LeKi epäonnistui kaikessa

MESTIS / Raportti
Ilta oli Jukureiden ilotulitusta.
Jukureiden ja LeKin illan ottelusta muodostoi yhden joukkueen täysin suvereeni näytös. Jukurit latoi kiekon seitsemän kertaa LeKin verkkoon ja hallitsi kentän tapahtumia ylivoimaisesti. Ottelusarjan ensimmäinen kiinnitys napsahti Jukureille lukemin 7-0 (1-0, 4-0, 2-0).

Otteluun lähtö oli molemmilta joukkueilta tunnustelevaa peliä, mutta mitä pidemmälle peliaika eteni, sitä selkeämmin joukkueiden väliset tasoerot nousivat esiin. Lempäälän Kisan päävalmentaja Miikka Kuusela esiintyi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa erittäin pettyneenä.

- Olen erittäin pettynyt meidän suoritukseemme. Yksioikoisesti lähdettiin hakemaan voittoa, mutta koko joukkue epäonnistui tänään. Jukurit oli paljon valmiimpi kamppailemaan ja luisteluvoimaisempi. Huomattavasti kovempi joukkue kuin me olimme, kertasi pettynyt Kuusela.

Vaikkakin loppulukemat olivat suuret ja kenttätapahtumat menivät kotijoukkueelle, ensimmäisessä erässä nähtiin ainoastaan yksi maali.

Jukureiden neloskenttä painoi paineen LeKin päätyyn ja maalin takaa Mikko Hakkarainen antoi oivaltavan syötön täysin vapaaksi jääneelle Pentti Nöyräselle, joka latasi suoraan syötöstä kiekon maaliin.

Maali oli myös osoitus siitä, että Jukureilta löytyy ratkaisijoita laajalta rintamalta.

- Ensimmäisessä erässä oltiin alussa vähän hermostuneita, mutta saatiin helpottava avausmaali siihen. Tietysti se pieni hermostuneisuus kuuluu tähän, kun pelataan tärkeistä asioista ja ollaan tosissaan. Onnistuminen alkuun vapautti meitä, tiivisti Jukureiden päävalmentaja Jarno Pikkarainen.

Jukurit aloitti ilotulituksen

Ensimmäisessä erässä LeKin maalivahti Mikko Pätsi pystyi pitämään lukemat siedettävinä, mutta toiseen erään ääni muuttui kellossa. Illan toinen maali merkattiin Jani Savolaiselle, joka pääsi rauhassa virittämään b-pisteen kaarelta terävän rannelaukauksen maaliin.

Läpi ottelun LeKi teki karmaisevia oman pään virheitä ja kotijoukkue rokottikin näistä tilanteista surutta. Ensin Jesse Rohtla heilutteli maaliverkkoja alivoimalla läpiajosta ja hetkeä myöhemmin oli Turo Asplundin vuoro toimittaa kiekko ohi Pätsin.

Lopullisen niitin ottelulle iski kahden maalin iltaa viettänyt Pentti Nöyränen. Toisen erän neljä päästettyä maalia olivat LeKin maalivahti Pätsille liikaa, ja päätöserään tolppien väliin luistelikin Julius Koskinen.

Kokemus astui näyttämölle

Lupaavasti ei alkanut Julius Koskisenkaan urakka Mikkelin Kalevankankaalla. Illan hienoimmasta suorituksesta vastasi sarjan nestoreihin lukeutuva Pasi Järvinen.

Oman maalin vierestä lähtenyt tarkka syöttö kolahti suoraan Jesse Juntheikin lapaan, joka purjehti LeKin puolustajien välistä läpiajoon ja ujutti kiekon rystyllä maaliin.

Hermostuneesti liikkelle lähtenyt ottelu tarjosi lopulta pudotuspelien hengessä runsaasti kovia taklauksia sekä maalinedustan vääntöjä.

Jukureiden suvereeni toisen erän esitys tosin lannisti suurimman temmon ottelun kolmannesta erästä, ja tämä näkyikin molempien otteissa. Jukureiden seitsemännen ja viimeisen osuman iski Henrik Koivisto.

- Tänään ei toiminut ylivoima, alivoima eikä oikeastaan mikään. Ei siinä auta piipittää ja selitellä, kun kaveri on kaikessa parempi. Ainoa mikä tässä lohduttaa, on se, että seuraava ottelu tulee äkkiä, kommentoi pettynyt Kuusela.

Pudotuspelisarjan toinen ottelu pelataan perjantaina Lempäälässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle