Jukurit otti kuskin paikan

MESTIS / Raportti
Jukurien valmennus oli koonnut rivit hyvin perjantain murskajaisten jälkeen.
Kuva © Antti Varonen
Perjantaina murskatappion Kouvolassa kärsinyt Jukurit oli koonnut itsensä, kun finaalisarja jatkui lauantaina Mikkelissä kolmannen ottelun merkeissä. Värikkäiden vaiheiden jälkeen se kaatoi KooKoon 3-2 (0-2, 3-0, 0-0) ja siirtyi näin kahden voiton päähän mestaruudesta.

Ottelu ratkesi toisessa erässä, kun Jukurit viimeisteli tehokkaasti ja nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta johtoon. Tämän jälkeen kouvolalaiset eivät enää saaneet vaarallista kiriä käyntiin.

− Tiedettiin, että pystytään pelaamaan hyvin, eikä muutettu mitään. Hyvä kasvojenpesu, todella sitkeitä jätkiä, kotijoukkueen päävalmentaja Antti Pennanen suitsutti omiaan.

Nöyryytys näytti jatkuvan

KooKoo oli perjantaina Kouvolassa murskannut Jukurit 5-0. Sama tahti näytti jatkuvan lauantainakin, kun vierasjoukkue sai otteluun hyvän alun. Jukurit oli huomattavasti jäljessä varsinkin kaksinkamppailutilanteissa. Myös tunteet kävivät puolin ja toisin kuumana alusta alkaen.

Avauserä oli puolivälissä, kun KooKoo järjesti Jukurien maalin eteen melkoisen mylläkän, ja Tomi Peltonen sai työnnettyä kiekon maaliin. Jukurit puolusti maalinedustaansa heikosti, eikä onnistunut säilyttämään maalivahti Ronan Quemenerin työrauhaa, jolla oli kovasti asiaa tuomareille maalin jälkeen.

Ja lisää seurasi pian. Edellisestä ehti kulua vain pari minuuttia, kun isäntien Iivo Hokkanen sai jäähyn väkivaltaisuudesta, ja KooKoon pyörittäessä ylivoimaa Joona Karevaara viimeisteli vieraat kahden maalin karkumatkalle. Jukurit ei tuntunut pysyvän yhtään kouvolalaisten kyydissä ja tuhlasi vielä erän lopussa kaksi ylivoimaa.

− Ihan hyvin päästiin liikkeelle, mutta sitten KooKoo käytti muutamat maalipaikkansa tehokkaasti, Pennanen harmitteli.

Täydellinen kääntyminen

Toisessa erässä kotijoukkueen peli alkoi luistaa. Takana oli hieman yli kolme minuuttia, kun Niko Laakkosen komea rannelaukaus löysi tiensä yläkulmaan, ja Jukurit nousi maalin päähän. Samalla viiden erän maaliton putki rikkoontui.

Heti maalin jälkeen KooKoo sai joukkuerangaistuksen, ja Jukurien ylivoima tuotti viimein tulosta. Ranskalaishyökkääjä Anthony Guttig pääsi laukomaan loistopaikalta, ja vieraiden maalia vartioinut Frederic Cloutier oli jälleen yllätetty.

Ottelu oli siis kääntynyt täysin. Kenttätapahtumat myös hieman rauhoittuivat ensimmäiseen erään verrattuna. Kun vielä erän puolivälissä Oula Palve vei komean syöttökuvion päätteeksi Jukurit johtoon, oli kuskin paikka ottelussa vaihtunut täysin.

− Ainoastaan toisessa erässä olimme tänään huonoja. Siinä Jukurit sitten iskikin kolme maalia kolmesta paikasta, pohdiskeli KooKoon päävalmentaja Petri Mattila.

KooKoon kiri ei käynnistynyt

Kolmannessa erässä kaukalossa nähtiin jälleen avauserän kaltaista finaalitunnetta. Vaaralliset maalipaikat olivat kuitenkin puolin ja toisin vähissä. KooKoon tasoituskaan ei varsinaisesti missään vaiheessa roikkunut ilmassa.

Jukurit sai kolme minuuttia ennen loppua jäähyn, ja KooKoo käytti aikalisänsä sekä otti kuudennen kenttäpelaajan jäälle. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt, ja yli 3000 kotikatsojaa pääsivät juhlimaan voittoa.

− Tehtiin tänään liian isoja virheitä. Pyrittiin olemaan hulluja ja rohkeita, perjantaina se toimikin, mutta tänään olimme ehkä liian hulluja, Mattila mietti tappion syitä.

Taistelu mestaruudesta jatkuu tiistaina Kouvolassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle