Vaikeuksien kautta voittoon Mikkelissä

MESTIS / Raportti
Pasi Järvinen oli illan näkyvimpiä hahmoja niin hyvässä kuin pahassa.
Kuva © Samppa Toivonen
Kahden maalin johto ei ole jääkiekossa mitään. Sen sai tänään karvaasti kokea Heinolan Peliitat, kun kotijoukkue Jukurit tuli ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella rinnalle ja painoi lopulta jatkoajalla 4-3 (0-0,1-3, 2-0,1-0)-voittoon.

Ottelun selkeä käännekohta tapahtui reilut seitsemän minuuttia ennen loppusummeria, kun Mikko Laine pääsi laukomaan ylivoimalla Jukureiden 2-3-kavennusosuman.

- Päätöserässä sitten saatiin se kavennusmaali, jossa energiaa vapautui, Jukurien valmentaja Jarno Pikkarainen puntaroi ottelun jälkeen.

Tämän jälkeen oli vain ajan kysymys, milloin Jukurit tasoittaa ottelun. Isännät vyöryttivät pelin kerta toisensa jälkeen heinolalaisalueelle ja lopulta uurastus palkittiin kolmisen minuuttia ennen loppua, kun Pentti Nöyränen laukoi laidan läheisyydestä kiekon peliittamaalin takakulmaan.

Tasoituksen jälkeen Jukurit haki vielä vimmatusti voittomaalia varsinaisella peliajalla, mutta uhrautuvasti puolustanut peliittapuolustus kesti loppurynnistyksen.

- Viimeinen kymmenen minuuttia oli meiltä huonoa peliä, eikä saatu edes aikalisällä tilannetta korjattua, manasi Peliittojen päävalmentaja Petri Karjalainen.

Lopulta kotijoukkueen huikea loppukiri sai arvoisensa päätöksen. Jatkoaikaa oli ehtinyt vanhenemaan vain puoli minuuttia, kun Jesse Rohtla ohjasi onnekkaasti Pasi Järvisen viivalta laukoman kiekon ohi ottelussa 40 kertaa kiekon tielle ehtineen Anssi Pesosen.

- Peli oli meiltä nousujohteinen ja kai tämä vähän luonnettakin kasvattaa, totesi kotijoukkueen kapteeni Järvinen ottelun tauottua.

Peliittojen käskijä Karjalainen oli viimeisestä kymmenminuuttisesta johtuen hieman pettyneellä mielellä ottelun jälkeen. Valmentaja löysi kuitenkin jotain positiivista.

- Olen tyytyväinen tavasta, miten tänään pelattiin. Enemmän oltaisiin tuolla esityksellä ansaittu pisteitä, mitä saatiin, peliittavalmentaja sanaili.

Toinen erä täynnä tapahtumia

Jos Jukureilla oli jonkin verran onnea matkassa ottelun viimeisillä minuuteilla, niin sitä oli myös Peliitoilla ottelun toisessa erässä, joka näytti jo kääntävän pelin lopullisesti vierailijoille.

Heikkotasoisen avauserän jälkeen toinen erä sai vauhdikkaan lähdön, kun Jukurit sai vietyä paineen hyökkäysalueelle, minkä seurauksena Miika Heikkilä joutui huitomaan jäähyn arvoisesti maalille menevää jukurihyökkääjää.

Jukurit piti siirretyn rangaistuksen aikana kiekkoa hallussaan, kunnes puolustaja Järvisen viivalle lähettämä syöttö karkasi jukuripelaajien välistä kohti puolustusaluetta liukuen maaliin asti. Tähän eriskummalliseen maaliin tekijäksi merkattiin jäähyn saanut Heikkilä.

Tämän takaiskun Jukurit kuitenkin kuittasi erän puolivälin jälkeen Iivo Hokkasen tekemällä ylivoimamaalilla, mutta sen jälkeen peli kääntyi jälleen vieraille.

Ensin kokenut Jani Keinänen pääsi kääntämään 1-2-maalin onnekkaasti pienestä kulmasta ohi Tadeas Galanskyn, ja muutamaa minuuttia myöhemmin Joni Kainulainen iski kolmella yhtä vastaan-ylivoimahyökkäyksestä 1-3-maalin, jota edelsi kotijoukkueen karmaiseva harhasyöttö.

Toinen erä oli oikeastaan kuva koko kotijoukkueen peliesityksestä ensimmäisen 50 minuutin ajalta: halutonta ja virheiden sävyttämää.

- Olihan se perkeleen nihkeetä peliä meiltä, myönsi Järvinen.

- Puhuttiin koko viikko, että alussa ollaan valmiita, mutta oltiinkin ihan lapasia, "Pablo" jatkoi.

Kehuja ja jobinpostia

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa kotijoukkueen päävalmentaja Pikkarainen harmitteli avauserän arkailua.

- Ensimmäisessä erässä koetettiin välttää virheitä ja rohkeus puuttui, sanoi Pikkarainen.

Kehujakin heltyi kovalle vierailijalle.

- Peliitoille täytyy kuitenkin antaa kehuja siitä, että puolustivat hyvin, hyökkäsivät letkeästi ja tekivät meidän pelin vaikeaksi, jukuriluotsi jatkoi.

Komea taisteluvoitto kuitenkin vaati veronsa Jukureiden kokoonpanosta.

- Jani Savolainen blokkasi toisessa vaihdossa laukausta ja sai kiekosta tällin jalkaansa, minkä vuoksi mies jäi sivuun loppupelistä, harmitteli jukuriluotsi.

Molempien joukkueiden ottelut jatkuvat kuluvan viikon lauantaina. Peliitat saa Heinolassa vieraakseen Hokin, kun taas Jukurit saa vieraita Vaasasta Sportin saapuessa Kalevankankaalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle