Ruusu pysäytti torjunnoillaan Hermeksen - Akatemialle tärkeä voitto

MESTIS / Raportti
Taavi Tiala oli illan päätähti neljällä pisteellään.
Kuva © Timo Savela
Perjantai-iltana JYP-Akatemia sai vieraakseen Hermeksen. Akatemia mätti ensimmäiseen erään kolme maalia ja tämä siivitti hurrikaaniryhmän voittoon asti. Illan päätähti oli neljä pistettä tehtaillut Taavi Tiala.

Ensimmäinen erä alkoi Hermeksen komennossa. Ensimmäisen vaihdon aikana kokkolaisryhmä sai vahvan pyörityksen Akatemian alueelle. Akatemia teki kuitenkin ensimmäisen maalin, kun vastahyökkäyksen päätteeksi Henri Niemi vei kotijoukkueen 1-0-johtoon.

Hermes kuitenkin hallitsi avauserää. Välillä näytti kuin kokkolaisryhmä olisi pelannut ylivoimaa tasakentällisikin, sen verran väkevää hallinta oli. Hermes sai aktiivisella karvauspelaamisellaan Akatemian avauspelaamisen sekaisin.

− Olimme valmiina pelaamaan, mielestäni olimme hyviä ja energisiä ensimmäisessä erässä, Hermeksen päävalmentaja Antti Karhula mietti.

− Vastassa oli äärimmäisen kovaa hyökkäyspeliä pelaava joukkue, joka pelaa laadukkasti hyökkäysalueella. Pystyimme siihen vastaamaan hyvällä puolustuspelaamisella, JYP-Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi analysoi.

Kesken Hermeksen hallinnan Akatemia iski erän puolivälin jälkeen kahdesti. Ensin Taavi Tiala vei vastahyökkäyksestä isännät kahden maalin johtoon ja kolme minuuttia myöhemmin Aleksi Luhtalampi vei Akatemian jo 3-0-johtoon. Hermes vaihtoi tämän jälkeen Mikael Edelmannin pois maalista ja tilalle luisteli Juraj Holly.

− Ei välttämättä millään mittarilla kotijoukkue olisi ansainnut 3−0:aa ensimmäiseen erään, Karhula totesi.

Toinen erä alkoi samoissa merkeissä kuin ensimmäinenkin. Hermes sai luotua vahvoja pyörityksiä Akatemian alueelle, mutta tällä kertaa painostus palkittiin, kun Saku Kivinen toi vierailijat kahden maalin päähän ylivoimalla.

Akatemia kuitenkin kuittasi Hermeksen maalin, kun Waltteri Lehtonen vei isännät 4-1-johtoon ylivoimalla. Vielä erän loppuun Hermes tuli kahden maalin päähän Jesse Huhtalan johdolla.

− Ei ensimmäisestä 40-minuutista voi jätkiä syyttää, aika paljon hyökkäyspeliä pelasimme. Menimme maalille, olimme rohkeita ja aktiivisia, Karhula summasi.

Kiri jäi lyhyeen

Kolmas erä alkoi tasaisemmissa merkeissä kuin kaksi aiempaa. Molemmille joukkueille siunaantui muutamia maalipaikkoja, mutta vain Akatemia sai kiekon maaliin asti: Tiala illan toisellaan vei kotijoukkueen 5-2-johtoon. Hermes joutui vaihtamaan Edelmannin takaisin maalille erän loppuhetkillä, kun Holly loukkasi itseään torjuntaliikkeen aikana.

Hermes otti vielä maalivahdin pois pari minuuttia ennen loppua, mutta Riku Pitkänen teki loppulukemat tyhjään maaliin. Illan päätähtiä oli Tiala ja Akatemian maalilla pelannut Markus Ruusu, joka torjui 38 kertaa.

− Hyvä viimeistelyprosentti ja hyvä puolustustahto. Pysyimme siinä suunnitelmassa, mitä olimme tähän otteluun suunniteltu ja sen kautta saimme kolme pistettä tänään, Ahvenjärvi päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle