Sammalmaan jatkoaikamaali toi valoa Akatemian marraskuuhun

MESTIS / Raportti
44 sekuntia jatkoaikaa riitti Sammalmaalle.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
JYP-Akatemia onnistui katkaisemaan Jukureiden viiden ottelun voittoputken kotiluolassaan henkistä kanttiaan näyttäen. Illan sankarina oli Joonas Sammalmaa, jonka jatkoaikaosuma katkaisi isäntien kolmen ottelun tappioputken lukemin 3-2 (0-0, 1-1, 1-1, 1-0).

Kolmen pisteen voitto oli jyväskyläläisille äärimmäisen tärkeä, sillä hurrikaaniryhmä oli hävinnyt kolme edellistä otteluaan muutenkin nihkeästi sujuneen marraskuun kruunuksi. Jyväskyläläiset osoittivat sisukkuuttaan nousemalla tasoihin ottelun loppuhetkillä saalistaen lopulta kaksi pistettä.

− Pelinopeuden kannalta mielestäni tämä oli erittäin laadukas ottelu. Välillä syötöt olivat ainakin meillä missä sattuu, mutta pystyimme vastaamaan Jukureiden pelaamiseen, kommentoi Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi tyytyväisenä.

Jukurit lähti hakemaan illan ottelusta jo kuudetta peräkkäistä voittoaan. Kovassa otteluruuhkassa tarpovat mikkeliläiset olivat lähellä napata mukaansa täyden pistepotin, mutta loppuhetkien jäähyily kävi lopulta kalliiksi vierailijoille

− Se mikä lämmittää oikein paljon mieltä on se, että meillä on kuitenkin kolmen pelin viikko, ja joukkue kuitenkin osoitti henkistä ja fyysistä jaksamista pystyen vetämään laadukkaimman 20 minuuttisen ottelun loppuun, pohti Jukureiden päävalmentaja Antti Pennanen.

Maalipaikat tiukassa

Molemmat joukkueet pyrkivät ylittämään keskialueen nopeasti peliä kääntämällä, mutta vielä avauserässä huippupaikat tasakentällisin olivat harvassa. Vaarallisimmat yritykset nähtiinkin molempien joukkueiden ylivoimilla, mutta terävällä pelipäällä olleet maalivahdit vesittivät hyökkääjien yritykset.

Ensimmäisen osuman syntymistä saatiin odottaa lähes puoliväliin asti, kun pitkän ylivoimapyörityksen päätteeksi Samu Markkula onnistui terävällä laukauksellaan ohittamaan maalilla hyvin torjuneen Ronan Quemenerin. Mikkeliläiset olivat toisessa erässä hyvin pelissä mukana, mutta Veini Vehviläisen vartioima maali pysyi vielä koskemattomana.

Reilu viisi minuuttia ennen toisen erän päättymistä jyväskyläläiset sortuivat jäähyilyyn tarjoten vierailijoille yli puolitoista minuuttia kahden miehen ylivoimaa. Jukurit ei jättänyt tätä tilaisuutta käyttämättä, kun Jani Savolainen onnistui ohjaamaan Pentti Nöyräsen laukauksen verkon perukoille vieden joukkueet tasatilanteessa toiselle erätauolle.

− Alussa olimme vähän jäljessä, mutta mitä pidemmälle ilta meni, niin sitä vahvemmin pääsimme viidellä viitta vastaan -pelaamiseen kiinni, analysoi Pennanen suojattiensa otteita.

Sammalmaa kotiyleisön sankari

Vierailijat tulivat terävästi ottelun kolmanteen erään. Jukureiden johtomaalia tarvitsi odottaa vain reilu kolme minuuttia, kun Timo Hiltunen pääsi iskemään vastahyökkäyksen päätteeksi kiekon vastustamattomasti ohi Veini Vehviläisen.

Vierailijat pelasivat kolmannen erän erittäin laadukkaasti, mutta loppuhetkien jäähyily antoi isännille vielä mahdollisuuden päästä peliin mukaan. Akatemian takaa-ajo palkittiin reilu kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, kun Henri Kanninen iski ylivoimalla irtokiekon maaliin.

− Viimeinen 20 minuuttia olimme hallitsevampi osapuoli, mutta vähän jäähyjen kautta Akatemia pääsi peliin mukaan käyttäen tylysti paikat hyväkseen kuten pitää, harmitteli Jukurit-luotsi.

Joukkueet lähtivät hakemaan ratkaisua jatkoajalta, jota ei tarvittu pelata kuin 44 sekuntia. Ottelun sankarina oli isäntien kultakypärä Joonas Sammalmaa, joka pääsi viimeistelemään Markkulalta tulleen syötön vapaasti verkon perukoille katkaisten samalla kahden ottelun jatkoaikatappioiden putken.

− Halusin kertoa meidän pelaajille tänään kopissa, että nyt on meillä ne paikat kasvaa ja ottaa askel eteenpäin pelaajina. Olen äärimmäisen tyytyväinen, että meidän joukkueen henkinen kantti oli äärimmäisen kova, päätti Ahvenjärvi.

Joukkueet jatkavat kauttaan keskiviikkona, kun Akatemia saa kotiluolassa vastaansa Heinolan Peliitat ja Jukurit matkustaa TUTOn vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle