Liaanikiekkoa ja omia maaleja − Akatemia katkoi tappioputkensa

MESTIS / Raportti
Sekavia tilanteita riitti myös tällä kertaa.
Kuva © Vesa Pöppönen - www.facebook.com/VesaPhoto
JYP-Akatemia ja Hokki ovat viime aikoina kärsineet hyökkäyspelin ongelmista, ja sama oli havaittavissa myös perjantai-iltana. Lopulta voittajaa haettiin aina voittolaukauskilpailusta saakka, jonka jälkeen Akatemia oli etevämpi lukemin 3−2.

Kajaanin Hokki saapui Jyväskylään murtamaan surullista vieraspelien putkeaan, sillä kajaanilaiset olivat napanneet vain yhden pisteen pelaamistaan kahdeksasta vierasottelusta. JYP-Akatemia oli puolestaan valahtanut viiden ottelun tappioputkeen.

Koko ottelun aikana selkeää virtausta ei löytynyt, sillä sekä hallinta että kenttätapahtumat heittelivät todella suuresti. Tähän vaikutti myös runsas mailapuolustaminen, joka tuomarien puolesta sallittiin melko rankalla kädellä.

Erikoisten pomppumaalien kautta ratkaisu haettiin ylitöiden kautta. Lopulta Riku Pitkänen toi helpotuksen jyväskyläläisleiriin.

− Jos joskus on meidän välillä ollut maalipaikkojen juhlaa, sitä ei tällä kertaa nähty, summasi Jari Laukkanen.

Pomppii, pomppii

Hokki tuli peliin erittäin pirteällä ilmeellä, mutta ensimmäisen maalin iski JYP-Akatemia. Vain runsan minuutin pelin jälkeen Taavi Tiala onnistui kiekonriistossa, jonka jälkeen Waltteri Lehtonen sai iskeä kiekon reppuun.

Takaisku ei kajaanilaisia lamauttanut. Energinen ja yritteliäs Hokki sai palkintonsa erän lopulla kun Teemu Huttu toi kiekon alueelle, ja lopulta kiekko pomppi Akatemian omien puolustajien kautta maaliin.

Vähäiset maalipaikat olivat erityisesti avauserässä olennainen teema, vaikka molemmat joukkueet yhden maalin iskivätkin. Jukka Ahvenjärven mukaan se oli selkeästi painotettu asia.

− Hokki on erittäin vaarallinen vastahyökkäysjoukkue, joten tiivis puolustuspelaaminen oli selkeä teema.

Toisen erän alku mentiin varsin seesteisissä merkeissä. Pienen koputtelun jälkeen energiaa ja käytännössä ensimmäiset järjestelmällisen hyökkäyspelin kautta tulleet maalipaikat alkoivat rakentua.

Akatemian virtapiikki syntyi Taavi Tialan iskemästä ohjurimaalista, joka vei isännät 2−1-johtoon.

− Hokin puolustusalueen lukkoa on vaikea avata. Tialan maali oli hyvä esimerkki siitä, että joskus yksinkertainen on kaunista, Ahvenjärvi tuumi.

Hokin puolelta esiin nousi 20-vuotias Tuomas Vartiainen. Hyvin luisteleva ja ennakkoluuloton nuorukainen sai palkintonsa nelisen minuuttia ennen erän loppua, kun hänen maalille kääntämänsä kiekko upposi verkkoon Akatemia-puolustajan luistimen kautta.

Hokin hallinta ei tuonut tulosta

Kolmanteen erään Hokki tuli entistä aktiivisemmalla ja hallitsevammalla ilmeellä. Laukkasen mukaan tauko käytettiin lähes täysin hyökkäyspelin harjoitteisiin, mistä alkoi näkyä päätöserässä merkkejä.

Hokin pirteä ilme toi vielä kaksi ylivoimamahdollisuutta, mutta voittamisen vaikeus näkyi kajaanilaisyrityksistä.

Muutamasta hyvästä aihiosta huolimatta maalia ei kolmannessa erässä tai jatkoajalla syntynyt.

Koska Pitkänen oli voittolaukauskilpailun ainoa onnistuja, Hokki on hävinnyt kaikki kauden yhdeksän vierasotteluaan. Laukkanen ei silti ollut valmis painamaan päätään pensaaseen.

− Vaikkei tällä kertaa tulosta tullut, pelissämme alkaa olla hyviä aihioita.

Seuraavat pistemahdollisuudet joukkueilla on lauantaina, kun Akatemia matkaa IPK:n vieraaksi ja Hokki isännöi Kiekko-Vantaata.

» Lähetä palautetta toimitukselle