Jukurit niukasti parempi Savon paikallisessa

MESTIS / Raportti
Palve syötti Jukureiden molemmat osumat.
Kuva © Antti Varonen
Mikkelin Jukurit jatkoi harjoituskauttaan voitokkaasti, kun se kaatoi SaPKon 2-0-numeroin. Vähämaalisen kamppailun ratkaisijaksi nousi kokenut Marko Kauppinen kolmannen erän maalillaan.

Ottelun avauserä edettiin tasaisissa merkeissä ja peli aaltoili päästä päähän. Erän parhaat paikat tulivat SaPKolle, kun sekä Sameli Ventelä että Juuso Forsström pääsivät vuorollaan kokeilemaan avoimesta paikasta Mika Norjan yllättämistä, mutta vedot suuntautuivat päätylautoihin.

SaPKolle tarjottiin avauserässä kertaalleen myös kahden miehen ylivoimaa, mutta pässipaitojen erikoistilannepelaaminen oli hampaatonta. Jukurit luki vierailijan syöttösuunnat hyvin ja katkoi syötöt helposti, eikä SaPKo vaarallisia tilanteita saanut aikaan.

Jukureista erän ja koko ottelun parhaimmistoa oli kakkosketju Timo Hiltunen-Teemu Henritius-Teemu Turunen, joka sai muutaman hyvän mylläkän aikaan savonlinnalaispäädyssä. 

Toisen erän alussa mikkeliläisryhmä pääsi kokeilemaan oman ylivoimansa toimivuutta. Joukkue sai luotua kohtalaisia tilanteita, mutta laukaukset jäivät uupumaan, joten tulos oli yhtä laiha kuin vierailijallakin.

SaPKon Viljami Wacklinille aukesi loistava paikka siirtää savonlinnalaiset johtoon ottelussa, kun jukuripuolustaja menetti kiekon siniviivalla ja Wacklin ampaisi läpiajoon. Hänen epäonnekseen laukaus pomppasi vahvan ottelun jukurimaalilla pelanneen Norjan torjunnasta päätyverkkoihin.

Toisessa päässä hetkeä myöhemmin puolestaan Marko Kauppinen kilautteli jo maalirautoja Oula Palven ketjun luoman vahvan pyörityksen päätteeksi, mutta sen lähemmäs maalia ei Jukuritkaan päässyt.

Erän puolen välin tienoilla Jukurit alkoi ottamaan kuskin paikkaa itselleen ja ottelun alkupuoliskolla takellelleeseen hyökkäyspeliinkin alkoi löytyä ideaa. Erityisesti nuoret Miro ja Atte Mäkinen aiheuttivat vahvalla luistelullaan vaikeuksia SaPKo-pelaajille, kun he käänsivät peliä keskialueella.

Vierasjoukkueellekin avautui muutamia kunnollisia tilanteita vastahyökkäyksistä, mutta ratkaisut päätyivät poikkeuksetta ohi tai yli maalin. Molempien joukkueiden hyökkäyspeliä leimasi myös harjoitusotteluille ominainen huolimattomuus sekä syötöissä että syötön vastaanotoissa, jonka vuoksi aivan tuhannen taalan paikkoja ei syntynyt.

Kauppinen nousi ratkaisijaksi

Kolmannessa erässä sama meno jatkui ja Jukurit painoi peliä SaPKon päätyyn. Ottelun voittomaali syntyi, kun erää oli pelattu reilu minuutti. Kristian Kangas katseli jäähyaitiosta, kun toisessa erässä maalirautoja kolisuttanut Kauppinen laukoi siniviivalta kiekon tarkasti ohi hyvän ottelun pelanneen Olli Kälkäjän

Jukureiden vahva keskialueen pelaaminen toimi myös kolmannessa erässä ja SaPKolla oli suuria vaikeuksia päästä hyökkäyksiin. Energisesti pelannut SaPKon kolmosketju Teemu Lepaus-Juuso Forsström-Samu Markkula pääsi pariin otteeseen testaamaan Norjaa, mutta hän ei ollut yllätettävissä.

Erän lopulla hieman tunteetkin kuumenivat, kun Samuli Piipponen ja Forsström nahistelivat hieman laidan läheisyydessä. Molemmat passitettiin tilanteesta kaksiminuuttisille.

SaPKo haki vielä tasoitusta ilman maalivahtia ja saikin vaarallisen härdellin aikaan maalinedustalle, mutta ottelussa 23 laukausta pysäyttänyt Norja kauhoi kiekon alleen. Ottelun viime hetkillä Piipponen lakaisi vielä Palven aloitusvoiton jälkeen kiekon omasta päädystä tyhjään maaliin, joten loppulukemiksi kirjattiin 2-0.

Jukureiden harjoituskausi jatkuu 26.8., jolloin se kohtaa Imatralla SKA Karelian. SaPKo puolestaan jatkaa pelejään jo perjantaina, kun se saa vieraakseen Peliitat.

» Lähetä palautetta toimitukselle