Quemener illan sankari Mestiksen kärkikamppailussa

MESTIS / Raportti
Ronan Quemener torjui KooKoon yritykset.
Kuva © Antti Varonen
Mikkelissä nähtiin kiekkoilta, josta ei tapahtumia puuttunut. Vaikka maalit jäivät varsinaisella peliajalla näkemättä, riitti 1600 katsojalle viihdettä koko rahan edestä.

Ensimmäisessä erässä jaettiin yhteensä 14 minuuttia jäähyjä, joista kotijoukkueelle tuomittiin kymmenen minuuttia. Heti pelin ensimmäisellä minuutilla Jukurien puolustaja Roy Pihlström otti kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä. Myös kolme seuraavaa kaksiminuuttista tuomittiin Jukureille.

Hetken aikaa näyttikin, että KooKoo tulee olemaan hallitsevampi osapuoli ottelussa. Erän lopussa KooKoo otti kuitenkin kaksi peräkkäistä kaksiminuuttista. Ajassa 10:22 Lauri Kärmeniemi tuomittiin kampituksesta ja välittömästi Kärmeniemen jäähyn loputtua Pauli Levokari kaatoi jukuripelaajan jäähyn arvoisesti.

Vaikka ylivoimaa pelattiin yli puolet ensimmäisestä erästä, lähdettiin tauolle 0-0-tilanteessa. Lähimmäksi pääsi KooKoo Juuso Rajalan syöttäessä Olli Julkusen vapaaksi maalin eteen. Ronan Quemener oli kuitenkin pelin hahmo ja piti torjunnoillaan Jukurit pelissä mukana.

−Ensimmäisen erän alku, ensimmäiset 10 minuuttia, siinä oli meidän parhaat maalintekopaikat, mistä olisi maalin tai kaksi voinut tehdä, kertaili KooKoon päävalmentaja Petri Mattila ottelun kulkua.

KooKoo ylivoimalla toiseen erään

KooKoo pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla, kun Roope Hämäläinen istui erän alkuhetket jäähyaitiossa. Quemenerin pelastusten lisäksi Jukurien joukkueesta erottui sekä ali- että ylivoimalla raatanut Iivo Hokkanen, joka teki väkevällä pelillä paluun jukurikokoonpanoon.

Toinen erä pelattiin lähes kokonaan tasakentällisin, sillä erän tilastomerkinnöiksi jäivät molempien joukkueiden yhdet kahden minuutin rangaistukset.

Kookoon Joona Karevaara sai ohitettua Quemenerin erän loppupuolella Rajalan hienosta syötöstä, mutta laukaus jatkoi torjunnasta yläriman kautta maalikehikon väärälle puolelle vierasjoukkueen kannalta.

Kolmas erä Jukurien ylivoimaharjoitusta

Erä alkoi jälleen erikoistilanteella. Tällä kertaa KooKoon Timo-Pekka Heikkinen istui jäähyaitiossa. Jukureilla oli kuitenkin suuria vaikeuksia ylivoimassaan koko pelin läpi. Varsinkin ykkösylivoimaketju Niko Laakkonen - Anthony Guttig - Riku Pitkänen ei saanut kunnollista laukausta hyvin pelanneen Mikko Rämön maalia kohti, vaikka joukkueelle tarjottiin erän alkupuolella peräti kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimaa.

Jukurit saivat erässä vielä kaksi ylivoimamahdollisuutta, mutta KooKoo kesti Rämön ja uhrautuvasti pelanneen puolustuksen johdolla hyvin. Loppua kohden Jukurien pistenikkarit Guttigin ja Laakkosen johdolla alkoivat selvästi väsyä, eikä kunnollisille maalipaikoille päästy.

−Päästiin Jukureiden paineen alta, ei helposti, mutta laadukkaasti pois ja saatiin purettua hyvin ylivoimatilanteet. Kokonaisuutena ehjä peli meiltä, tuumi Mattila.

Jatkoajalle tutuissa asetelmissa, Pitkänen Jukureiden sankarina

Kuten toinen ja kolmas erä, myös jatkoaika aloitettiin ylivoimalla. Jukurit pääsivät pelaamaan ylivoimaa ensimmäiset 20 sekuntia, mutta jälleen tuloksetta. Jatkoajan paras paikka aukesi aivan erän viimeisillä sekunteilla KooKoolle, mutta Quemener torjui KooKoo-hyökkääjän ohjausyrityksen juuri ennen päätössummeria.

Voittomaalikilpailun ensimmäiset kolme paria tasasivat maalit. Pitkänen ei onnistunut ensimmäisellä kierroksella, mutta Jukurien valmennusjohto luotti Pitkäseen. Hyökkääjä kiitti luottamuksesta ujuttamalla kiekon maaliin Rämön suojusten kautta. Kun Quemener vielä torjui KooKoon viimeisen yrityksen, päättyi ottelu Jukurien 1-0-voittoon.

−Hyvä peli meiltä, laadukasta tekemistä ja olen tyytyväinen joukkueen esitykseen. Kaksi kovaa joukkuetta kohtasivat tänään Mikkelissä ja tarjosivat hienon ottelun yleisölle, kuului päävalmentaja Antti Pennasen kommentit ottelun jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle