Varusmies ampui voittomaalin

MESTIS / Raportti
Topi Nättinen oli tänään monessa mukana. Niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
JYP-Akatemia ja Jukurit kävivät väsyneiden joukkueiden tasaisen taistelun pisteistä. Kotijoukkue Akatemia raapi hiellä ja tuskalla 1-0-voiton jatkoajalla Topi Nättisen maalilla.

Avauserän kummankin joukkueen uskomattoman aneemisuuden perusteella, olisi voinut odottaa tuskastuttavan pitkää iltaa katsojalle, mutta toisin kävi. Joukkueet pistivät kaksi viimeistä erää parastaan, ja loistavia maalipaikkoja oli kummallakin useita.

Jukurit hallitsi toista erää mielin määrin ja loi liki kymmenen hyvää maalipaikkaa. Kotijoukkueen maalissa Dennis Saikkonen oli kuitenkin ohittamaton.

Kolmannessa erässä viestikapula siirtyi Akatemialle, ja ylivoimienkin ansioista avotontteja oli useita. Vieraiden maalivahti Oskari Setäsellä oli kuitenkin tiilimuuri-moodi päällä.

Kun Jesse Rothla taklasi polvella Samu Markkulaa kolmannen erän lopussa ja sai  5+20, aukesi hurrikaanipaidoille mahdollisuus ratkaista ylivoimalla ottelu. Varsinaisen peliajan viime sekunneilla ei maalia joukkue kyennyt tekemään, mutta jatkoajan toiseksi viimeisellä minuutilla varusmies Topi Nättinen iski voittomaalin matalalla laukauksella.

− Vähän meni tuo viiden minuutin ylivoima hieromiseksi, mutta onneksi saimme ratkaisun lopulta. Jos tuollaisen tilaisuuden jättää käyttämättä, on se jo noloa, kommentoi Nättinen ratkaisua tuoreeltaan.

Maalivahtien kaksintaistelu

Avauserä oli mitään sanomatonta ja intensiteetiltään köyhää pelailua. Kumpikaan joukkue ei vienyt taklauksia loppuun.

Erän ainoan todellisen paikan sai vieraiden Niko Laakkonen joka pääsi nokikkain Akatemia-vahti Saikkosen kanssa, mutta veskari veti pitemmän korren.

Toisen erän alkuun kotijoukkue loi muutaman maalipaikan, mutta loppu erä oli Jukureiden täydellistä hallintaa.

Erän puolivälissä Jukurit murtautui hienoilla syöttövariaatioilla kerta toisensa jälkeen hyökkäysalueelle. Pisin pyöritys Akatemia-alueella kesti yhtäjaksoisesti lähes kaksi minuuttia.

− Oli tosi tiukka peli. Tiesimme, että sellainen tänään tulee. Kolmas peli tälle viikolle, ja todella raskaita vieraspelejä ollut, niin päätettiin, että taistellaan täysillä. Jäähyjä tapettiin paljon ja siitä pitää olla ylpeä joukkueesta, pohti kotijoukkueen jatkoaikasankari Nättinen.

Kotijoukkueen avauspelaaminen ja puolustusalueella liikkuminen ja puolustaminen olivat heikolla tasolla. Jukurit hankki vastustajalle jäähyjä, mutta ylivoima oli surkeaa.

− En tiedä miten tälläinen peli voi päättyä 0-0. Meillä oli ylivoimahyökkäyksiä ja läpiajo, mutta molemmissa päissä maalivahdit olivat hyviä. Kolmannessa erässä jäähyt sotkivat meidän pelaamista, siitä pitää antaa moitteita, totesi vieraiden päävalmentaja Antti Pennanen.

Oskari Setänen torjui kaiken mahdollisen – ja mahdottoman.

Kolmannessa erässä Akatemia loi viisi täysin avopaikkaa. Kukaan ei kyennyt kuitenkaan ohittamaan uskomattoman erän pelannutta Setälää.

Jukureiden päätöserän pelaamisesta kertoo se, että joukkue hyökkäsi useita kertoja neljän rintaman keskialueella kotijoukkueen karvausta vastaan, ja menetti kiekon. Näistä tilanteista JYP-Akatemia pääsi useisiin ylivoimahyökkäyksiin ja niistä seuranneisiin pitkiin kulmamyllyihin.

Kun ottelua oli jäljellä vajaa minuutti, taklasi Jukureiden Rothla keskialueella Akatemian Samu Markkulaa ulosjajon arvoisesti. Vielä kolmannen erän lopussa mustapaidat eivät pystyneet ottelua ratkaisemaan, mutta jatkoajalla Nättinen teki voittomaalin komealla laukauksella.

Ottelun sankarilla oli erikoinen ja fyysisesti raskas pelipäivä.

− Viime yönä kahden aikaan olin Tikkakoskella, ja aamulla kuudelta herätys. Koko päivä valaseremoniassa ja sieltä suoraan kodin kautta peliin. En kyllä muista milloin olisin näin väsynyt ollut, puisteli päätään Nättinen.

Kotijoukkueen käskijä Jukka Ahvenjärvi myhäili ottelun jälkeen tyytyväisyyttään.

− Kolmas peli tällä viikolla. Eilen hyvä peli Keravalla, ja pyrimme jatkamaan siitä tänään. Tyytyväisenä otan vastaan kaksi pistettä. Meiltä oli tänään hyvää alivoimaa ja itsensä likoon laittamista. Laukauksia blokattiin mallikkaasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle