TUTOn miekkailu ei riittänyt Jukureiden kaatoon

MESTIS / Raportti
Oula Palve oli illan onnistujia tehoin 1+2.
Kuva © Timo Savela
Mikkelin Jukureiden ja TUTOn välinen ystävänpäivän vääntö oli tasainen taistelu epätasaisista lähtökohdista huolimatta. Kovasta taistelustaan huolimatta turkulaisvieras sai poistua kaukalosta tyhjin käsin, sillä Jukurit vei voiton lukemin 4-1.

TUTO lähti lauantain kamppailuun vaikeista asetelmista, sillä joukkue sai jalkeille ainoastaan kolme täyttä kentällistä.

Jukurit olikin ottelun avauserässä pääosin kuskin paikalla ja menikin siinä nopeaan tahtiin 2-0-johtoon. Ensin Oula Palve sai kiekon haltuunsa maalinkulmalla ja laittoi kiekon varmasti tyhjään maaliin. Maalin alustivat ottelussa kaikkiaan neljä syöttöä kerännyt Miikka Männikkö ja 1+1-tehot koonnut Santeri Lukka.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Jaakko Turtiainen nousi maalin takaa ja ujutti kiekon helponoloisesti Kimmo Meriläisen jalkojenvälistä sisään. Tämä riitti myös Meriläiselle ja hänen tilalleen tolppien väliin luisteli Kaapo Kähkönen.

Erän loppupuolella tunteita nostatti läpi ottelun kyseenalaisesti viheltänyt tuomaripari Jarno Heikkinen-Ville Stigell. Turkulaisten pirteimpiin pelaajiin kuulunut Rasmus Kulmala sai mailasta naamaansa ja poistui paikattavaksi pukukopin puolelle, mikä kuumensi erityisesti turkulaiskäskijä Ismo Lehkosta.

− Ensimmäisessä erässä sinipaitaisille jäi viheltämättä 5+20. Meidän ykkössentteri oli tuolla aika pitkään tikattavana ja meni vähän ohkaiseksi, kun muutenkin oltiin kolmella ketjulla, Lehkonen laukoi.

Hyvän olon tunne valtasi mielen

Toisen erän alkuun Jukurit sai vahvan alun, kun TUTOn Mikko Laine passitettiin istunnolle. Jukurit rankaisi välittömästi, kun Palveen syöttö löysi Lukan, joka laukoi Kähkösen längistä lukemiksi 3-0.

Vajaamiehinen TUTO ei kuitenkaan luovuttanut, vaan painoi aggressiivisesti jukuripuolustajien päälle. Lopulta taistelu toi palkinnon, kun avauserässä kovia kokenut Kulmala nousi laidalta ja laukoi komean rannelaukauksen etukulmasta sisään reilun kuuden minuutin pelin jälkeen.

Turkulaisryhmä sai osumasta hengen päälle ja olikin erässä aktiivisempi osapuoli ihan erän viime minuutteja lukuun ottamatta. Jukurit kuitenkin onnistui pitämään vieraat poissa parhailta maalintekopaikoilta, joten lisäkavennusosumia ei syntynyt.

− Olen tyytyväinen siihen 3-0-tilanteeseen asti ja sen jälkeen TUTO alkoi viedä pelaamista. Oltiin vähän vaikeuksissa, jukurikäskijä Antti Pennanen sanoi.

− Osalle pelaajista tuli olettamuksia, että asiat menevät omalla painollaan. Se hankaloittaa pelaamista, koska sitten kaikki joutuvat työstämään paljon, että päästään taas mukaan.

Erän lopussa kotijoukkue pääsi vielä kokeilemaan ylivoimaansa, mutta myös Kähkönen oli maalillaan mies paikallaan pysäyttäen muutaman loistavan tekopaikan.

TUTOn yritys ei tuonut palkintoa

Päätöserässä sama meno jatkui: TUTO haki aktiivisesti kavennusosumaa ja Jukurit pyrki vain puolustamaan jämäkästi.

TUTOlle avautui oiva mahdollisuus kavennukseen, kun Anton Kokkonen irtosi läpiajoon Roy Pihlströmin virheen seurauksena. Pihlström onnistui kuitenkin luistelemaan kiinni ja kaatamaan hänet, mutta kaikkien hämmästykseksi tilanteesta ei tuomittu rangaistuslaukausta.

Myös Jukureille aukesi omat tilaisuutensa, kun se pääsi muutamaan otteeseen kääntämään pelin nopeasti. Erityisesti Palveen johtama ykkösketju sai pelinkäännöillä aikaan muutamia loistavia tekopaikkoja, mutta Kähkönen oli muurina maalillaan.

− Oma hyökkääminen oli vähän vajavaista, mutta siihen olen tyytyväinen että laitettiin 100 päätykiekkoa ja meidän pakit pystyivät tuossa lopussa kääntämään paineen alta pois, että päästiin ihan hyvin ulos.

Erän loppupuoli mentiin Jukureille tyypilliseen tapaan, eli joukkue pyrki vain purkamaan kiekkoa pois alueelta ja puolustamaan oman maalin edustan vahvasti, jossa se myös onnistui ja piti turkulaisvieraat poissa parhailta tekosektoreilta.

− Kolmanteen erään saatiin vähän jämäköitettyä peliä, että ihan huippupaikat pystyttiin TUTOlta jättämään pois sitä läpiajoa lukuun ottamatta, Pennanen arvioi.

− Tyytyväinen olen joihinkin osiin pelissä, mutta on tehtävä töitä, että pystytään pelaamaan ehjä 60-minuuttinen.

Lehkonen haki vielä kavennusosumaa ilman maalivahtia, mutta se ei tuonut toivottua tulosta, vaan Nestori Lähde viimeisteli illan tehomiesten Palveen ja Männikön syötöistä 4-1-loppunumerot tyhjään maaliin.

− Yksi rankkari jäi viheltämättä, pari muuta jäähyäkin jäi viheltämättä ja meille tuli pari pehmoista tuomiota. Siihen nähden meidän jätkät mielestäni miekkaili aika hyvin, kehui Lehkonen suojattejaan.

− Molemmille maalivahdeille yksi helppo maali, yksi lahjus annettiin oman pään avauspelaamisesta ja sitten viimeinen tyhjiin, hän summasi ottelun.

Molempien joukkueiden pelit jatkuvat keskiviikkona. Jukurit matkustaa sarjan kärkikamppailuun KooKoon vieraaksi ja TUTO isännöi KeuPaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle