Hallitsevan mestarin taaperrus jatkui

MESTIS / Raportti
Petteri Similän mailapelaaminen oli tänään heikkoa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Pelin henki oli selvä, kun Jukurit saapui JYP-Akatemian vieraaksi. Hallitsevan mestarin piti viedä, ja nuoren Akatemia-ryhmän vikistä. Toisin kävi, kun energisesti luistellut ja loppuun asti taistellut Akatemia väänsi joukkueelle elintärkeän voiton numeroin 2-1 (1-1, 1-0, 0-0).

Jukureiden sysimusta jakso sai jatkoa, kun reissu Jyväskylään ei lisännyt pistepottia. Useista ylivoimista ja maalipaikoista huolimatta Jukureiden tuska maalinteossa jatkui. Sitä vastoin nuori ja energinen Akatemia-ryhmä sai vihdoinkin palkinnon pisteiden muodossa.

JYP-Akatemian murheenkryyni on ollut niukat tappiot. Hyvää erää on seurannut liian usein täydellinen romahdus.

- Olemme harjoitelleet tällä viikolla erittäin kovaa, vaikka meillä oli myös kolme ottelua. Olen erittäin ylpeä joukkueesta, että löytyi voimavaroja säilyttää johto lopussa, totesi Akatemian valmentaja Jukka Ahvenjärvi.

Similän mustaakin mustempi hetki

Jukurit tuli avauserään kankealla jalalla, mutta onnistui luomaan muutamia paikkoja JYP-Akatemian puolustajien nukahtamisten takia.

Jukureiden lievän painostuksen katkaisi Toni Hyvärisen hyökkäyspäässä Valtteri Kemiläisen päähän kohdistama taklaus. Hyvärinen sai tilanteesta 5+20 ja passitettiin isoista ovista ulos.

Akatemia pääsi pelaamaan viiden minuutin ylivoimasta vain kolme minuuttia, kun Valtteri Hotakainen otti hyökkäypäässä estämisestä jäähyn. Ylivoima tuotti kuitenkin maalin Jukureiden maalivahdin Petteri Similän mustan hetken muodossa. Similä katkaisi kiekon maalin takana ja yritti purkaa keskeltä, mutta kiekko pysähtyi ensimmäiseen Akatemian pelaajaan Samu Markkulaan, jolla oli helppo työ napauttaa kotijoukkue 1-0-johtoon.

Erätauolle mentiin kuitenkin 1-1-lukemissa. Jukurit tasoitti ylivoimalla, kun Markkula unohti oman miehensä täysin vapaaksi maalin eteen. Mikko Laineella oli helppo työ räpätä kiekko häkkiin Toni Jalon maalin takaa syöttämästä kiekosta.

- Tultiin hyvin ensimmäisen erään. Pelaajat ajoivat suunnitelman mukaisesti suoraviivaisesti maalille mutta onnistumisia ei tullut tarpeeksi. Iso rangaistus käänsi erän kulkua kotijoukkueen suuntaan, pohti vieraiden käskijä Jarno Pikkarainen.

"Pikku hurrikaanit" nostivat kierroksia

Kummatkin lisäsivät kierroksia toiseen erään. Varsinkin Akatemian ykköskenttä painoi pelin kerta toisensa jälkeen Jukureiden päätyyn. Erinomaisella liikkeellä ja paikkojen vaihdolla hurrikaanit loivat useita tilanteita ensimmäisen kympin aikana, mutta Similä oli Jukureiden maalissa ohittamaton.

Jukureiden pelissä oli nähtävissä se, että viimeiset viisi peliä ovat olleet vähämaalisia ja menneet kaikki jatkoajalle tai voittomaalikisaan. Tietty rentous puuttui avaus- ja hyökkäyspelaamisesta kokonaan. Jukureiden hyökkäyksissä oli silmiinpistävää ylihyökkääminen, jossa jopa neljä pelaajaa oli hyökkäysalueella B-pisteiden välissä yhtenä rintamana. Näistä nuori hurrikaanilauma käänsi nopeasti pelin ylivoimahyökkäyksiksi.

Kotijoukkue siirtyi 2-1-johtoon ylivoimalla Joose Antosen komealla laukauksella. Topi Nättinen pyörähti komeasti B-pisteellä ja antoi vapaaksi keskelle unohtuneelle Antoselle, jonka laukaus aivan yläpeltiin oli mahdoton otettava Similälle.

Viivytystaistelu tuotti halutun lopputuloksen

Kolmannen erän kuva oli se, että nuori Akatemia-lauma puolusti sinnikkäästi maaliaan, ja hallitseva mestari Jukurit puski päätänsä puolustussumppuun.
Oula Palve pääsi heti erän ensi sekunneilla läpiajoon, mutta hienoa ottelua pelannut Similä veti pitemmän korren - jälleen.

Jesse Rohtla pääsi joitakin minuutteja myöhemmin myös läpiajoon Akatemian osittaisen vaihtovirheen takia, mutta Sami Rajaniemi ei kehdannut olla virkaveljeään heikompi ja torjui vedon näyttävästi.

Jukurit ei saanut todellista kiriä missään vaiheessa aikaiseksi, ja näin pisteet jäivät Jyväskylään.

- Vastustajan maalivahti Rajaniemi oli tänään yhden mailapelaamisen verran meidän maalivahtia parempi, mainitsi ottelun päätyttyä Jukurit-käskijä Pikkarainen.

JYP-Akatemian ottelut jatkuvat ensi keskiviikkona HCK:ta vastaan, ja Jukurit jatkavat otteluitaan vasta ensi perjantaina, kun vieraaksi saapuu K-Vantaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle