Jukureille jälleen kolmen maalin mies - Hiltunen upotti LeKin

MESTIS / Raportti
Oula Palve oli illan kapellimestarina kolmella syötöllään.
Pitkässä voittoputkessa porskuttava Jukurit jätti vieraaksi saapuneen LeKin heikon aloituksen jälkeen vaille mahdollisuuksia. Tehokasta ylivoimapeliä esittänyt mikkeliläisryhmä nappasi ottelusta kolme pistettä 6-2-numeroin.

Sarjan yhdeksänneltä tilalta otteluun lähtenyt LeKi ei tullut kaukaloon nöyristelemään, vaan painoi ottelun alussa kovaa ja kolisutteli maalirautoja heti ensiminuuteilla. Avausmaaliakaan ei tarvinnut odotella kuin vajaat neljä minuuttia, kun Otto Rauhalan b-pisteen kaarelta lähtenyt laukaus yllätti Mika Norjan.

− Ensimmäiseen erään oli meiltä vahva sisääntulo, maali, ylivoima ja pari paikkaa lisämaaleihinkin, mutta ei niitä saatu, totesi LeKi-käskijä Juha Juujärvi.

Jukureilla oli erässä suuria vaikeuksia hyökkäyspelinsä kanssa ja se sai aikaan vain muutamia vaarallisia pyörityksiä. Erän loppupuolella joukkue osoitti kuitenkin tehokkuutensa, kun se osui reilussa kolmessa minuutissa kolmesti. 

Jimi Santalan kuluttaessa jäähypenkkiä iski Timo Hiltunen Oula Palven tarjoilusta tasoituksen. Seuraavassa vaihdossa Teemu Turusella ei vielä onnistunut kiekon siirtäminen maaliin, mutta seuraavasta tilanteesta Pentti Nöyränen napautti maalin kulmalta mikkeliläisryhmän johtoon.

Paria minuuttia myöhemmin Miro Mäkinen vielä lisäsi maalinedustalta jukurijohdon jo kahteen maaliin ja niissä lukemissa siirryttiin myös erätauolle.

− Ensimmäinen 20 minuuttia oli meiltä todella huonoa. Oma hyökkääminen luokatonta. Kuitenkin johdettiin 3-1, vaikka ei ehkä ansaittu sitä, jukuriluotsi Antti Pennanen arvioi.

Juujärveä avauserän lopun maalit jäivät hieman harmittamaan.

− Tuli musta kolmeminuuttinen ja kolme maalia. Vähän harmittaa, että en ottanut toisen maalin jälkeen aikalisää. Meillä ei vain jänne kestänyt, Juujärvi harmitteli.

− Me oikeastaan lahjoitettiin ne maalit. Se ylivoima oli meidän huolimattomuutta ja varsinkin se ylivoimamaali oli meidän huolimattomuutta kahteenkin kertaan.

Toiseen erään terästäytynyt Jukurit

Toisessa erässä tahtipuikkoa heilutti alusta loppuun kotijoukkue, mutta maaliverkkoja pöllyytti ainoastaan vierailija.

Jukurit pyöritti pitkiä pätkiä lempääläläispäädyssä ja sai useita aikaan useita hyviä tekopaikkoja, mutta 15 kertaa erässä kiekon tielle ehtinyt Dominik Hrachovina piti LeKin pelissä mukana.

− Toinen erä oli meiltä jo hyvä. Siinä pystyttiin luomaan paikkoja, eikä siinä annettu LeKille montaa paikkaa, Pennanen kehui suojattejaan.

Sarvipäät pääsivät kokeilemaan kahteen otteeseen ylivoimaakin, mutta hyvistä paikoista huolimatta tolppaa lähemmäs maalia kiekkoa ei saatu.

Parisen minuuttia ennen erän loppua saukkopaidat saivat kuitenkin tärkeän kavennuksen, kun Atte Mäkisen siniviivalaukaus painui Norjan selän taakse.

− Toisessa erässä varsinkin Jukurit oli vahva, pelasi paljon paremmin kuin ekassa erässä ja silti me voitettiin se erä. Puolustettiin paremmin maalinedustaa ja pari tolppaakin, saatiin maalin peli tästä, Juujärvi kertasi.

Hiltunen iski kypärän täyteen

Toisen erän lopun rinnalle nousu jäi LeKille kuitenkin laihaksi lohduksi, sillä Jukurit karkasi kahden maalin karkumatkalle heti kolmannen alussa Jaakko Turtiaisen osumalla.

− Kolmannen erän alun maali oli neljäs maali, missä kiekko on meillä lavassa ja se pomppii vastustajalle, josta ylivoimahyökkäys ja maali, Juujärvi sadatteli.

Lopullisen ratkaisun ottelulle toivat LeKin kolme peräkkäistä jäähyä, joiden aikana Hiltunen vei illan toisella osumallaan Jukurit jo 5-2-johtoon. Muutamaa minuuttia ennen loppua Hiltunen vielä iski kypärätempun täyteen laukomalla illan kolmannen syöttönsä keränneen Palven tarjoilusta 6-2-loppunumerot myöskin ylivoimalla.

− Pienestä lähti jäähysuma liikkeelle. Yksittäisen pelaajan turhautumisesta meillä on yhtäkkiä kolme peräkkäistä jäähyä ja sitten tuohon loppuun vielä kaksi jäähyä lisää, niin se ei ollut sitä mitä haettiin, Juujärvi sanoi.

Tappiosta huolimatta Juujärvi löysi joukkueensa esityksestä paljon hyvää.

− Sillä tavalla olen ylpeä tuosta joukkueesta. Vaikea tilanne ja pystyttiin kasaamaan itsemme toiseen erään, Juujärvi kehui viitaten avauserän lopun kolmeen takaiskuun.

− Näin meidän pelissä paljon hyviä vaiheita. Ei kestänyt kasassa 60 minuuttia, mutta moni jätkä näytti, että pystyy pelaamaan sarjan kärkijengiä vastaan.

Pennanenkin antoi kehuja joukkueensa suorituksesta, mutta näki kehitettävää erityisesti hyökkäyspelaamisessa.

− Meidän tilanne on tällä hetkellä semmoinen, että se kestää noita huonoja lähtöjä. Meidän luottamus omaan touhuumme on niin kestävällä pohjalla, että pystyimme nostamaan tasoa, iloitsi Pennanen.

− Ollaan siinä mielessä poikkeuksellinen suomalainen joukkue, että pelaaminen hyökkäyssiniselle saakka ei ole ehkä sitä, mitä pitäisi olla, mutta se mitä sinisen jälkeen tapahtuu, niin siinä ollaan todella tehokkaita tällä hetkellä.

Jukureiden pelit jatkuvat perjantaina, kun se saa vieraakseen Peliitat. LeKi puolestaan palaa tositoimiin lauantaina, jolloin se isännöi sarjakärki Hokkia.

» Lähetä palautetta toimitukselle