JYP-Akatemia voittolaukauskilpailun isäntä

MESTIS / Raportti
Jukka Ahvenjärven JYP-Akatemia otti jälleen kotivoiton.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
JYP-Akatemia ja Jukurit tarjosivat Mestis-viihdettä koko rahalla keskiviikkoiltana Jyväskylässä. Olli Aitolan maali voittolaukauskilpailussa ratkaisi lisäpisteen isännille lukemin 4-3. Akatemian Joose Antosen taiturimaiset suoritukset saivat yleisön haukkomaan henkeään.

JYP-Akatemian ja Jukurien välisestä kamppailusta muodostui juuri niin viihdyttävä ja vaiherikas kuin odottaa sopikin. Molemmat käänsivät peliä vauhdikkaasti koko ajan ja seesteisiltä välivaiheilta vältyttiin, vaikka toki mukaan mahtuikin alkukaudelle tyypillisiä virheitä niin kiekollisena kuin kiekottomanakin. Jukuriluotsi Antti Pennanen ei vaikuttanut maansa myyneeltä, vaikka kaksi pistettä jäikin Jyväskylään.

− Se oli vauhdikas ja fyysinen peli. Pystyimme tuottamaan ison kasan maalipaikkoja, ja yleisö varmasti viihtyi ja piti näkemästään. Akatemian päätöserän tasoitukseen asti olimme nähdäkseni hitusen niskan päällä, mutta sen jälkeen pinteessä. Selvisimme kuitenkin jatkoajalle, ja olisihan tämä voinut päättyä miten päin tahansa, Pennanen kertasi.

 JYP-Akatemian energiset esitykset ja voitot kotikaukalossa saivat jatkoa, ja sekös miellytti päävalmentaja Jukka Ahvenjärveä.

− Meiltä hyvä tulo avauserään, mutta toisessa Jukurit otti kuskin paikkaa saaden pitkiä ja hyviä hyökkäyksiä meidän päätyymme. Kolmannessa löysimme halun taistella, ja pienillä viisauksilla pääsimme tasoihin. Mielestäni se oli ansaittu voitto meille, ja otamme kaksi pistettä mielellään, Ahvenjärvi jutteli tyytyväisenä.

Jäähyistä rankaistiin

Ensimmäisessä etenkin JYP-Akatemia intoutui kuluttamaan jäähypenkkiä urakalla, ja mikkeliläisten hyvin pyörinyt ylivoima hyödynsi mahdollisuutensa kahdesti. Vieraiden ykköstykki, vanhalla kotiareenallaan 2+1 taituroinut Joonas Sammalmaa laukoi puolustajan mailan kautta onnekkaasti Jukurit johtoon, ja 1+2 kerännyt Frank Gymer teki toisen johtomaalin päätösminuutilla, mutta välissä Akatemian kultakuuppa Samuel Salonen kävi junttaamassa tasoituksen niin ikään ylivoimalla.

Kakkosperiodin alussa puolustaja Aleksi Honka oli hiipinyt Jukurien puolustuksen selustaan, ja Samuli Vuokniemen napakka syöttö löysi Hongan mailan takatolpalta. Sammalmaa kävi kuittaamassa tämän jo hetkeä myöhemmin, kun Akatemian maalia vartioinut Veini Vehviläinen tarjosi paluukiekon patjallaan suoraan Hermes-kasvatin lapaan. Kaikkiaan toinen erä oli melko sekavaa kiekkoa, jossa vauhtia oli ajoittain huomattavasti enemmän kuin järkeä.

Antosen ratkaisut rautaa

Liiga-JYPin puolellakin alkukaudella pelannut Joose Antonen väläytteli taitojaan päätöserässä, kun Sammalmaan istuessa jäähyaitiossa räpsähti. Vastustamattoman rautainen rannekuti ristitolpan juureen b-pisteen kaarelta ohitti Jukurien maalivahti Mika Norjan, ja Akatemia ilmoittautui mukaan voittotaisteluun. Loppuerä ja jatkoaika pelattiin ilman maaleja, vaikka molemmilla oli omat mahdollisuutensa ratkaisuihin.

Voittolaukauskilpailussa Antonen ihastutti jälleen. Pienet kiepautukset ja höynäytykset rystyltä kämmenelle ja taas takaisin rystylle veivät Norjan kahvikupposelle, ja kun Akatemialta onnistui viimeisenä ampujana myös Olli Aitola, ei Jukurien Teemu Turusen maali auttanut vieraita voittoon. Suurimman mestarisuosikin käskyttäjä Pennanen löysi omiensa pelaamisesta myös kehitettävää tuleviin peleihin.

- Olen pettynyt meidän alivoimaan sekä puolustajien pelaamiseen. Yritetään työstää sitä kuntoon, mutta siellä tulee nyt luvattoman paljon virheitä niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin, Pennanen harmitteli, eikä ollut tippaakaan väärässä.

Jukurit jatkaa puolustuspelinsä petraamista perjantaina Hokkia vastaan Mikkelissä. JYP-Akatemia lähtee puolestaan hakemaan kauden ensimmäisiä vieraspisteitä sarjaan nousseen Hermeksen kotiluolasta Kokkolasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle