään parempia, kaksi pistettä tänään ja viisi tältä viikolta, Ahvenjärvi mietti.

− Me ei pelattu tänään missään nimessä huonosti. Jos tuolla jäähymääräällä mitä tänään saimme, kamppailet kolmeen pisteen voitosta ja saat pisteen kotiin viemiseksi, niin pitää pelata kanssa ihan hyvin, Mälkiä kehui.

Akatemia on kärsinyt läpi kauden maalinteon vaikeudesta. Nuori hurrikaaniryhmä on tehnyt edelliseen kahteen otteluun yhdeksän maalia. Viimeksi keskiviikkona Akatemia teki neljä maalia. Ahvenjärvi oli aiheeesta tyytyväinen.

− Kävimme keskiviikkona katsomassa joulupukkia, pyydettiin vähän lahjoja, että saataisiin vähän maalitiliä avattua. Toimme samalla vähän lunta ja joulumieltä tänne ja niiden onnistumisten kautta me kaivettiin toi sitkeys tänään meidän pelaamiseen, Ahvenjärvi päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle