20 minuuttia ei riitä Mestiksessä

MESTIS / Raportti
Hokin pelaajat saivat juhlia maalia kuusi kertaa.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
JYP-Akatemian hyvä avauserä ei perjantaina riittänyt pisteisiin. Kajaanista vierailulle tullut Hokki kasasi itsensä toisesta erästä lähtien ja mätti taululle tylyt 6-3-lukemat (3-1, 0-3, 0-2).

JYP-Akatemia tuli erittäin pirteällä jalalla ottelun avauserään ja loi jo ensimmäisen kahden minuutin aikana kaksi hyvää maalipaikkaa. Miika Roineen siirretyä kotijoukkueen 1-0-johtoon ja Riku Toivon tasoitettua ylivoimalla, näytti JYP-Akatemia menevän menojaan. Topi Nättinen ja Valtteri Hotakainen sivalsivat ennen ensimmäistä erätaukoa Akatemialle jo 3-1-johdon.

Hokki tuli toiseen erään täysin uudella ilmeellä. Vieraiden liike oli ylivertaista vastustajaan nähden, ja hetkittäin näytti kuin kentällä olisi ollut vain yksi joukkue. Hokki iski kolme maalia toiseen erään ja kaksi viimeiseen voittaen lopulta 6-3. Ottelun jälkeen JYP-Akatemian valmentaja Jukka Ahvenjärvi oli pettynyt mies.

- Olen ensimmäisen erän pelaamiseen tyytyväinen. Emme pystyneet pelaamaan kuitenkaan ehjää 60 minuuttia, että oltaisiin ansaittu kolme pistettä. Vastustaja nosti tempoa toiseen erään emmekä pystyneet vastaamaan siihen, pohti Ahvenjärvi.

Avauserä täysin JYP-Akatemian

JYP-Akatemian hyvä alku palkittiin reilun neljän minuutin pelin jälkeen, kun Miika Roine löi Juuso Pullin laukauksesta syntyneen paluu kiekon sisään.

Topi Nättisen saatua jäähyn huitomisesta, tasoitti Hokki upealla ylivoimakuviolla. Teemu Virtala antoi upean syötön parhaalle maalintekopaikalle keskelle sektoria Riku Toivolle, jonka laukausta ei Antti Lehtonen pystynyt torjumaan.

JYP-Akatemian kova karvaus aina vastustajan päädyssä asti aiheutti kankealla jalalla avauserään tulleelle Hokin puolustajille suunnattomia vaikeuksia.

JYP-Akatemia teki vielä erän loppuun kaksi upeaa maalia. Ensin ylivoimalla Topi Nättinen ampui kiekon Joonas Sammalmaan upeasta esityöstä aivan maalin kattoon, ja erän loppuun osui vielä Valtteri Hotakainen.

JYP-Akatemia pelasi 20 minuuttia ja Hokki 40 minuuttia

Toisesta erästä lähtien oli kentän herra ja hidalgo Kajaanin Hokki. Kaksi viimeistä erää maalierolla 5-0 vienyt vierailija ansaitsi voittonsa. Yksi illan onnistujista oli Hokin Riku Toivo. Tehot 1+1 tehnyt hyökkääjä oli kahden viimeisen erän esitykseen tyytyväinen.

- Lisättiin toiseen erään luistelua ja nostettiin työnteon määrää. Ensimmäinen erä oli meiltä kylläistä peliä ja luultiin liikoja itsestämme.

Avauserässä 1-1-tasoituksen ampunut Toivo muisteli maaliaan hymyssä suin.

- Maestro Teemu Virtalalta sellainen syöttö, ettei niistä passaa erehtyä. Olisi Virtala voinut jo itsekin tehdä maalin, mutta antoi vielä komean syötön.

Ottelussa hylättiin kaksi maalia. Ensimmäinen meni maaliin erotuomarin kautta, ja toisessa maalissa katsoivat erotuomarit Toivon häirinneen JYP-Akatemian maalivahti Antti Lehtosta.

- Maalien hylkäykset puhuttivat kopissa, mutta sääntökirjan mukaan taisivat mennä.

Päätöerässä johtoaan ansiokkaasti puolustanut Hokki iski vielä kaksi maalia. Vieraiden päävalmentaja Petri Mattila oli tyytyväinen joukkueen otteisiin - 40 minuutin ajalta.

- Ensimmäinen erä oli paska, toinen erinomainen ja kolmas hyvä. Joukkue pesi kasvonsa ensimmäisellä erätauolla. Sen jälkeen oltiin halukkaita kamppailemaan ja ajamaan maalille. 40 minuuttia riitti tänään voittoon. Kuudesta tehdystä maalista voi olla myös tyytyväinen, päätti Hokin käskyttäjä.

» Lähetä palautetta toimitukselle